Salakuljettaja.
Reading edition
Vanha Lilja, — hän on kuollut jo — kuulu retkistänsä kautta rantain, rantaryttärit hän petti monet kerrat kahvisäkit salaa maihin kantain. Riianpalsamia lastinaan jaala juoksi suoraan myrskyn suuhun kilpaa tullijahdin kanssa karikoilta, vaan ei lippu noussut mastopuuhun. Kerran toi hän viinitynnyrit, partaa silittäin hän hiljaa sousi, silloin tullikoira oli kimpussansa, äkkiarvaamatta jaalaan nousi. Ruorimiehellensä kuiskaten Lilja miehen saattoi kajuuttahan, avas arkut sekä salkut, tyhjät kaapit, Saksan renskaa pyysi maistamahan. Syökär' urkki renskaa juodessaan, miksi jaalan kansi tänään ryski. "Juuttein laivarottia vaan pojat nuijii", virkkoi Lilja viekkaasti ja yski. Tultiin kannelle ja etsittiin, Lilja huolissansa salaa huokaa, maihin nappiniekka souti nyrpein mielin, haistanut ei lainkaan tulliruokaa. Lilja nosti hiljaa ankkurin, siinä riippui viinitynnyritkin. Lilja tuuleen luovi, vihelsi ja nauroi, sormet souti pitkää partaa pitkin.