LUODON KOIVU.
Reading edition
Miks' olet, koivuni, noin vaivainen, Noin käyrä, koukistunut varreltas? Kuin vanha oisit, muinaisaikainen, Voi luulla katsoin ulkomuotoas: On oksas' harvat, melkein kuivaneet, Ja runkoasi peittää sammaleet.
Miks' olet noin sä kuiva, pienoinen? Miks' latvasi ei nouse taivohon? Miks' surkastunut noin ja hienoinen, Vaikk' aivan kyllin kasvusijaa on? Täss' olla puita voisi sadottain — Ja yksin seista saat nyt siinä vain…
Jo tiedän syyn! Sun mieltäs karvastaa, Kun tuuli viestit tuopi, toisiaan Puut kaukorannan kuinka armastaa Ja kuiskailevat lemmest' ainiaan, Mut sulle ystävän ei kuulu ään', Niin yksinäisen kuihdut ikävään…