KILPAKOSIJANI.
Reading edition
Ma autuaana uneksuin, Mä lemmen liekkumassa uin: Hän oli omanani. Oi, kuinka suuta suikattiin Niin ylen armahasti… niin Ei vertaa onnellani. —
On aina, luulin, kestävää Mun mainen taivahani tää, — Ei mikään sitä voita. Mut pian päivä pilvestyi, Kuin syksyn ilta synkistyi: Sain kilpakosijoita,
Ne mairitteli Hiljoain Ja kultaa, imarrusta vain Ne tarjos — mutta heillä Ol' kokehensa turhat, kun Hän muisti valan vannotun: Ol' liitto luja meillä.
Vaan taas tul' uus': se Hiljan vei, Vaikk' kultaa mukanaan se ei, Eik' imarrusta tuonut — Ei tarjonnunna lämpimää Se kättä, eikä lempeää Myös sydäntäkään suonut.
Ja kumminkinpa Hilja nyt Minulle oli kylmennyt Jo mielitehdollensa; Ja katseen vaikka minuun loi, Niin hellän kätensäpä soi — Uudelle sulhollensa. —
Mä hyljättynä vaikeroin, Kuin haamu yössä haiperoin: Jäin murhekuorman alle — Ja laulan surulaulujain Nyt, muistellessa armastain, Mennyttä — kuolemalle…