HILJAN KUOLO.
Reading edition
Päivä laski. Tuli kesä-ilta, Rusko loisti lännen rantamilta, Rauhaa yön jo laakso sai ja lilja — Silloinpa se nukkui pikku Hilja.
Niin, — hän nukkui, mutta ijäisesti: Elämänsä se vaan hetken kesti — Umpustaan kun juuri aukes kukka, Raueta jo saikin ruusu rukka.
Ruusun — jota aamun suudelmalla Koitar helli lemmenlauhkealla Ja jok' ihanaksi tullut oisi — Kuolo säälitönnä vei sen poisi.
Sielu puhdasna kuin pulmut lensi, Enkelinä kohden taivast' ensi Maasta pois. Ja ruumiin ympärillä Silmät ystäväin ol' kyynelillä.
Sieltä se nyt Hilja kunniasta Taivaan riemust' ikisointu vasta Kirkastettun' alas katsahtaapi: Ystäviään sinne vartoaapi.