← Table of contents
Karrin lapset

2. KARRI.

Reading edition

Kaisan, Paavon, Pirkon ja Saaran kotitalon nimi on Karri. Jos sinun pitäisi sinne matkustaa, ajaisit ensin junalla sellaiselle asemalle, jossa on paljon hevosia junantuloa odottamassa. Kysyisit siellä Karrin hevosta, jos et sattuisi vähäpuheista Iivari-renkiä ennalta tuntemaan. Mielellään Iivari vieraita kyyditsee, vaikkei hän juuri paljoa osaa jutuilla kyydittäväänsä huvittaa. Ajaisitte sitten kymmenkunta kilometriä. Tie kulkee vuoroin metsässä, vuoroin ohi pienten kylien ja talojen. Jo alkaa kirkontorni kaukaa näkyä. Iivari selittää, ettei ole kirkolta enempää kuin hiukan toista kilometriä Karriin. Ajatte ohi kirkon, postin ja kauppapuodin. Sitten kääntyy tie metsään. Tulee eteen mäki ja mäen päällä pienoinen mökki. Mökistä kivenheiton matkan päässä on veräjä, ja veräjältä näkyy jo Karrin rakennuksista pari, riihi ja valkeaksi rapattu navetta. Vanhan puutarhan korkeat vaahterat ja pihlajat estävät päärakennusta kauas näkymästä. Vähitellen alkaa sen punainen seinä puiden välistä pilkottaa. Ei se ole suuri eikä kovin komea, viihtyisältä ja kodikkaalta se sentään näyttää. Akkunaruudut kimaltelevat auringon-paisteessa, pihalta kuuluu iloista puhelua. Iivari ajaa suoraan portaiden eteen.

Toiselta puolen rakennusta johtaa tie rantaan. Laajat pellot molemmin puolin tietä, punaiseksi maalattu sauna aivan lähellä rantaa.

Sellainen on Karri.

Explore with AITake your curiosity a little further.

Reading settings