13. KAKSI KIRJETTÄ.
Reading edition
Rakas Saara!
Tuhannet kiitokset kirjeestäsi, joka toi minulle sen iloisen uutisen, että Muru-lampaan jalka on parantunut. Et usko, miten huolissani olin, kun ensin kirjoitit, että se oli loukannut jalkansa. Pelkäsin niin, että se pitäisi tappaa. Olisin varmasti itkenyt, jos se olisi tapettu, olenhan sitä hoitanut aivan pienestä asti. Koulussa on oikein hauska. Minun parhain ystäväni on Leila (en muista hänen sukunimeään, se on ruotsalainen). Hän on oikein hyvä tyttö. Se on vaan ikävää, kun hän on B-osastolla. Mutta ensi vuonna pyydämme päästä samalle osastolle.
Mitä Sinulle kuuluu? Me saimme toissa päivänä arvostelut. Minun numeroni olivat muuten hyvät, mutta aritmetiikassa oli 6. Minä itkin vähän sitä, mutta Kaisa sanoi, ettei se maksanut vaivaa. Aritmetiikan opettajaa kutsutaan Jyryksi. Minä pidin hänestä ensin, mutta en enää, koska hän antoi minulle kuutosen. Sano terveiset kaikille. Minulla on välistä oikein ikävä Karria.
Siskosi Pirkko.
* * * * *
Rakas Pirkko!
Tulin juuri saunasta ja siksi nukuttaa. En jaksaisi oikein kirjoittaa. Mutta huomenna menemme kylään Tuomolaan, enkä silloin ennätä. Muru on nyt ihan terve. Annoin sille tänään leipää ja sanoin terveisiä sinulta. Se katsoi niin ymmärtäväisesti. Minä neuloin eilen Anna-Stiinalle uuden puvun. Niistä tilkuista, joita jäi meidän kesäpuvuistamme. Anna-Stiina on nyt niin hieno. Ai, nyt vasta muistan, ettet sinä enää pidäkään nukeista. Neiti Tuominen käy 3 kertaa viikossa minua opettamassa, nim. maanantaina, keskiviikkona ja perjantaina. Kirjoita pian. Minua nukuttaa. Sano terveisiä Kaisalle, Paavolle, Leenalle ja Leilalle.
Toivoo
siskosi Saara.
Nyt minä menen nukkumaan.
Jälkikirjoitus. Minun piti kirjoittaa Sinä suurella kirjaimella, mutta en muistanut. Anna anteeksi.