1. KAISA, PAAVO, PIRKKO JA SAARA.
Reading edition
Kaisa on 17-vuotias. Hän on käynyt tyttökoulun. Nyt hän on kotona. Hän auttaa äitiä taloudessa, tekee käsitöitä sekä opettaa Pirkkoa ja Saaraa. Hänellä on siniset silmät ja punaiset posket. Kaisan parhain luonteenominaisuus on iloinen mieli. Äiti kutsuu Kaisaa välistä tuittupääksi, mutta kelläpä meistä ei vikoja olisi. Saara ja Kaisa ovat välistä keskenään sotakannalla. Silloin Saara sanoo Kaisaa ylpeäksi, joka »luulee olevansa jotakin». Mutta tuskinpa Kaisa sen ylpeämpi lienee kuin muutkaan hänen ikäisensä tytöt, joilla on nuorempia sisaruksia. Tosin tuntuu juhlalliselta, kun välistä voi käskeä nuorempia ja vaatia heiltä tottelevaisuutta vanhemman oikeudella, mutta sehän on aivan ymmärrettävää.
Paavo täytti toukokuussa 14 vuotta. Hän on jo melkein Kaisan pituinen. Hänellä on harmaansiniset silmät kuten Saarallakin. Posket ovat kai myös punaiset, vaikka Kaisa väittää niiden melkein aina olevan enemmän tai vähemmän likaiset. Paavo on koulupoika — neljäsluokkalainen, oikean kaupungin oikean koulun oppilas, eikä kotikoululainen, niinkuin Pirkko ja Saara. Paavo on kesällä kovasti innostunut onkimiseen. Talvella on hänen lempityönsä metsästys, niinkuin hän itse sanoo. Hän sai viime talvena kerran jäniksen ja senjälkeen ovat toisetkin alkaneet kunnioittavammin puhua Paavon metsästyshommista. Paavolla on hyvä ystävä, Ville, naapurissa.
Pirkko on 11-vuotias. Hän on perinyt isän ruskeat silmät ja tumman tukan. Hänen suurin huvinsa on lammasten hoito. Jokaisen lampaan nimen hän tietää, jokaista hän käy erikseen aamuisin tervehtimässä. Ne syövät hänen kädestään, ja hän kertoo niille kaikki huolensa. Lehmät ja pienet vasikat ovat myös mukavia, mutta mitkään eivät vedä vertoja lampaille. Pirkko saattaa suuttua välistä tuimasti — ja sehän ei ole kaunista; välistä hän itkee turhasta, etenkin silloin kun hän on suuttunut. Mutta muuten hän on kiltti tyttö.
Saara ei ole vielä täyttänyt kymmentä vuotta, ja se onkin hänen suurin murheensa. Hänellä on kaksi paksua, vaaleaa palmikkoa ja silmät, jotka »aina nauravat — milloin ne eivät itke», niinkuin Paavo sanoo. Saara ei ole vielä luopunut nukeistaan, vaikka Pirkon nuket ovat jo pari viikkoa olleet vinnillä. Mutta leikkiihän Pirkkokin vielä paperinukeilla, ja sehän on melkein sama. Saaran rakkain nukke on nimeltään Anna-Stiina; sille hän on neulonut kolme pukua ja kaksi esiliinaa. Saara ei ole niin kiivas kuin Pirkko, mutta vikansa on hänelläkin. Hän on välistä kovin huolimaton, jättää tavaransa huiskin haiskin. Ja näkisittepä, mikä järjestys hänen laatikoissaan on välistä.
Ja sitten kuuluu Karrin varsinaisiin asukkaihin vielä äiti ja isä, Leena, Kuri ja Mirri. Leena on palvelustyttö, Kuri pystykorvakoira ja Mirri kissa, niinkuin jokainen tietää.