II

Nainen kosii ja saa rukkaset.

Yhtämittaa ahdistivat Jack Bigelowia nakodat [nakoda = avioliittojen välittäjä], jotka eivät jättäneet häntä rauhaan sen vuoksi, että häntä pidettiin erittäin varakkaana ulkomaalaisena. Vaikkakin hänestä tuntui hauskalta kuunnella heidän juttujaan kaikista niistä enemmän tai vähemmän onnellisista avioliitoista, jotka he olivat solmineet, ei hän kuitenkaan takertunut heidän ansoihinsa. Hän hylkäsi poikkeuksetta kaikki tilapäistä avioliittoa tarkottavat tarjoukset, jollaisia siellä on runsaasti tarjona. Näin menetteli hän etupäässä sen lupauksensa tähden, jonka hän — ennen Amerikasta lähtöään — oli antanut parhaimmalle ystävälleen, Taro Burton-nimiselle nuorelle japanilaiselle, joka opiskeli samassa yliopistossa kuin hänkin. Hän oli nimittäin tälle ystävälleen luvannut, ettei hän oleskelunsa aikana Japanissa lisäisi niiden ulkomaalaisten lukua, jotka ajattelemattomasti, lyhykäisen onnen saavuttamiseksi, ottavat itselleen japanilaisia vaimoja, kuitenkin jonkun ajan kuluttua jättääkseen heidät oman onnensa nojaan.

Taro Burton suorastaan halveksi niitä ulkomaalaisia, jotka hankkivat itselleen japanilaiset vaimot ja sitten jättivät ne, samoin kuin hän halveksi niitä japanittaria, jotka sellaiseen suhteeseen alentuivat. Hän itse ei ollut puhdasverinen, sillä hänen isänsä oli englantilainen ja äitinsä japanitar. Hänen isänsä ei ollut kuitenkaan ollut muiden kaltainen. Hän oli uskollisesti pitänyt huolta vaimostaan ja lapsistaan, mutta hän olikin mennyt naimisiin erään aatelisen, ylpeän Johichis-suvun jälkeläisen tyttären kanssa, ja vihkimistoimituksen oli suorittanut eräs englantilainen lähetyssaarnaaja.

Siitä huolimatta, että tämä avioliitto oli ollut kaikin puolin onnellinen, uskoi hän eur-aasialaisen [eur-aasialainen = lapsi, jonka toinen vanhemmista on europalaista, toinen aasialaista rotua] kohtalon aina olevan sangen surullisen, ja hän tunsi kiihkeätä vastenmielisyyttä sellaisia avioliittoja kohtaan, missä toinen puolisoista oli vierasmaalainen, varsinkin kun hän tiesi, miten kevytmielisesti ulkomaalaiset olivat valmiit moisia liittoja solmimaan, sekä miten vähän he antoivat niille arvoa. Tosin tapahtui avioliitto-ero lain mukaisesti, vaan Taron mielestä se oli inhoittavaa, sillä nainen jäi joka tapauksessa sattumista riippuvan onnen nojaan.

Viiden vuoden ajan, aina siihen saakka kuin he neljä kuukautta sitten olivat lopettaneet yliopistolliset opintonsa ja joutuneet eroon toisistaan, olivat nuo nuoret miehet — amerikalainen ja puoljapanilainen — olleet mitä ystävällisimmässä suhteessa toisiinsa, suhteessa, jonkalainen voi syntyä ainoastaan kahden nuoren miehen välillä.

Alkuperäisesti oli ollut aikomus, että molemmat ystävykset matkustaisivat yhdessä Japaniin, Taro Burton palatakseen kotiinsa ja Jack Bigelow ollakseen vuoden matkoilla, ennenkuin hän liittyisi isänsä liikkeeseen. Hänen isänsä oli nimittäin muuan rikas laivanrakentaja Amerikassa.

Jostakin syystä, mitä ei Taro koskaan ystävälleen ilmoittanut, oli hän kuitenkin viimeisellä hetkellä päättänyt jäädä Amerikaan, vaan kehoitti sitä enemmän Jackia matkustamaan yksinään. Luvaten saapua perässä niin pian kuin suinkin mahdollista, onnistui Taron saada toverinsa lähtemään. Näin ollen tuli Jack Bigelow tehneeksi yksinään pitkän matkan Japaniin sekä vuokranneeksi pienen huvilan Tokion läheltä.

Oli kuitenkin vahinko, ettei Taro ollut voinut seurata ystäväänsä, sillä vaikk'ei Jack ollutkaan luonteeltaan heikko, oli hän suruton ja hyvänluontoinen sekä antoi liian usein tunteilleen vallan.

Ellei hänen japanilainen ystävänsä olisikaan voinut muuta, niin olisi hän ainakin kyennyt poistamaan viekkaat avioliittojen välittäjät toverinsa ovelta, välittäjät, jotka ovelasti uskottelivat hankkivansa kaikenlaista maallista onnea ja menestystä. Mitenkä olikaan, pääsi viimein muuan heistä niin pitkälle, että hän kursailematta saattoi esittää asiansa.

Tämä nakoda, jonka nimi oli Ido, toi eräänä päivänä hänen luokseen nuoren japanittaren, jonka hän ehdottomasti tahtoi naittaa Jackille, tai ainakin toimittaa tämän hänen lähemmin tarkastettavakseen.

"Hän on kaunis kuin itse auringon jumalatar", selitti nakoda innostuneena.

"Häntä, jota viimeksi tarjositte, te vertasitte kuuhun", lausui nuori mies nauraen, "Ehkä teillä tämän jälkeen on tarjota minulle tähtösiä."

"Tähtösiä!" huudahti nakoda, joka ensin hieman ällistyi, vaan virkkoi kuitenkin kohta kasvot tyytyväisyyttä loistaen: "Todellakin! Hänen silmänsä, hänen jalkansa ja hänen hiuksensa, kaikki ne säteilevät kuin tähdet. Hän pyytää vain saada näyttäytyä teidän armollenne."

"No, olkoon sitten menneeksi! Suostun siihen huvin vuoksi tämän yhden ainoan kerran", lausui Jack nauraen. "Viekää hänet vastaanottohuoneeseen; palaan muutaman silmänräpäyksen kuluttua. Mutta muistakaa", jatkoi hän, "että minä antaudun tähän ilveilyyn vain huvin vuoksi. En ole ollenkaan ollut aikeissa mennä naimisiin, kaikkein vähimmän hänen säätyynsä kuuluvan tytön kanssa."

"Ettekö edes pieneksi ajaksi?" koetti nakoda häntä ylipuhutella.

"En pienimmäksikään ajaksi", vastasi nuori mies, vaan nakoda oli jo kadonnut.

Kun Jack, joka todellakin oli huvitettu näkemään sen tytön, jota hänelle tarjottiin vaimoksi, tuli vastaanottohuoneeseen, huomasi hän, että akkunaverhot olivat vedetyt syrjään, joten sisään virtaavat auringonsäteet valaisivat kirkkaasti jokaisen esineen. Shojit [shoji = japanilainen, moniosainen, syrjään työnnettävä ovi] olivat työnnetyt sivuille ja oven aukossa seisoi nuori tyttö hurmaavassa asennossa, pää alas painuneena ja katse permantoon tähdättynä. Jack ei senvuoksi heti nähnyt hänen kasvojaan. Hän oli pieni ja hento, vaan ei kuitenkaan niin pieni kuin japanilaiset naiset yleensä. Hänen ristissä olevat, valkoiset kätösensä olivat valkoisimmat ja sievimmät mitä hän ikänä oli nähnyt. Hän oli aina kuullut ylistettävän japanittarien käsien kauneutta, joten häntä ei laisinkaan ihmetyttänyt, että tähänkin luokkaan kuuluvalla naisella — hän piti varmana, että tuo tyttö oli geisha — oli noin kauniit ja hyvin muodostuneet kädet. Hän otaksui tytön asettaneen ne ristiin rinnalleen sen vuoksi, että ne paremmin vetäisivät huomiota puoleensa, ja tytön hieman teeskennelty käytöstapa sekä huvitti että miellytti häntä. Katseltuaan tyttöstä hetkisen vaipui tämä alas matolle ja polvistui nöyrästi hänen eteensä. Hän oli puettuna punaiseen kimonoon, ja vyötäisillään oli heleän värinen obi [obi = japanittaren vyö]. Hänen hiuksensa olivat geishojen tavalliseen tapaan kierretyt päälaelle kukkaiskruunuksi, jota pitivät koossa tikaria muistuttavat hiusneulat. Hänen kumartuessaan alas irtautui pari neulaa, ja uhkea, kastanjan ruskea hiuskiehkura hulmahti irroilleen, se putosi hänen kasvoilleen ja melkein peitti koko tuon pienen, kyyristyneen olennon.

Tyttö alkoi vavista tuon onnettoman sattuman tähden, vaan pysyi kuitenkin hiljaa polvistuneessa asennossaan.

Jack Bigelow seisoi hetken hämmästyksestä vaiti. Sellaista tukkaa hän ei ollut koskaan maailmassa nähnyt. Se oli hyvin tumma, ja öljy oli aikaansaanut tuohon lainehtivaan aarteeseen punaisenruskean kiillon.

"Hyvä Jumala", lausui hän, kun tuo pikku olento oli ollut vaiti kokonaisen minuutin, "hänhän aivan väsyy tuossa epämukavassa asennossa."

Nuori tyttö ei noussut kuullessaan hänen äänensä; hän vain ryömi lähemmä häntä, aina edelleen hiuksiinsa kietoutuneena. Jack tunsi olevansa hämillään, samalla kun häntä tuo käytös suuresti huvitti.

"Älkää olko siinä asennossa", virkkoi hän. "Tehkää hyvin ja nouskaa ylös. Minä pyydän, nouskaa!"

Nakoda sanoi, että hänen tulisi auttaa hänet ylös, ja kun nuori mies niin teki, kietoutuivat hiukset hänen käsiensä ympäri. Tytön noustua näki Jack hänen pienet, ruusuiset kasvonsa, suun vienot viivat ja pehmeät, pyöreät posket, vaan silmänsä piti tyttö edelleen alas luotuina, joten hän ei kokonaisuudessaan eroittanut hänen kasvojaan.

"Mikä teidän nimenne on?" kysyi hän ystävällisesti, "ja mitä minusta tahdotte?"

Nyt nosti tyttö silmänsä ja nuori mies jäi sanattomaksi hämmästyksestä. Ne olivat, joskin kapeat ja pitkulaiset, kuitenkin suuret ja — siniset. Ensi silmäyksellä hän ei ollut huomannut tytössä mitään erikoisempaa, vaan nyt kun tämä seisoi hänen edessään pitkiin hiuksiinsa kietoutuneena ja syvissä, sinisissä silmissään kostea kiilto, oli tämä hänen mielestään mitä ihanin pikku olento, joka teki häneen ihmeellisen vaikutuksen. Sellaisilla hiuksilla ja sellaisilla silmillä varustettu japanilainen tyttö! Ja jota kauemmin hän tyttöä katseli — katseli, mitenkä hänen pukunsa niin mainiosti somisti häntä, sitä selvemmin hän huomasi, että tämä, huolimatta sinisistä silmistään ja kastanjan ruskeasta tukastaan, todellakin oli japanitar. Hän koetti ajatuksissaan selittää tällaista poikkeustapausta, vaan mitään epäilystä hänen kansallisuudestaan ei kuitenkaan saattanut olla. Missään tapauksessa ei hän voinut olla vierasmaalainen.

"Tehän olette japanitar?" virkkoi hän viimein, päästäkseen asiasta täyteen varmuuteen.

Tyttö nyökäytti päätään myöntävästi.

"Niin, arvasinhan sen — — ja kuitenkin —"

Tyttö hymyili ja sulki silmänsä, ja samalla hetkellä oli hän täydellinen japanitar ja kauniimpi kuin kukaan muu.

"Katsokaahan — teidän hiuksenne ja silmänne —" jatkoi hän. Hän nyökäytti jälleen päätään ja hymyili, syvien kuoppien syntyessä hänen poskiinsa. Jack huomasi, että tyttö oli hänet ymmärtänyt.

"Mitä te tahdotte minusta?" kysyi hän, kuitenkin enemmän vain saadakseen kuulla hänen äänensä, sillä olihan hänellä selvillä hänen käyntinsä tarkotus.

Tyttö tuli äkkiä totiseksi. Hän punastui ja painoi silmänsä maahan. Jack huomasi, miten vaikeata ja kiusallista hänelle oli selittää asiansa, vaan kuitenkin sai tyttö sanotuksi:

"Minä tahtoo tulla vaimoksenne, milord", lausui hän huonolla englanninkielellä, ja tytön äänen merkillinen väri herätti nuoressa miehessä niin oudon tunnelman.

Jack osasi kyllä etukäteen aavistaa hänen vastauksensa, vaan se tapa, millä tyttö asiansa esitti, kummastutti häntä suuresti. Että tuo ihmeellisen kaunis neito, joka seisoi hänen edessään, pyysi päästä hänen vaimokseen — hänen, jolla ei ollut pienintäkään aikomusta solmia avioliittoa — se häiritsi hänen mielenrauhaansa, se liikutti häntä. Hän tuli ajatelleeksi, miksi tuo tyttö juuri oli tullut hänen luokseen, eikä hän voinutkaan olla kysymättä:

"Minkätähden te oikeastaan tahdotte mennä naimisiin juuri minun kanssani?"

Tytön kasvojen ilme jäi hänelle nyt aivan arvoitukseksi. Tämän poskilta katosi äkkiä puna ja hän muuttui kuoleman kalpeaksi. Sitten purskahti hän nauruun, terävään, kummalliseen nauruun, joka täytti koko huoneen ja kaikui ylt'ympäri talossa.

"Niin, minkä tähden?" toisti Jack.

Tyttö kohautti olkapäitään ja vastasi:

"Minä tarvitsee rahaa?"

Tietysti oli se senvuoksi ja tiesihän hän sen jo edeltäkäsin, vaan häntä kuitenkin kiusasi saada kuulla se hänen omilta huuliltaan. Tyttöhän oli mitä ihastuttavin olento!

"Ei teidän tarvitse myydä itseänne rahasta", virkkoi hän vakavasti. "Minä kyllä annan teille niin paljon rahaa kuin tarvitsette. Te olette hyvin nuori, eikö niin? Vasta pikku tyttö! Minä en voi mennä naimisiin kanssanne. Sehän olisi aivan väärin teitä kohtaan!"

Tyttö kohautti jälleen olkapäitään ja lausui nakodalle muutamia sanoja japaninkielellä.

"Hän sanoo, että siinä tapauksessa hänet nai joku toinen", selitti tämä.

"Niin, niinpä kai!" virkkoi nuori mies katkerasti.

Tyttö kääntyi ja lähti ovea kohti, vaan palasikin äkkiä.

"Olen nähnyt teidät ennen", virkkoi hän avomielisesti.

"Missä sitten!" Jack kiintyi asiaan, ja hänestäkin tuntui, kuin olisi hänkin nähnyt tuon tytön aikaisemmin.

"Teehuoneessa."

"Missä teehuoneessa?"

"Siinä pienessä saaressa. Ettekö muista. Minä tanssii näin." Hän otti muutamia askeleita.

"Mitä kuulenkaan! Oletteko te se nuori tyttö, joka tanssi siellä?" Nyt tunsi Jack hänet heti. "Mutta miten te muistatte minut?"

"Lopetettuani tanssini seurasi te minua ja teidän mukana toinen herra, ja sitäpaitsi on joku näyttänyt minut teille — se vanha vaimo, joka aina on minun mukana."

"Kuinka hän tuntee minut?"

"Ei tunne niin, että olisi puhunut kanssanne — vaan hän sanoo, että te on rikkain barbaari koko Japanissa."

"Vai niin, nyt ymmärrän", sanoi hän kylmästi.

"Hän sanoo minun tarvitsevan mennä juuri teidän kanssa naimisiin."

"Todellakin! Mutta miksi?"

Hän loi ensin katseensa lattiaan, sitten lausui:

"Hän tietää, että minä voi rakastaa teitä."

"Rakastaisitteko te minua todellakin?" Hän naurahti. Tytön suora puhetapa alkoi miellyttää häntä.

"Minä rakastaisi", sanoi tyttö, ja miehekkään itsetietoisena oli Jack heti valmis uskomaan häntä.

"Mutta ettekö te mieluummin jäisi teehuoneeseen kuin menisi naimisiin?" kysyi hän.

"Minä ei siellä ansaitse paljon rahaa."

"Teettekö te siis kaiken vain rahan tähden?"

"Millä minä muuten eläisi?"

Tämä kysymys sai Jackin jälleen muistamaan tytön käynnin tarkotuksen. Tyttö ojensi nyt molemmat kätensä nuorta miestä kohden ja huudahti:

"Voi, teidän ylhäisyytenne, menkää naimisiin minun kanssa!"

Jack tarttui äkkiä hänen käsiinsä ja sulki ne omiinsa. Ne olivat niin ihastuttavan pehmeät ja pienet, että ne olisivat mahtuneet hänen yhteen käteensä. Niistä, samoinkuin koko hänen pikku olennostaan, levisi suloinen tuoksu.

"Teidän ei pitäisi mennä naimisiin", virkkoi hän hiukan neuvottomana. "Miten vanha te olette?"

Tyttö ei ollut kuulevinaan hänen kysymystään.

"Minä tahtoo olla teille hyvä ja uskollinen vaimo — aina", sanoi hän, vaan korjasi kohta sanojaan, ikäänkuin pelästyneenä. "Ei, ei, minä erehtyi — ei aina — vain vähän, vähän aikaa — aivan niinkuin te, ylhäisyys, tahtoo."

"Mutta minä en sitä tahdo", lausui Jack, nauraen hermostuneesti. "Minä en aio ollenkaan mennä naimisiin, enkä sitäpaitsi viivy Japanissa kuin muutaman kuukauden."

"Voi, voi, menkää minun kanssa naimisiin vain pikku, pikku ajaksi", rukoili tyttö hartaasti ja hengitti syvään. "Olkaa niin hyvä!"

Jackista tuntui tuskalliselta kuulla hänen noin puhuvan. Tyttö näytti niin hennolta, hienolta ja ylhäiseltä. Hän päästi hänen kätensä, vaan tarttui niihin heti uudelleen. Tytön silmät kävivät kosteiksi ja hän näytti olevan itkuun purskahtamaisillaan.

Nuori mies sai äkkiä voimakkaan halun voida pidättää hänet itkemästä. Tuollainen pieni, herttainen olento ei saisi itkeä. Aivan tahtomattaan, ollenkaan ajattelematta sanojensa vakavia seurauksia, huudahti hän:

"Oi, älkää itkekö! Minä menen naimisiin kanssanne. Tietysti me menemme naimisiin, jos te vain niin tahdotte."

Jack oli jälleen tarttunut hänen käsiinsä, ja hän tunsi, miten ne alkoivat väristä.

"Kiitos, teidän ylhäisyytenne", sanoi tyttö hiljaisella äänellä. Hän lausui sen melkein kuiskaten, eikä siinä ollut yhtään iloista sävyä.

Sitävastoin loistivat nakodan kasvot mitä suurinta tyytyväisyyttä. Hän oli tehnyt hyvän kaupan, erinomaisen hyvän kaupan, sillä tuon nuoren amerikalaisen kerrottiin olevan niin rikkaan, että jos hän vain tahtoisi, voisi hän ostaa itselleen monta, monta sataa riisikenttää. Nakoda lähestyi ystävällisesti hymyillen sopiakseen ehdoista.

"Hän maksaa ainoastaan kolmesataa jeniä käteisesti ja sitten on suoritettava viisitoista jeniä joka viikon lopussa. Se on sentään kerrassaan polkuhinta!"

Nakodan kasvot, jotka melkein irvistivät tyytyväisyydestä, saivat Bigelowin jälleen järkiinsä. Hän oli sanonut tahtovansa mennä naimisiin sen pikku olennon kanssa, jonka kylmiä käsiä hän piteli omissaan, mutta nyt irroitti hän ne, ikäänkuin ne olisivat olleet kuolleen kädet — ja hän astui pari askelta taaksepäin.

"Minä en tahdo tehdä sitä — en!" hän melkein huusi. "En koskaan!"

Sen jälkeen tuli hän ajatelleeksi, miltä tuntui tuosta nuoresta tytöstä, kun hän sillä tavoin hylkäsi hänen naimatarjouksensa, ja hänen sydämensä suli jälleen.

"En ajatellut mitä sanoin, luvatessani mennä naimisiin teidän kanssanne. Minä en tahdo mennä naimisiin kenenkään japanilaisen tytön, enempää kuin kenenkään muunkaan kanssa. Minulla ei ole siihen oikeutta, ja minä menettelisin väärin teitä kohtaan." Hän vaikeni silmänräpäykseksi ja lisäsi sitten: "Luulen kuitenkin, että minä voisin tavattomasti pitää teistä — jos vaan teidät tuntisin."

"Mutta —" keskeytti hermostuneena nakoda, joka näki suuren välityspalkkion livahtavan ohi nenänsä.

Jack heitti häneen terävän silmäyksen, mistä oli seurauksena, että hän nopeasti poistui.

Jackin selitettyä, ettei hän tahtonut mennä naimisiin tytön kanssa, alkoivat tämän kasvot loistaa tyytyväisyydestä — seikka, jota Jack suuresti ihmetteli. Tätä seurasi kuitenkin hetkeksi pettymyksen ilme, vaan tyttö ei lausunut sanaakaan. Hän vain heitti nuoreen mieheen pikaisen, pelokkaan silmäyksen sekä kumarsi sen jälkeen hyvin syvään, niin syvään, että hänen päänsä painui Jackin polvien tasalle. Sen tehtyään jätti tyttö hänet.