PIENI KALA.
Reading edition
»Äiti kulta», sanoi kalanen, »katso tuolla pieni matonen! Nälkä vaivaa, saanhan mennä vaan tuota ilmiötä katsomaan?»
»Pyhä viattomuus!» kirkasi äiti hämmästyen, »lapseni, matonen on koukkuun hirveään pantu terävyyttä peittämään.»
Mutta nuori herra kalanen oli hurja, yksinkertainen; huolimatta äidin sanoista katsomaan hän läksi matoa.
Tämän ympärillä leikki hän, loipa katseen siihen mielivän. »Mitä turhaa», mietiskeli vaan, »koukkua en näe laisinkaan!»
Jopa uiskenteli likellä: »Nykäsempä häntä leikillä.» Ja hän puree — mutta onneton! Läväissyt jo huulen koukku on.
Voimat vaipuu vaipumistansa, ja hän vaikeroitsee tuskissa: »Äiti kulta, kun en totellut! Jo on pian elon' loppunut.»
Pääskynen.