JOUTSENET.

Yli soiluvan veen ne sousi, ne aallon ulpuina ui, kun aurinko nuorna nousi, yöt Pohjan kun punastui.

Lumikaulat kaartehin ylpein veen kuultoon kuvia loi; povet aamun kullassa kylpein ne outoja unelmoi.

Vain joskus onnensa julki ylen suuren ne joikuivat, ja soinnut aalloilla kulki niin aavistuttelevat

kuin hyminä huomenkelloin salokappelin kaukaisen; ja aallot vienosti velloin ne kantoi kaikua sen.

Ne rauhassa souti ja solui suven kerkeän kestämän, jonot lumme-valkeat jolui syvän päällitse päilyvän.

Kohos siiville kerran ne sitten, suvi kun oli muisto jo vain, kukat laulavat lainehitten, unet valkeat ulappain.

Ne matkasi päivänmaihin; viel' loistava siipi loi kuvan viimeisen alle kaihin, mi aallon jo kammitsoi.

0. Manninen.