HIIRI.

Kun illan varjot lankeaa ja hämy hiipii tupaan, niin joku hiljaa hipsuttaa ja liikkuu ilman lupaa.

Se on niin pieni harmaja ja pehmyt villasukka. Se öinen hipsustelija on pieni hiirirukka.

Se etsii leivänmurua, kun nälkä näykkii suolta. Ja siit' on sillä surua ja sydän täynnä huolta.

»Kenties pienen kannikan luo reiän, alle kaapin sä kätkit mulle, makean, sen siitä köyhä saapi!»

Ja nokka pieni kohoksen: »Ah, tätä herkkupöytää!» Kun kaapin alta sirusen se iloksensa löytää.

Se kepeissä kengissään nyt leivän luokse hyppää. Sen sieppaa sievään käpälään ja suuhun heti nyppää.

Se jauhaa pikku hampahin, se jyrsii, järsii salaa, ja vielä huomiseksikin se säästää pari palaa.

Nyt kipin kapin kiipeää se kaapin laitaa jyrkkää, On toimessa nyt häntä, pää ja takajalka tyrkkää.

Ja kaapin korkeudesta on laaja näköala. Kas, siellähän on vuoteessa se hellä avustaja.

Sua kiitollisna katsastaa ja suorii viiksiänsä. Vaan konsa päivä sarastaa, se rientää reikähänsä.

Max. Oker-Blom. Suom. Immi Hellen.