LINTUIN KÄRÄJÄT.

Köyhä mies ketoa kynti, sekä kynti jotta kylvi, kylvi kymmenen jyveä, kynti kymmenen vakoa. Siihen lintuja sikesi, kasvoi paljon peipposia; hakahti harakat siinä, sekä närhit näppäsivät, kävi sirkut sissimässä, varpuset varastamassa. Pajulintu palkulainen äkättihin, keksittihin, vievän viimeistä jyveä, reunimaista reutoavan. Nuorittihin, käärittihin, pieksettihin, pyntättihin, lyötihin, lytistettihin, jaloin päällä pyörittihin; vesi silmistä sirisi, veri vaivaisen nokasta, käräjihin käytettihin laitettihin lain etehen. Kurki, lintujen kuningas, itse istui tuomariksi, laklat lautamiehiksensä, valamiehiksi varikset. Kurki huuti kulkustansa, kajahutti kaulastansa: »Ootko ottanut jyviä köyhän miehen kynnökseltä?» Pajulintu palkulainen siihen vastaten sanovi: »Söin minä jyveä kaksi, kovin äijä, kun on kolme.»

Kurki kulkkunsa kurotti yli pöyän lausumahan: »Kosk' oot ottanut jyviä, käynyt, kurja, sissimässä köyhän miehen kynnöksellä, kynnöksellä, kylvöksellä, niin ei saa sääliä varasta. Tahi karvat karsitahan tahi kaula katkotahan, pää poikki järitetähän.»

Pääskyläinen, pieni lintu, se lauloi laen rajasta: »Varastat sinäkin, kurki, otat otria oloksi, rukihia mielin määrin, kannat kaurankin jyviä.» Kurki laski suuren kulkun, parkasi pahan sävelen pääskyselle pienimmälle: »Oonko mie varastanunna köyhän miehen kylvöksestä? — Taian mie ilmankin eleä köyhän miehen kylvöksettä; lennän synkkähän salohon, siellä riivin rikkahia, katkon kaurahalmehia tahi syön marjoja metsästä, kaivan suolta karpaloita.» Lausui pääsky, pieni lintu: »Vaan minäpäs en varasta; olen ihmisten ilona, riemu kaiken ristikansan, saattelen suven sanoman, laitan päivän lämpimämmän.»

Kanteletar.