SOKEA.

— Ehehee… hehee… no tunsikkos sitte stä Meenlööskää?

— Vai et, vai et… Meit oli paljon nuoria miähiä kun kävimme sel luana. Sill oli komia sorvariv-verstas siällä sillan päässä. Ai, siällä meill oli hauskaa. Ai, ai kuinka hauskaa, ehehee… Niist olis muistoja niistä päivistä. Siällä me juatiin sev verstaassa ja siilon stä piti olla tavaraa. Ei se ittekäv, vainaa, vähistä paljom mitänä piitannu. Siin oli ihana vaimmoihminen! Enkä mnäkäv vallah huanompia miähiä o koskaan ollu, pulskaks ne aina haukkuvat naisväkikiv, vaikka ma olenkin synnyntäsokkee.

Ai, ai siin oli vasta ihminen, siinnä vainaassa. Jossei toi Ulla-pahhuus olis saanum mua niin satimiinsa, niin em maar mnä tässä nyn näin kulkis halkohakkurina. Olisihham mnä voinup pittää vaikka semmosta komiata sorvariv verstaata. Mutta sehän siinnä oli, kut tuli stä piäntä napinaa välliin. Mnä satun nääs sannoon sillon — kuinka mnä niih hölläsuinen sillon olinkin ja ihan omiks vahinkoikseni — ku se sen Eekeperin kanssa poijaal laitto, että: kai snä nym mulle sittet tulekkin, ei susta ennään kukkaan muu hualiskaan. Mutta annas ollak ku se suuttu, armias jumala… Stä oli sitteh hirvittävä kuulla. Mnä aattelin: orotammahan, kyllä hän talttuu. Mutta Ulla kur rupes siinnä sill aikaa väkistev välliin tuppaamaan. Ja aatteles, että niim mnä sitten nain ton Ulriikan, ittekiv vähä kiukussani. Vaikk'ei sem Meenlööskän sen pualesta sanottu naimisista koskaan sen enempää välittänneenkän. Oli vaan sanonu, että: ennen niitä lapsiakir ruakkii useammankin, kun yhren paham miähen. Se Meenlöösi-vainaa oli olluv vähän semmonen… Ja siittä kai sille sitte pelko…

Ullasta sano kaikki silloi jo, että: se vanhapiika. Mutta Meenlööskä — — ei niin, että sen ikkää olis miäshenkilö koskaan eres aatellukkaan… Ai, ai, niin ihana ihminen se oli, se vainaa. Ja ilonen. Vaikka vaimmoväki on tavallisestin niin tympeetä. Eritoten semmoset, joilla vähänkän on stä maallista konua. Rikkauksia, nääs. Mutt ei Meenlööskä olluk koskaan stä luantoo, vaikka kyllä se muuton oli niin ylpee, ettei semmosia juur paljon näekkän.

Vai et snä tunteilu stä ihmistä, ehe… hehee… Tiäräks ku se kerran, kum meit oli taas kymmenkunta nuarta miästä siällä verstaassa, seisahtu mun etteeni, näppäs sormellaam mua silmäripsiin, noin, ja sano: jos snäkil, lurjus, näkisit, millainen vaimmoihminen eressäs seisoo. Mutta kun sull on silmien sijasta vain kolot…

Me oltiin ihan kualla naurusta, tiäräks.

Mnä olen iham monasti ajatellu, että mitäs, jos se noiv vaan tulis yht'äkkiä karulla vastaan, kum mua toi akkani näin käsikynästä taluttaa ja me tässä hiukan toisiamme kirroommekin ja mull on kaiken päätteeks tää sahakräpä ja kirves kainalossani. Vissiin oikeen häppeen puna poskilleni lentäs, ku se sanos, että: päivää Nuurlunti. Vaikka ohhan Ullallakin se arvonsa, ohhan se papin tytär. Mnä olen aina ollu semmonen kunniahhimonen miäs, em mnä olis sentään koskaan niin ketä vaan nainu… Niin kus sen tiät. Ja sev vuaks ei stä niir ränsistymistääv viittis vanhoillem morsiammilleen miälellään näytelläkkän.

Vaikka kualluhhan se on sen pualesta jo aikoja ollu.

Ja kun se oli sentän itte niir rikas. Sill oli kymmeniä suuria silkkihuivia, joita se ussein näytteli meille. Mullekkin se kerran nikkas silmää ja sano, että: tästä se sittel laitetaan se häätäkki… ehehee…

Ja paksuja kultasormuksia oli sillä ja — verstas. Verstas täysien kalujen kans. Ja niin pulska ja kommee ihminen… Kukas sum miälestäs meirän Ullaa nyl luulis papin tyttäreks, ku se tommosissa rikkeimmissä molskivaatteissa saattelee mua halloohhakkuuseen. Ja ku se ruaja viälä multa sallaa tahtoo käydäv vähä kerjuussakin. Eikä eres tahro antaa mullen niitä rahoja… Kyllähän mnä itte tosin saah herrasväiltä kaikellaista, mutta ne antavat sentään ilman pyytämättäkkin, kun näkevät, mitä mnä milloinkin tarvitten. Ja miäshenkilö, se oliskin nyt toista, jos se pyytäskin. Mutta mitä vaimmoihmisestä on sitte ennään jälellä? Ei mittään… Vaikka hiano suku, hiano suku… Ohhan sekin sentään jottain… Mutta sem mnä tiärän taas vaikka vannookkin, että Meenlööskä olis yhtä pulska ja kommee tännään kun silloinkin…

Ai, ai kum me pirettiin siällä verstaassa hauskaa.

Se oli niih hiivatin rikas leski. Ja hiano…