LAPSEN MIETTEITÄ

(Unen sikkarassa illalla vuoteessaan).

Miksi äidin katse vilkuilee aina iltasin niin levottomasti isän huoneen ovelle? Kerran telkesikin hän isän oven ulkoapäin. Äiti ei luullut minun sitä huomanneen, mutta minä sen kuitenkin huomasin ja valvoin koko yön kauheasti peläten, että isä suuttuisi ja vihapäissään särkisi oven. Myöhään, myöhään yöllä nousikin isä haparoimaan ovea. Minä peitin pääni syvälle pielukseen — kammotti niin, niin… Melkein yhtä paljon kuin silloin, kun, nukuttuani kellariin hilloruukku syliini, iso rotta alkoi hiipiä pitkin selkääni marjojen kimppuun.

Isä ei kuitenkaan nostanut melua. Sähähti vain kerran itsekseen ja meni takaisin vuoteeseensa. Minä rauhoituin vasta kun kuulin hänen alkaneen kuorsata. Olin juuri nukkumaisillani, kun yht'äkkiä ankarasti säpsähdin — äidin huoneesta kuului nyyhkytyksiä. Olikohan äiti sairas? Rohtoja äitiparalle, lääkäriä, hoitoa… Riuhtaisin peitteen päältäni ja olin juuri ponnahtaa ylös, kun äidin huoneen ovi samalla aukeni ja hän hiljaa sipsutellen astui minun huoneeni läpitse isän ovelle. Kuunteli siinä pitkän aikaa. Kuun hämärässä valossa eroitin vain hänen epäselvän, valkoisen hahmonsa, aukaistun tukan, joka, kuin pehmeä huivi, lainehti harteilla, ja silmät — pingoittuneet, palavat silmät. Sydämeni kutistui kauhusta sykkyrään. Ei äiti tainnut ollakaan sairas? Mutta mitä sitten? Voi isä ja äiti…Voi äiti, äiti…Äiti, äiti…

Kauhea ajatus tunki aivoihini — isä ja äiti eivät varmaankaan ole sovinnossa keskenään.

Kuullessaan isän kuorsauksen hätkähti äiti kuin olisi saanut pistoksen. Mutta sitten pani hän kädet ristiin ja huokasi syvään kuin rauhoittuneena.

Mennessään takaisin huoneeseensa, pysähtyi hän vuoteeni luo, laittoi hellästi ja huolellisesti minun ympärilleni juuri syrjään riuhtaisemani peitteen, silitteli ja suuteli sitä — alati huoahdellen.

"Lapsirukka", kuiskasi hän. "Lapsirukka."

Tunsin, että hänen kätensä olivat polttavan kuumat ja värisivät. Olin itkuun tyrskähtämäisilläni ja käsivarteni koukistumaisillaan jännityksestä… Mutta koetin niin, niin pidätellä itseäni ja teeskentelin nukkuvani.

Onneksi lähti äiti heti pois.

Tuskin oli hän saanut ovensa suljettua, kun minulta itku väkisten tyrskähti esiin. Jaloistani alkoi vetää suonta. Olisin mielelläni kirkaissut tai huutanut äitiä. Mutta ei, ei, sittenhän olisi äiti heti ymmärtänyt minun nähneen kaikki. Ja minua niin kammotti, hävetti ja ujostutti.

Äiti kuului kauan aikaa kävelevän edestakaisin huoneessaan. Oli kuin olisi hän vähä väliä pysähtynyt jotain kuuntelemaan. Milloin siirteli hän pöydällään olevaa kukkamaljakkoa — äiti oli juuri eilen jostain saanut suuren vihon tummanpunaisia ruusuja, joita isä koko päivän oli vihaisesti silmäillyt, sanaa sanomatta — milloin jälleen pieniä toalettipöytänsä koristeita, milloin ovenverhoja, milloin mitäkin. Sitten sytytti hän yölampun. Kuulin kaiken sen aivan tarkkaan.

Yht'äkkiä säpsähdin taas jännityksestä ja hirveästä pelosta, jalastani alkoi vetää suonta niin kipeästi, niin kipeästi — äidin ovelle koputettiin hiljaa.

"Ah", kuulin äidin sanovan, "sinäkö se olet, rakas?"

En kuullut vastausta, kuulin vain sen, että joku astui huoneeseen.

Sitten sanoi äiti taas:

"Kuinka elämä on kammottavaa, kun täytyy kaiken, pienimmän niinkuin suurimmankin riemun, varastaa itselleen…"

Äiti, äiti…

Jähmetyin kauhistuksesta, lienenkö tainnuksiinkin vaipunut, koska en kuullut enään mitään. Äitini, oma rakas, kulta äitini — varas! Ja hänellä oli vielä liittotovereita. Joku niistä oli nyt juuri hänen luonaan. Ah, he varmaan lähtevät taasen pimeässä varastelumatkoille. Puren hänet kuoliaaksi, pieksän, tapan, tuon, joka tuli äitiä houkuttelemaan.

Äiti, äiti…

Varmaankin oli meillä kaikki varastettua… äidin kultaiset rannerenkaat, oh… oh… silkkihameet, pitsit, oviverhot…

Ah, kaikki, kaikki…

Jospa jumala antaisi minun kuolla…

Niin, tietysti, nyt minä sen ymmärsin: mistä isä pienellä palkallaan olisi sellaisen komeuden ottanutkaan. Muistin nyt, miten isä aina olikin ollut monta päivää vihainen, kun äiti oli hankkinut jotain uutta. Syytti äitiä tuhlauksesta. Oi, jos sinä isä, nyt olisit tiennyt, mitä minä tiesin.

Mutta isä ei tiennyt mitään, kuorsasi vain.