YHDESTOISTA LUKU

Pastori ja Minna istuivat Harjulan avarassa salissa, jossa kaikki oli kiiltävän puhdasta ja siistiä. Huonekalut oli peitetty valkoisilla palttinapäällyksillä, kynttiläkruunu ja suuri peili verhottu harsokankaalla suojaksi kärpäsiltä, lattiata peittivät valkoiset matot.

Minna katseli levottomana isän jalkoja. Kunpa hän vain ei jättäisi tahroja Elviira tädin putipuhtaille matoille. Toden totta — tuossa juuri hänen tuolinsa kohdalla oli maantienpölyä, ja täti oli sen huomannut, sen näki suusta, joka äkkiä pusertui kokoon silmien tarkatessa tahraa. Ja isäparka ei tiennyt mitään rikoksestaan, keinutteli vain tyytyväisenä kiikkutuolissa piippuaan poltellen.

— Anna ei vaan joutanut tulemaan, sanoi Harjulan rouva. — Hän melkein kuin karttaa meidän taloa.

— Annalla oli kaljanpano parhaillaan, selitti pastori. — Ja tämä Minna vaati minua nyt juuri tänään lähtemään Harjulaan. Hän tahtoi saada asiansa toimitetuksi niin pian kuin mahdollista.

— Turhaa hoppua, sanoi Elviira rouva kuivasti. — Me emme anna kaikenlaisten päähänpistojen ja haaveiden vaikuttaa menettelytapaamme. Mark on köyhä poika, jonka itse täytyy ansaita elatuksensa. Hänet on siis valmistettava siihen.

— Elviira on aivan oikeassa, mutta poika on vielä niin nuori ja tuntee sitä paitsi ankaraa vastenmielisyyttä sitä kutsumusta kohtaan, jonka olette hänelle valinneet, lausui pastori kohteliaasti.

— Hui hai, pojalla on vastenmielisyys kaikkeen työhön. Viuluaan hän vinguttaisi, se on ainoa työ, joka ei hänelle ole vastenmielinen. Mutta sillä hän ei elä.

— Ehkäpä sentään, kuului Minnan ääni vienona. Hän oli istunut Mooses herran vieressä ja ahkerasti sopotellut hänelle. — Jos hänestä tulee etevä viulunsoittaja, voi hän kyllä elättää itsensä.

— Niin, jos — ja sitä paitsi, rakas Minna, kaikki taiteilijat ovat enemmän tai vähemmän huonoa väkeä, maankiertäjiä ja synnintekijöitä. Meidän kotimme on kristillinen koti, siinä ei kasvateta taiteilijoita.

— Äiti puhuu kuin minun suullani, yhtyi Jaakko puheeseen. — Markus on uppiniskainen poika ja tarvitsee lujaa ohjausta ja ennen kaikkea työtä.

Minna loi harmistuneen katseen itsetietoiseen ylioppilaaseen ja toisen, vetoavan Mooses herraan, joka tanakkana ja lempeänä pää vinossa istui tuolillaan.

— Setä, kuiskasi hän, — sinä lupasit auttaa Markia.

Mooses herra yskäisi pari kertaa ja ryhtyi harvakseen puhumaan silmät maahan luotuina.

— Minun mielestäni Mark voi vielä ainakin vuoden olla täällä meillä. Jos hän olisi oma poikamme, emme häntä niin varhain lähettäisi palvelukseen vieraisiin.

— Oma poikamme! Elviira rouvan ääni oli masentava. — Meidän poikamme ei koskaan vinguttaisi viulua. Marttinen on luvannut ottaa hänet puotiinsa, ja sinne hän saa mennä.

Mooses loi haileansinisistä silmistään tyynen katseen vaimoonsa. Hänen hyvänsuovilla kasvoillaan asui luja päättäväisyys.

— Ei poika nyt vielä mene minnekään. Ja jos Minna tahtoo pari kertaa viikossa soittaa hänen kanssaan, ei se minusta haittaa. Saamme silloin mekin kodissamme kuulla vähän soitantoa. Miksi meillä muuten on soittokone? Niin kallis kapinekin vielä.

Elviira rouvan suu oli kuin kapea viiva, mutta hän ei enää vastustanut. Kun Mooses kerran asettui takajaloilleen, oli turha panna vastaan. Se ei tapahtunut usein, mutta silloin hänen täytyi saada tahtonsa perille.

— No niin, Mooses hyvä, sanoi hän kylmällä äänellä, — sinä olet isäntä talossa. Mutta muista varotustani, jos pojasta tulee heittiö vielä kerran elämässä.

— Oi täti kulta, sanoi Minna iloisesti, — hän on niin kelpo poika, ei hänestä heittiötä tule. Kyllä tädin hyvät opetukset häneen sen verran vaikuttavat. Ja sedän esimerkki.

— Imartelija! — Elviira rouvan ääni oli kuitenkin hiukan leppeämpi. — Kutsu Markus tänne, sanoi hän Jaakolle.

Mark tuli sisään kalpeana ja kiihtyneenä. Hän oli nähdessään pastorin ja Minnan ajavan Harjulaan arvannut, millä asioilla he kulkivat.

— Markus, puhui Elviira rouva tuimalla äänellä, — sinun ei huomenna tarvitse lähteä Marttisen puotiin. Setä on luvannut pitää sinut vielä vuoden kotona. Mutta tämä aika on sinun käytettävä oikein ja taidolla. Pastori on ystävällisesti tarjoutunut antamaan sinulle opetusta. Saat lukea yhdessä Joju Örnfeltin kanssa. Muista olla kiitollinen ja nöyrä ja palkitse sedän ja pastorin hyväntahtoisuus ahkeruudella. Et todellakaan olisi tällaista ansainnut viimeisen kepposesi jälkeen.

Mark kumarsi säteilevänä. Sitten hän nopeasti riensi Mooses herran ja pastorin luo ja painoi kumpaisenkin kädelle suudelman, luotuaan Minnaan kiitollisen katseen hän poistui.

Elviira rouva tohahti.

— Tuo oli niin hänen tapaistaan. Iso poika suutelee kädelle. Komeljanttitemppuja!

— Hänen tunteensa ovat läikkyvämmät ja herkemmät kuin meidän pohjoismaalaisten, sanoi pastori. — Eikö hän olekin etelän lapsia?

— Jostain Saksasta Albert hänet löysi, orpokodista, sanoi Elviira rouva tuimasti. — Hän olisi ehkä kadunlakaisija muussa tapauksessa.

Naimi ja Miili tulivat sisään, ja keskustelunaihe vaihtui.

Kun pastori ja Minna pari tuntia myöhemmin ajoivat kotiin, istui Ulla piha-aidalla heitä odottamassa.

— Onnistuiko? huusi hän jo kaukaa. Hän oli kyllä arvannut, mille asioille oli lähdetty.

— Joju saa Markista lukutoverin, sanoi pastori vakavasti ja lyhyesti. Ja sen enempää ei Ulla saanut tietää. Mutta sekin riitti. Hän tiesi nyt, ettei Markin tarvinnut ruveta puotipojaksi Marttiselle. Ellei muusta, niin Minnan iloisista kasvoista hän sen huomasi.