SANA.
Reading edition
Sana kaikuu ääriltä taivahan, sana korkea, kaunis ja syvä. Sitä tuntuvat tuulet kantavan, meren aallot sit' ajavat rantahan, se on huutanut myrskyn mukaan, mut ei sitä kuullut kukaan.
Sana kaikunut alusta aikojen on ylitse linnan ja mökin, sit' on laulanut kuorot lintusten, Sit' on kertonut kukkaset keväimen, sitä vaikersi syksyn tuuli, mut kuka sen itkun kuuli!
Sana kuiskaa syyttäen sydämeen: nyt kuule, kun suuri on hätä; vuostuhannet tähtes' sun, eksyneen, oon laulanut, huutanut tyhjyyteen. Jos annat vielä mun mennä, en enää luoksesi lennä. —
Sana kaikuu ääriltä taivahan, sana korkea, kaunis ja hyvä. Se tuntuu mun sieluan kantavan, se veis' minut elämän rantahan. Oi, miksi en lähde mukaan — ja miksi ei vastaa kukaan.