II AJATUS.

1.

Mull' oli hetken onni matkassani, en joutanut sun ääntäs kuulemaan, vaikk' usein saavuit luokse vavahduttain — ja nyt sun tulosi on tuska vaan.

Ma lähdin leivän tähden kaupantekoon, ja toivoss' aikain uutten, parempain. Ma tahdoin saada meille kodin, kallis, sua säälin mierontiellä matkassain.

Sen vihdoin sain, ja iki-onnen, luulin, mut sinun luokses kadotin ma tien. Oi Ajatus, oi Yksinäisyys pyhä, ma minne kauas eksynytkin lien? —

Nyt itket avutonna vierelläni, et jaksa enää nostaa sieluain. Ma vanhennuin ja väsyin, turhan vuoksi melussa maailman sun unohtain.

2.

Et oisi kaivannut sa kartanoita, et majaa pienintäkään pyytänyt, et iloisia ihmisiä, joita sa aina arkana oot vältellyt.

Sa hymysilmin katsoit köyhyyteen, ei puute saanut häiritä sun untas. Sun oli kaikki usko toivoineen, sun oli Tulevaisuus valtakuntas.

3

Oi muistatko, kun oli kylmä niin ja ihmisten ikkunat jäässä, sinä vilkutit kesää, kukkiakin ja kruunua matkan päässä.

Minä katsoin sinne ja kiiruhdin, ja unhotin elämän vaivat. Mut kohtalo löi mua lennossain, ja siipeni katketa saivat.

4.

Jäin aallokkoon, jok' ei kannata mua jäin tuulehen, jok' ei nosta. En uskalla koskaan ma uneksua, en aatella auringosta;

en kuunnella kuisketta raitojen, en kaislojen, piilipuiden. Menen vaiti kuin valkea lastunen elon vinhaa virtaa uiden.

5.

Oi sielut ylhät, yksinäiset, te kulkijat kapean tien, te etsijät päärlyn ikuisen, — minä teiltä hyljätty lien.

Oi sielut ylhät, yksinäiset, mun tähteni rukoilkaa! On siipeni rikki ja laulut pois, ja sydäntä paleltaa.