SIIVET
Reading edition
Niin hiljaista on länsirintamalla, vain laiskat myrkkypilvet laahustaa, ja painostavan taivaankannen alla kuin ruumis lepää revittynä maa.
Suurlentäjä jo suistui. Kuolinsana kuin ruttoviesti pahanenteinen käy kuiskeen lailla, lamauttavana käy läpi Ranskan juoksuhautojen.
Niin hiljaist' on kuin pitkäperjantaina, ei kuulu laukausta yhtäkään. — Näin palas mies, jok' ennen palas aina vain varman voiton lieskat silmissään,
Mies, joka yksin zeppeliiniparvet kuin terässiipi, nuori haukka löi, ja hymyhuulin iski, arvet, kun ihmisvihan touko heilimöi,
Mies, jolla kohtalonsa kuninkaille ei ollut mitään tilitettävää, ei mitään jumalille, isänmaille — vain uskalikon kylmä, hurja pää.
On hälle viime leposija luotu mäen kumpareelle seutuun autioon, on tykkipatterit ja joukot tuotu sen ääreen jäykkään perusasentoon.
Ja sitten seuraa ruumispaarin vuoro ja sitten viittaniekka pappismies; soi koleana piikkilankakuoro: — On pääsinpäiväs läsnä, kukaties.
Mut kesken hautauksen hiljaisuuden soi suriseva ääni moottorin, ja vihollinen läpi avaruuden päin lentää terässiivin läikkyvin.
On kuiva, vihantäysi käsky: Tulta! Ja yli sotamiesten mykkien pian lavettien alta lentää multa, kun salamoivat putket tykkien.
Mut pitkin kranaattien surmanrataa on suunta huimapäisen lentäjän, ja ruusupilvi haudan ylle sataa kuin pudottama parhaan ystävän. — — —
Niin hiljaista on länsirintamalla kuin sota paha uni ollut ois. Etäällä kirkastuvan taivaan alla vain vihollisen vieras lentää pois.