ERÄÄN MIEHEN VIIMEINEN KIRJE
Reading edition
Viel' eilispäivänä, veljet, minä itseni kirosin: Oli lähtöpäiväni tullut ja hengitin kuitenkin.
Mut aurinko kattoihin paistoi ja ullakkokamariin. Minä näin sen lempeät kasvot ja uskoin sen valheisiin.
En ivahymyksi luullut ma kuumaa hymyä sen. Se juovutti riemulla pääni ja unilla suuruuden.
Minä tunnustin kurjuuteni. Se sai minut uskomaan jaloks' itseni kuninkaaksi, valepukuiseksi vaan.
Tänä aamuna Saatana puhui minun vuoteeni laidalla näin: — Tee nuoraan kireä solmu, mene tuntematonta päin.
Minä katselin pimeyttä, joka suuteli akkunaa, ja jäistä oksaa, sormin lasin pintaan koputtavaa.
Ei vietelleet mua enää ilot ulkokullatun maan. Minä verhosin akkunani, panin kiinni oveni haan.
Ja nyt vaatimattomasti minä liityn vainajiin. Mut, veljet, hengessä mukaan tulen juhliinne vallattomiin.