III YKSI MARKKA
Reading edition
Runoniekka arkkuun pakattiin, maa kuulutti murhettansa. Kuvapatsaan kylkehen hakattiin: sua kaipaa itkevä kansa.
Ja nyt huutokaupalla myytiin pois edesmennehen irtaimisto. Mitä suurtapa jäljelle jäänyt ois: runo — viimeinen pilkanpisto —,
pari siivoamatonta lakanaa, pari kulua kenkärajaa. Osa suurin seurasi pakanaa, kuun muutti hän asuinmajaa.
— Mitä tarjous on? huus vasaramies, veti esille haljakan liinan. — Tämän lakanan alla hän kukaties koki kuoleman tuskan, piinan.
— Tuhat markkaa huoleti, tottakai! huus punakka kansalainen. — Tuhat markkaa vielä! ja aarteen sai eräs irstashuulinen nainen.
Hyvin luonnisti hyönteiskerääjää, joka saavutti kuuluisuuden: Runoniekan liivistä löysi tää lajin uppo-oudon ja uuden.
Yhä äänekkäämmäksi kiihtyi vain melu alla vainajan katon, ja mielenliikutus velkojain oli vilpitön, jakamaton.
— Runo viimeinen, mitä tarjotaan? tuli kysymys pöydän takaa. Nyt mykkänä seisoi paikallaan väki mietteliäs ja vakaa.
— Ylen vaikeatajuinen tapaus, nyt on oltava varsin tarkka. Pian kajahti vasaran napaus ja ääni: yksi markka.