VANGITTU KOTKA.
Reading edition
Se liikkumatta istuu paikallansa ja taivaan sineen kauas tuijottaa, ja sitä painaa suru niinkuin vuori ja epätoivo mykkä ahdistaa. Se näkee unta vapaudestaan ja autuudesta karun alppimaan.
Se ajan muistaa, jolloin vapahana se nousi silmänkantamattomiin, ja siipi kantoi, katse oli kirkas ja sydän sykki väkevänä niin, se näki allaan pienen, pienen maan… se oli kuningas — nyt orja vaan.
Voi kuningasta, joka orjaks joutuu, on ikuisesti sairas sydän sen. Mut tuskaansa se valita ei koskaan. Ja päivät vierii vitkaan eellehen… se liikkumatta istuu paikallaan ja näkee unta vapaudestaan.