← Table of contents
Martinin rikos

V

Reading edition

Alvar oli hoitanut viimeksi jonkinlaista kirjanpitoa Ahlmanin konttorissa. Mutta jo pari kuukautta sitten oli h‰nen tyˆns‰ annettu toisille. Kuitenkin k‰vi h‰n siell‰ p‰ivisin, luki konttorihuoneessa sanomalehti‰, tupakoi puodissa ja jutteli maalaisten kanssa. H‰n nosti palkkansa ja oleili vapaasti muiden paitsi Lennartin kanssa. Sit‰ h‰n karttoi. Lennart oli m‰‰r‰nnyt, ettei kukaan saanut loukata h‰nt‰. Salaa h‰n toivoi, ett‰ Alvar saisi tyˆt‰ muualta. Heill‰ oli h‰n mahdoton. H‰n teki omaksi edukseen tahallisia virheit‰ ja sotki asioita, niin ett‰ h‰nest‰ oli suoranaista haittaa ja h‰nen tekemi‰‰n nappauksia oli vaikea peitt‰‰ muilta. P‰‰si v‰hemm‰ll‰, kun maksoi h‰nelle ja antoi h‰nen olla.

Alvar olisi pystynyt tyˆhˆn, mutta h‰n ei viitsinyt sit‰ tehd‰. Ei h‰n viitsinyt tehd‰ edes siksi nimeksik‰‰n, ett‰ olisi pett‰nyt kotijoukkoja, kuten ennen. ƒidille h‰n en‰‰ puhuikin tyˆst‰. Ja jos ‰iti ymm‰rsi, ett‰ h‰n valehteli, ei h‰n siit‰ v‰litt‰nyt. Ei h‰n v‰litt‰nyt mist‰‰n. Ei siit‰k‰‰n, kauanko t‰t‰ h‰nen el‰m‰‰ns‰ t‰llaisenaan kesti vai joko se pys‰htyi siihen. H‰n oli v‰linpit‰m‰tˆn ja kyll‰stynyt. H‰n ymm‰rsi, ett‰ h‰n oli julkea ja ett‰ h‰nen olemisensa loukkasi toisia. Mutta se ei liikuttanut h‰nt‰. Mik‰‰n ei her‰tt‰nyt en‰‰ voimakkaita tunteita. Tavallaan h‰n ymm‰rsi ihmisten ajatukset, mutta aina j‰i h‰n ihmettelem‰‰n sit‰, kuinka ihmiset jaksoivat verev‰sti suhtautua el‰m‰‰n ja sen sellaisenaan todeksi ottaa. H‰n ei sit‰ en‰‰ voinut. H‰n katseli itse‰ns‰kin kuin toisen, vieraan varjoa, ja toisia katseli h‰n kuin outoja, kaukaisia olentoja, joiden harrastukset tuntuivat v‰kin‰isilt‰ ja luonnottomilta ja joiden el‰m‰st‰ ei tahtonut keksi‰ mit‰‰n mielenkiintoista. Mit‰ heid‰n tyˆns‰ heist‰ kertoi? Vain heid‰n ahtaudestansa ja ‰‰rettˆm‰st‰ turhuudestansa.

Vaan jopa, eikˆ tuntunut, ett‰ h‰n olisi tahtonut sanoa jotakin syytt‰v‰‰? Ket‰ kohtaan? Eikˆ el‰m‰ ilmestynyt vain muodoissa, jotka sille olivat mahdollisia, ja eiv‰tkˆ ihmiset olleet kuin lapsia, syyntakeettomia ja viattomia kaikki.

Ei h‰n viitsinyt ajatella sit‰. Oli miten oli. Ep‰miellytt‰v‰, inhonsekainen tyls‰ tunto t‰ytti mielen ja karkoitti turhat ajatukset. H‰n vajosi tunnottomuuteensa ja tiedottomasti toivoi, ett‰ jokin tapaus, vaikka jokin onnettomuus, j‰rkytt‰isi h‰nt‰ ja tuottaisi vaihetta h‰nen iljett‰v‰n tasaiseen, tyls‰‰n tilaansa. H‰nen puolestansa olisi loppukin voinut tulla. Sill‰ loppuhan siit‰ tuli ennemmin tahi myˆhemmin. Oli kysymys vain hetkest‰ ja siit‰, miten se sattui. Tuliko se ulkoap‰in, vai tuliko se itsest‰‰n, tahi jospa h‰n joutuisi jostakin kiinni — niin, p‰‰asia, kauanko t‰t‰ kesti, kauanko laahustaa p‰iv‰st‰ p‰iv‰‰n, kauanko el‰‰ niit‰ siet‰m‰ttˆm‰n tuskallisia aamuja, joina ei tiennyt, mist‰ el‰m‰nkevennyst‰ lˆyt‰isi, mist‰ edes ryypyn, joka tekisi olon hiukan siedett‰v‰mm‰ksi. Sill‰ kukapa tiesi, jos vaikka t‰m‰ oli viimeinen p‰iv‰.

Sit‰ viimeist‰ p‰iv‰‰ oli h‰n jo kauan el‰nyt ja n‰hnyt ihmeeksens‰, ett‰ aika vain eteenp‰in riensi ja yh‰ niit‰ p‰ivi‰ riitti. Yh‰ h‰n eli toisten keskuudessa, nukkui, sˆi, joi. Yh‰ kulki h‰n samoja katuja, n‰ki samoja ihmisi‰, samoja taloja, yh‰ siis eli, eik‰ kukaan h‰nt‰ syrj‰‰n sys‰nnyt. Ei kielletty h‰nelt‰ el‰m‰‰. Tuo s‰‰nnˆllinen pikkuel‰m‰, joka samanlaisissa muodoissa jatkui, samanlaisia perinn‰ismuotoja suosi, joka julmistui rikkeist‰, olikin nyt pitk‰mielinen ja venyi liiaksi suvaitsevaisuudessaan, kun ei siit‰ v‰litt‰nyt, kun ei sit‰ ‰rsytellyt. Se oli kuin olento, jolle oli velkaa ja jonka vallassa oli ja joka k‰ytti valtaansa, laski jokaisen veloittavan askeleen, siksi kunnes mitta oli t‰ysi.

Silloin se vapautti h‰net painajaisesta ja h‰n pudisti tyls‰n olon p‰‰lt‰ns‰ ja k‰vi rauhaan.

Ja sit‰ rauhaa ei mik‰‰n h‰irinnyt. Ei ne tyhmyydet, joita h‰n oli tehnyt, ei ne rikokset, joiksi h‰nen pieni‰ tekojaan sanoivat. Sen rauhan h‰n peri niinkuin muutkin. Kannattiko surra? Toinen t‰‰ll‰ oli toisenlainen, toinen toisenlainen. Kaikki samanarvoisia. — Kunpa ‰itikin sen k‰sitt‰isi.

Explore with AITake your curiosity a little further.

Reading settings