XIV
Reading edition
Annan h‰‰t oli p‰‰tetty viett‰‰ syksyll‰. Anna oli mennyt ‰idin ja lasten kanssa maalle. Is‰, Alvar ja Iida olivat j‰‰neet kaupunkiin.
Annalla ei ollut suuria varustuksia teht‰v‰n‰. Lennartilla oli siell‰ valmis koti. Niin olikin hyv‰.
Anna tunsi itsens‰ v‰syneeksi ja tylsyneeksi. Tuntui kuin aina ei tajuaisi kaikkea, kuin kulkisi h‰n kuin puolihorroksissa, josta ei oikein tahtonut p‰‰st‰ hereille.
Se j‰nnitys, jota h‰n oli ennen aina tuntenut, oli h‰vinnyt. H‰n oli liioitellut el‰m‰‰ synkemm‰ksi kuin mit‰ se oli. Kaikkialla oli h‰n n‰hnyt ristiriitoja, jokainen Alvarin teko oli saanut h‰net h‰t‰‰ntym‰‰n. Eiv‰th‰n kaikki ihmiset olleet mallikelpoisia ja tietysti jokaisella muullakin perheell‰ oli pikkuhuolensa. Mutta he eiv‰t el‰m‰ss‰ n‰hneetk‰‰n muuta kuin huolta.
Niin. H‰n oli paennut hyv‰n miehen turviin. Kihlautuminen tapahtui ‰kki‰, mutta ei saanut sit‰ oudoksua. El‰m‰ h‰mm‰stytti oudoilla k‰‰nteill‰‰n. Kaksi, jotka eiv‰t olleet ennen toisistaan mit‰‰n tienneet, joutuivat yhteen. Niinh‰n usein k‰vi. Ja mit‰ siin‰? Ehtih‰n perehty‰ ja tutustua sittenkin, kun yhdess‰ oli. Riitti aluksi, ett‰ molemmat luottivat toisiinsa, silloin kiintyiv‰t he sit‰ mukaa kuin oppivat toinen toistansa tuntemaan.
Anna oli k‰ynyt puolestansa vaatimattomaksi. H‰n ei antanut ajatustensa eik‰ tuntojensa puhua vapaasti. H‰n pakotti niit‰ aloille, jotka olivat niille vieraat. H‰n tahtoi ajatella niinkuin muutkin ajattelivat, ja tuntea, niinkuin luuli muidenkin tuntevan, ja tehd‰ vain sen, mik‰ oli aivan v‰ltt‰m‰tˆnt‰. Niin oli h‰nell‰ helpompi olla.
H‰n rakasti siis siksi, ett‰ oli rakastettava. H‰n meni Lennartille, koska oli ment‰v‰, koska ei ollut muuta menomahdollisuutta. H‰n j‰tti oman el‰m‰ns‰, oman itsens‰, koska tiesi, ett‰ se tuotti hankaluuksia ja vaikeuksia. Niin eli h‰n jonkun toisen el‰m‰‰, odotellen, mille laduille h‰nen t‰ytyi k‰‰nty‰ ja miksi el‰m‰n t‰ytyi muodostua, ett‰ siihen tyydyttiin, ett‰ h‰n sill‰ saisi maksetuksi ottajalleen sen lainan, jonka h‰n tunsi ottaneensa nimiins‰ ostaakseen itselleen ja perheelleen turvatun olon.
Sill‰ niinh‰n se oli. Sit‰ ei h‰n itselt‰‰n kielt‰nyt.
Ja t‰m‰n kielt‰ymyksen ja tahdonponnistuksen alla h‰nen tuntonsa vaimenivat ja h‰nen ajatuksensa tottelivat h‰nt‰ niin, etteiv‰t ne h‰nt‰ h‰irinneet.
H‰n oli tehnyt voitavansa ja h‰nell‰ oli siit‰ hyv‰ olla.