VUOSI 1906.

VALLANHIMONI.

Vapautta kaipaelin kauan, Kuin yön synkän jälkeen aamunkoita, Kuin keväistä kastevihmaa routa. Niinkuin nurmi kukkiansa kaipaa Tai sulia aaltosia järvi, Tähkä-aaltojansa toukopelto. Niinkuin kansa kaiken kaunihinsa, Kaiken kunniansa kantaa tahtoo Synnyinmaansa arvon seppeleeksi. Vapautta kauan kaipaelin, Niinkuin nuorta kevätkauneutta Janosilmä kaipaa siematakseen, Nuortuakseen nuoren metsän kanssa. Kevätvapautta kaihoelin, Nähdäkseni Suomen suoristuvan Pystypäin, vapaina, vieretysten Kansan kaiken nousemista kohti, Itse käyvän muita polkematta, Itse nousevan ja muita nostain. Tuota kaipaelin, tuota toivoin. —

Koitti vapaus, se Suomen suvi, Maan elämä, parhain onnenpantti. Mutta tullessaan sen tulva päästi Talvivankiloista kaiken karstan, Kansan luontehesta kaiken kuonan, Päästi valloilleen se ilkivallat, Suvun syöjät, heimon hävittäjät, Kaiken ihmis-arvon maahan lyöjät, Kuin kevätkin myrkkypistiäiset, Kyyt kähyiset maasta irti päästää, Niin vapaus ihmismyrkyt päästi Piiloistansa päivän paistatella, Ajan heltehessä hekkumoimaan, Päästi himot, kateuden, koston, Vallanhimon muita valtavammin Veriseksi veljen vainojaksi. Kunnes päänsä päivänkukka nostaa Vapauden leivon laulaessa, Käen kukkuessa kullan kultaa Yli Suomen nuorten viljelysten, Sinnes ihmiskiihko verta, valtaa Itse ahnehtii ja muita sortaa, Oikeuden kytkee mielivalta, Kunnes valistuksella on valta, Että kukin arvioi tilansa, Mutta toisellekin arvon antaa, Valliten lakia noutavasti Oman valtionsa: itsensäkin.

En kadehdi onneanne, enkä Kiellä vapaudelt' askeleita. Hallitkaa ja nouskaa korkealle, Mutta minun tässä ainoassa Valtiossa, itsessäni, suokaa Hallita ja johtaa ihmistäni Ihmiseni lakikirjan mukaan. — Muuta vallanhimoa ei mulla.

MARJAPUUNI.

Iloisesti syksyn puussa Tilhit pihlajan marjoja syövät, Iloitsevat, leikkiä lyövät. Miksen minä voi iloita, Elämäni marjoja poimia?

Miksi mun täytyy vaipua, surra, Kivisiä, mustia marjoja purra? Oliko laho mun marjapuuni? Näinkö nyt saapuu syksykuuni?

22/9

LUMITÄHTIÄ.

Mistä laitan joulukuusen kukkasia, mistä? — Punonko ne pilvilinnan lumitähtösistä? Pilvilinnan lumitähdet kylmiä on kyllä, Mutta niill' on puku puhdas, valkopaita yllä: Paleltaako pilvilinnan puhdas valkopaita? Sydämesi sykkehistä veri lämmin laita. Veri lämmin lainehtii ja lämpiääpi talo, Lumilinnan tähtösistä loistaa kirkas valo. Valo mielet valloittaa ja kukkasia luopi, Laulunkielet kirvoittaa ja riemun soida suopi.

HYMNI.

Marraskuun 4 päivänä.

Oikeutta kansa palvoi, Vapautta kauan valvoi: Särkyi sorto, väistyi vaino, Kahleet rikki paukahti. Sydämien suistui paino, Mielten toivo leimusi. Kiitos kasvaa korkealle Niinkuin aamutähtönen, Kiitos kaikuu kaikkialle, Niinkuin sointu keväinen. Nähdään Suomen suurta unta, Mielet voittaa valkeus. Sydämien valtakunta Kasvaa, suuri ruskotus. Totuus maassa aurinkona Ajat kaikki kirkastaa. Koko Suomi vainiona, Laihot suuret lahjoittaa. Kansa laula: kiitos, kiitos, Vapauden viisaus! Kiitos, kunnia ja kiitos, Vapaus, oikeus, valkeus!

MAAMIES.

Tämän runon kirjoitti runoilija viikkoa ennen kuolemaansa erään ystävänsä luona, jolle hän sen jätti.

Maamies paljon ponnistaa, Koska hän maata raivaa. Toivossa että se onnistaa Hän ei karta vaivaa. Avuksensa ottaa hevon, Kaataa hukan, pyytää revon. Peltoja kyntää, Metsihin ryntää, Korpia kääntää, Kantoja vääntää, Viemärit maansa halki kaivaa. Keskelle salon Nostaa hän talon. Eikä hän pelkää työtä, ei vaivaa. Sitte kunnian kukkoa Illalla voipi kuunnella. Lapset ympäri hyörii, Leikkii ja pyörii…

ELÄMÄ ON LOPUTON.

Kukan sielu tuoksussa, Linnun sielu laulussa Siirtyy taivaasen. Mutta itse kukkanen, Itse laululintunen Painuu turpeesen.

Kenties kerran uusina Nousevat taas turpeesta Uuteen keväimeen. Sielun suopi kukallen, Laulun luopi linnullen Säde auringon.

Kevät jälleen on. Kevät jälleen hellänä Tuopi riemupäivänsä, Alkaa jälleen taistelon. Elämä on loputon.

11/11