HELLI.

KEVÄTLINNUILLE ETELÄSSÄ.

Täält' etelästä sinne pohjolaan Jo kevätlinnut lentää laulamaan. On sydän heillä Suomen lapsillen Niin hellä, lämmin — kyllä tunnen sen.

Olette, linnut, täynnä lauluja, Suloa, rakkautta, sointuja Ja keväthenkeä — ne kaikki, ne Myös lahjoittakaa Suomen lapsille.

Ja lasten joukosta hän etsikää, Jok' uskollinen on ja ymmärtää. Hänelle tiukuttakaa erikseen Mun sydämmeni laulut sydämmeen.

2/4 1888

HÄN KOTONA.

Hän on kuin rauha, järjestys, Kuin kevät-aamun henkäys. Ja hänen pikku kammarinsa, Sen pöytä, tuolit, kirjasto Ja lelut — joutilaat nyt jo — Niin somasti ne sointuu toisihinsa, Ett' aavistan kuin armahaksi Hän kerran kodin kaunistaa Ja kuinka hänen henkeänsä Jokainen kohta heijastaa.

Kun palajaa hän koulustaan, Niin kohta muistaa serkkujaan. Niin itse unhottuu hän heihin Ja tietämättä palvelee. Mut aina sentään hallitsee: Hyvehen valta suur' on meihin, Kuin valo muovaa kukkasia, Niin hänkin ympäristöään. Ah, onnellista aikaa silloin Kuin valaisee hän perhettään.

7/8 1888.

MATKAVAUNUSSA.

Minä myrskyssä ja pakkasessa Kuljen kaupunkihin kaukaiseen. Matka viipyy tuiskun tuprutessa, Kylmänhenki pyrkii sydämmeen. Kenties jähmettyisin pakkasehen, Jollet sydäntäni lämmittäis. Mieleni nyt siirtyy keväimehen, Vaikka kuinka nurkat jyskyäis. Vaikka torkun matkavaunussa, Vieras kansa ympärilläni, Mielessäni kotivalkea Leimuaa, kun muistan silmäsi.

Königsberg 5/3 1888.

YÖLLÄ.

Nuku, armas, siellä kotosella, Sisko kultasesi kupehella. Silmiesi sinitaivosen Kattaa kansi tummaripsinen. Unelmista Suloisista Punehtuvat poskuesi, Rauha täyttää sydämmesi. Sydäntaivahasi kirkkahan Uni verhoo untuvainen. Sinust' annan kaiken maailman, Ollessas noin ihanainen. Mutta yö sun näkee vainen.

Königsberg 4/3 1888.

VÄLTÄN PULAN.

Sinä kullan murunen, Kullan puhtahimman. Minä vasken palanen, Vasken ruosteisimman. Minä kultahan kun sulan, Vältän ruostumisen pulan.

21/3 1888.

AURINKONI.

Kuu kiertää maata yhtenään, Se siit' ei pääse minnekään. Maa aurinkoa kiertelee, Siit' elää, siitä riemuitsee. Ja minun sydämmeni, se On pyhitetty Hellille: Hän maani, aurinkoni on Ja taivahani tahraton.

1888.

HENKENI.

Mun henkenikö vanhettuis? Ei koskaan, milloinkaan! Se on kuin taivaan tähtönen Ikuinen loistossaan.

Se yhtyy tähtein kiertohon Ja kulkuun auringon, Maan kaikkein maitten keväimeen Se yhdistynyt on.

Ja kaikkein kansain innostus Minussa puhkeaa Ja kaikkein aikain toivehet Mun toivomahan saa.

Ja kiihkot kaikkein hurjimmat Mun nostaa kuohumaan. Mut sydämmeni kuvastaa Myös taivaan kirkkainnaan.

Syliini tullos, immyt, siis Kevääsen ainaiseen! Sun nuoruutesi kautta taas Ma liityn nuoruuteen.

Jos sitten tappais minut syys Ja talvi hautoais, Niin joka kevät henkeni Elohon puhkeais.

Ja niinkuin meri virrat maan Poveensa painaltaa, Niin suonet kaiken elämän Minuhun pulppuaa.

l5/1 1889.

MUISTELLESSA.

Maailman pauhinassa Sinutko unhotan? Sinua muistellessa Unhotan maailman.

Sinua muistellessa Mieleni rauhoittuu. Maailma pauhatkoonkin, Mieleni rauhoittuu.

Kuvasi sydämmeeni Suloa ammentaa, Kuvasi mielestäni Pahuuden kukistaa.

Sinua muistellessa Katselen taivaaseen, Tarkastan kotijärven Tyynehen syvyyteen.

VILSKEESSÄ.

Joukot vilskuu ohi silmiäni, Yksin, armas, asut mielessäni. Istun, syön, juon täällä ulkona Aatokseni seuraa sinua.

Katua kun astun valtavata, Silmissäni huomattavaa sata, Joukossa tok' etsin sinua, Silmies ja sielus suloa.

Silmä etsii, joutuu petetyksi: Yks on Suomi, Hellikin vaan yksi. Silmää viehättää voi tuhannet, Yksin sydäntäni hallitset.

Katuvarret kantaa loistavinta Tavarata kaikkein kallihinta. Silmiäni kiehtoisivat ne, Jos ne ostaa voisin Hellille.

Sit' en voi. Ne hylkään hyvillensä. Köyhä lahjoittaa vaan sydämmensä. Kaksi uskollista sydäntä Kaks on rikkauden lähdettä.

MERELLÄ.

I.

Syvästi meri huokaa, Sen rinta kuohuaa. Mut rauhallisna taivas Valoa vuodattaa.

Min' olen meri, minä, Levoton, aaltoinen. Sin olet taivahani, Valoisa, rauhainen.

II.

Jos kanssani laivass' oisit, Jos ynnä nyt kuljettais, Niin maailman myrskyt meitä Ei epäilyksehen sais.

Vaan saaren kaukaisen rantaan Meit' tuuli tuutien veis. Siell' ain' olis kevät-ilma Ja lintuset lauleleis.

Siell' aina on kevät-ilma Miss' asuvi rakkaus: Siell' onnellisten on saari Ja riemujen rikkaus.

III.

Kuvasi, armas, kannan Nyt vasten rintoain Ja sinut itses kätken Syvällä sielussain.

Voi laivan myrsky murtaa Ja kenties uppoan, Mut sinut sielussani Vien aallon pohjahan.

SE.

Ken ei voisi loistoakin voittaa, Kun sit' elämänsä läpi koittaa? Ken ei ulkokauneutta saisi, Kaikkensa jos sille lahjoittaisi?

Rakkautta tuskin ostaa jaksaa, Myös ei myödä: — lempi lemmen maksaa. Se on rikkain, jota rakastan, Kaunihin se, jonka omistan.

UNESSA.

Sinua suutelin unissani. Niin puhdas oli se kohtaus. Olin äärettömästi onnellinen. Niin syvä oli se rakkaus.

Ei himon hiutua karkeata Viel' yhtynyt siihen suudelmaan, Vaan murheen sortama mieli siinä Sammutti onnenjanoaan.

Mut sitten erosimme — sin' itkit Ja minua vihloi niin haikeaan. Sen teki aatos, tuo julma aatos, Ett'emme yhtyisi milloinkaan.

SIITÄ HERÄTTYÄ.

Miks uskonut olen joka solun Ja joka rahtusen, hiukkasen Meiss' olleen toisiamme varten? No miksi houkko nyt uskoin sen!

Kaikk' usko onko vaan pettymystä, Vaan hetken lievitys sairaallen? Totuutta varmaa vartoessa Vaan satu kerrottu lapsellen?

TOTELKOON!

On hulluus järjen silmillen, Kun Helliä rakastan. Mut luonnonlait on sydämmen Ja niitä noudatan.

Ei järki kauan vainottu Ja vaivaiskasvuinen, Voi luonnon mieltä ymmärtää — Totelkoon nöyrtyen!

Tai kasvakoon ja nouskoon se Sydämmen suuruuteen, Niin eivät aina riitele, Vaan käyvät rinnakseen.

Ja sitten — sen jo aavistan — Ei naura järkikään, Ett' Helliäni rakastan Kuin valo lämmintään.

ILOITSE.

Iloitse, Helli, pilvet pois, Ja nauti elämästä! Sydämmes auki luonnolle! Juo reippautta mielelle Elämän hyörinästä.

Siks on niin kaunis maailma, Siit' että iloitsemme. Iloa suosii Jumala, Vaan murhe pitää nurjana, Ilo on kiitoksemme.

Iloitsee päivänperhonen, Iloitsee kevätkukka. Syy iloita on ihmisen, Elämä olkoon ikuinen Tai periköön sen hukka.

Iloa, tyyntä riemua Siis sydämmeesi päästä. Ei kevätpäivä valoa Ja lintuin riemulaulua Maan asujilta säästä.

Kun joutuu syys, niin silloinkaan Iloa elä heitä. Se sydämmeesi rauhaisaan, Kuin lampun valo varjossaan, Maan myrskysäiltä peitä.

Kun kuihtuu ruusut nuoruuden, Keväimen lyhyt laina, Sydämmen ilo hiljainen, Elämän puhtaan kukkanen, Se suojaa, armas, aina!

Kun kohtaat milloin murhetta, Se kestä uljahana. Siit' ylene taas puhtoisna, Kuin valkojoutsen aallosta, Iloisna, kirkkaampana.