VUOSI 1902
Reading edition
SANATTOMASTI.
Ei ne kysyneet toisiltansa: Rakastatkos? Rakastatkos? Ensi silmäyksestä heti Toinen toistansa luokseen veti. Missä liikkuivat, siellä heillä Linnut lauloivat kukkateillä. Missä toisensa toinen näki, Siellä kevät, siellä käki.
Ei ne kysyneet toisiltansa: Näitkös minut? Saankos sinut? Syli aukeni, toinen täytti, Rakkauttansa työssä näytti. Missä yhtyivät, siellä koti, Toinen toisensa tähden soti. Nainehiksi ne tiettiin mistä? — Hedelmistä, hedelmistä.
19/2
AMERIKKAAN LÄHDÖSSÄ.
Maamies: Minne nyt matka?
Matkustaja: Amerikkaan.
Maamies: Mitähän sieltäkin haeksimaan?
Matkustaja: Vapautta ja turvaa lain, Joita jo turhaan kotona hain.
Maamies: Olisit taistellut puolesta sen, Mikä on kalleus kaikkien. Ilmaisiksi ei ykskään maa Vapautt', oikeuksia saa.
Matkustaja: Taistellut! Ahkera rauhan työ Lännessä vastukset maahan lyö. Meill' on satojen miljonain maa Vastassa — ken sitä vastustaa! Pienikö kansa? Yksinkö näin? Tarvitaan nyrkit nyrkkiä päin. Kultaa ja nyrkkiä kokoamaan Läntehen lähden, Amerikkaan.
Maamies: Tääll' ovat sotilasmiljonat, vaan Amerikka sortaa dollarillaan. Uusikin päivä valkenee: Ihmisyys kansoja tuomitsee, Heikko kuin vahva oikeutta saa, Vapauden viljoja kasvaa maa. Ehjä kun kansalliskontumme on, On koko kansakin voittamaton.
Itsensä hylkijä hyljätty on, Kansansa karkulas ansioton. Maailman aaltohon uppoaa, Missä on jälki? — Tunne ei maa.
Matkustaja: Neuvoton nurkassa nuhjottaa Silloin kun kahletta kantaa maa. Minäpä maailman aallossa uin, Voimia nostan, myrskynä puin.
Lähetän tuulia lännestä päin, Maanikin kerran vapautan näin. Noustahan täytyy, liikkua töin Puuhata ulkona päivin ja öin.
* * *
Maamies jäi kotirannoilleen. Toinen laivalla kaukaiseen Läntehen lähti. Puoleltaan Heillä on kansansa murheenaan.
17/10
KESKUS.
Kapinoihan jokainen Keväimessä nuoruuden; Vaan ken hylkää kokonaan Keskustansa — sammuuhan Semmoinen!
Koti, perhe lähtöpää, Joka voimat synnyttää; Voimasi kun raukeaa, Koti taas ne uudistaa; Muista tää!
Kaiken keskus, mik' on se? Jumalaks sen sanomme. Siit' on alku, siihen päin Joukottain ja yksittäin Tähtäämme.
Valaisetko maailmaa? — Siitä kiitä keskustaa! Hiiltä, voimaa, liekkiä Saitko? — niinpä lämmitä! Se velvoittaa.
Tunne luonto-emomme, Siin' on yhteiskotimme! Jos sun keinomaailma Pirstoaa, taas palaja Luonnolle!
Hedelmätä kantaen Puu on keskus oksien. Meidän keskus kansamme, Sille työmme kannamme Jokainen.
Taivaan tähdet keskustaa Muistavat; niin myöskin maa Kiertää ympär' auringon. Meidän keskus maamme on, Isänmaa.
NUORTEN LIITTO.
Nuori voima, vartioitu, ahdistettu, teljetty, On kuin vankka virta, sulkuin, patoin kautta kytketty: Sulut särkee, puomit puhkoo, valloillensa vaapsahtaa, Rannat rikkoo, partaat purkaa, auki tiensä ampuaa.
Pönkitä tai kaada vanhaa, tuntos suunnatkoon sun työs, Mutta muista, uuden polven uutta luotava on myös, Uutta, jonka arvo vaatii tunnustuksen, huomion, Uutta, joka kerran kestää jälkipolven tuomion.
Nouse, nuoren kansan päivä, silmin kostein, kirkkahin, Sydämen ja tiedon silmin, mielin rohkein, valvovin. Valvo hengen oikeutta, vapautta Suomenmaan, Myrsky tulkoon, elköön meille epätoivo milloinkaan!
VANHA VAMMA.
Minua uskot sairahaksi? Sairas olen tosiaan. Iäkseni jäänkin sairahaksi, Joll'et joudu avukseni vaan: Sydämeeni veristävän nuolen Neljä vuotta sitten linkosit, Luulit ehkä, että siitä kuolen Kuolisin, jos sinä kuolisit.
NUOLIEN LIESI.
Hän, jonka ei jalka voi ylttyä maahan, Hän ilmojen linnoista laulaa, Tai korkeill' oksilla istuen kaukaa Hän maalaa kultansa kaulaa.
Mut, jonka on elämä tempaissut maahan, Sen töihin ja murhetten luolaan, Hän rintansa ahjossa laulunsa paahtaa Ja kastaa ne elämän suolaan.
Hän laulunsa nuolet sinnepäin tähtää, Miss' ihmisen on vihamiesi. Hän itse on sotamies ihmisyyden, Hänen rintansa nuolien liesi.
27/12