VUOSI 1895.
Reading edition
KOHTAUS HANGELLA.
Sulo tyttönen, hoikka ja reipas Se hiihteli hangella. Oli pakkanen poskia purrut — Sekö talven on rakkautta!
Oli poskuet vaaleat vallan! Jos pakkanen mies nyt ois, Niin sillepä antaisin puustin, Ett' ilma ja tantere sois!
Tai jospa nyt suudella voisin Pois impyen poskilta jään! — Olin kaino, en tohtinut — neittä, Lumin ohjasin vain pesemään.
Hän kiitteli teeskelemättä Ja suorasti. Voi mua, voi! Hänen äänensä suopea, lämmin Sydämmessäni soi, yhä soi.
KUKKIA TALVESSA.
Ken lausui, ettei meillä Kukoista talvimaa? Poluilla, mäillä, jäillä Näen kansaa kukkivaa.
Tuoll' luistimet ja sukset, Taas täällä kelkkoja Ja reimat innostukset Ne raikuu ilmassa.
Voi lunta ryöppyellä, Voi soittaa pakkanen, Mut Suomen sydämmellä On toivon kukkanen.
Eloa posket hohtaa Ja silmät säihkyvät, Täys uskallus se johtaa Nää mielet leikkisät.
Suo talven meitä purra, Se voimat raikastaa; Et huoli, Suomi, surra, Kun nuoruus kukoistaa!
23/3
MÖKINPOJAN LAULU.
Minä vain olen köyhä poika, Vähäpalkkainen työmies vaan, Toki tyttöstäni minä lemmin, Hänt' en vaihtaisi kultiinkaan.
"Mihin nait sinä?" Niin utelette. Mökin vaaralle valmistan, Pesän pienen; tyttöni tuopi Tulen roihuvan takkahan.
"Vuota vuosia kymmenkunta, Elä yksin, säästöjä tee!" Niin rikkaat neuvovat mulle. Mut nuoruus niin hupenee.
Niin kukkien kultainen aika Ohi lentäen lieksahtais, Eik' onnenkyyhkyni konsaan Mun sylihini taas palajais.
Nyt terveys, voimien kukka, Rusot poskiimme hehkuaa. Ken moisen rikkautensa Rahavoittoihin vaihettaa?
Maa, annahan töitäsi meille Ja leipää työstämme tuo, Mut nuorena meiss' ilon, lemmen Verenlämpöä hehkua suo.
MUSTIAKIN JOUTSENIA.
Lapsuudessa mulle laulettiin, Ett' on joutsenlintu valkea, Siksi luettiin se puhtoisiin, Mainittihin taivaan lintuna.
Minä kuulin, uskoin vahvasti, — Mit' ei voisi lapsi uskoa? — Kuinka valkojoutsent' ylisti Kaikki, kiitellen sen laulua.
Pyhä laulu, laulu taivainen, Valkojoutsen vaan sen laulaa voi; Mustat ovat suku korppien, Niiden suust' ei moinen sävel soi.
Tuota kummastellen kuuntelin, Kaunis kasku lapsen korvillen; Valkojoutsenista haaveksin, — Mutta viisastui myös lapsonen.
Kävin kerran eläintarhassa. Mustan, kaarikaulan linnun näin! Onko silmäni nyt harhassa? Ymmäll' aivan kysyin itseltäin.
Näenkö mustan korppijoutsenen, Ylevän kuin koskaan valkea? Kuulenko myös ihmelaulun sen — Voinko korviani uskoa?
Musta joutsen taivaslauluineen — Kahta kauniimpi on maailma! Kaksin kerroin käypi sydämmeen, Kun saa kuulla mustaa, valkoista.
* * *
Ennen yksin valkoihmistä Ihmis-arvoiseksi uskottiin, Musta neeker, juhtaeläjä, Arvattihin orjiin alhaisiin.
Myöskin Valkosista arvoa Voittivat vain luokat muutamat, Jotka tunsi ihmetietoja Taikka joitten napit loistivat.
Suuri joukko, "musta kansa" vaan Peloin kuuli käskyn: "tottele!" Kuivan leivän jyrsi loukossaan, Kuivemman sai ruuan hengelle.
Nytpä toisin. Mustat joutsenet Joutseniksi nyt jo tunnetaan, Neekeritkin mustapintaiset Voittavat jo ihmisarvoaan.
Hikiotsa työmies nostaa pään, Vaatii vapautta, arvoa; Itse tahtoo johtaa itseään, Etsii oikeuden voittoa.
Riennä, työmies, nouse ylöspäin, Mallinasi musta joutsen on; Toki toimes maahan kiinnittäin, Ettet eksyis pilvilentohon.
Niinkuin ilma joutsenlennolle, Sulle kallis olkoon vapaus! Niinkuin johtotähti laivalle, Rientos ohja olkoon oikeus!
Sitten Suomi kaksoisjoutsenna Joukoin laulaa virttä vahvempaa, Musta olkoon ken tai valkea, Yhteis-onni meitä innostaa.
MEILLE KAIKILLE.
Tien varrella on talo, Komea, valkoinen: "Parantumattomille" Sanoivat tehdyks sen.
Mut tarkoituksehensa On turhan ahdas se: Kaikk' asunnot vain riittää Voi meille kaikille.