TOUKOKUUN YÖ.
Reading edition
Maa ihanana lepää paikallaan kuin nuori neitsyt avorintainen. Se vavahtelee joskus nukkuissaan, kun puhkeavat lehdet koivujen. Mut ilmein rauhallisin uneksuu se jälleen, rusko kiharoille jää, yön orpo hymy niityn kaunistaa. Ja ehtimiseen ladot unohtuu. On auran vako täynnä hämärää — yön suora polku kauas pellon taa.
On hiljaisuuteen äänet vaipuneet kuin tuulet etäisihin pesihin. Mut oudot, ihmeelliset säveleet on jääneet hymisemään kuitenkin. Ne suoraan erämaasta nousevat kuin huokaukset vuosisatojen, yön kauneutta syleilee ne niin — maan siivet laajat, unenvalkeat, ja takaa vaikenevain aitojen ne suhisevat kyliin nukkuviin.