KAPPALE SUKUTARINAA.
Reading edition
Kaks veljestä ruumishuoneeseen vei miehen vanhan ja väsyneen.
Hän makasi karkeilla paareillaan narun jälki mustana kaulassaan.
He laskivat paarit kellariin, ja painava luukku kumahti niin!
He silloin katsoivat toisiaan, ja kauhu liikehti kasvoillaan.
Oli, niinkuin jostain kuulunut ois: suvun kelvottoman on kuoltava pois!
* * *
Ja miehet soutivat vaieten. Tuli syyskesän ilta ihmeellinen.
Jo päivä laski ja punas' maan — ei rantaa tuttua kuitenkaan.
Niin toinen veljistä jälkehen jäi kylän savuja katsellen
ja pientä kaukaista akkunaa kuin silmää apua anovaa.
Hän seisoi hetkisen tuijottain, ja vesi loiskahti kerran vain.