KAKSI PÄÄSKYSTÄ.
Reading edition
Sun silmäis pääskypari, armahin, mun lähelläni räpyttelee ain. Mä mielin omituisin, hämyisin yöt valvon alinomaa odottain. Mä ehtimiseen nimes kuiskasen mut samassa sen jälleen unohdan, ja huokaan huokausta tuhannen. Kun hetkiseksi vaivun unehen, niin meren rannattoman ulapan mä piirrän nimeäsi täytehen.
VUOROKAUSI.
Kuin kevätpäivä köyhän majahan niin saavut, armas, silmin säihkyvin. Ne sytyttävät himon ihanan kuin jalokivet uniss' saiturin. Mun huikaisevi haave rajaton, ja valtameret tulvii sydämeen ja pauhullansa hukuttavat sen. Mun päiväni kuin juopumusta on ja lailla viinivaahdon kypsyneen sun hymys täyttää maljat silmien.
Mut yö on kummallisin kuitenkin, se unta on ja totta puolittain. Se tulee jaloin suurin, hämärin ja seisoo vaiti luona ikkunain. Sen aivoitukset ihmeelliset on, se kuiskauksen ujon suurentaa ja kantaa ryskehellä kylähän. Mut palaa jälleen poikki kuutamon ja aivan liikkumatta tuijottaa, ja poistuu tietä aamun himmeän.
Me havahdamme tuskin muistaen ett' yö on ollut meitä lähimain. Käy aamutuuli puuta puistaen ja varis kulkee siivet lepattain. Me jäämme katsomahan varikseen. Sen kulku johtaa erämaille päin. ja siellä jälleen, mihin milloinkin. Me hetken oomme aivan hiljakseen, ja itseni kuin variksen mä näin pois etääntyvän siivin kuollehin.