HALTIAIN VARALLE.
Reading edition
Kumollaan oli törmän lehdossa korkea, tuuhea uhripihlaja, hämäläisten vanha, pyhä puu, ja sen kohdalla joenrannalla kastoivat pitkäliepeiset, kaljukiireiset papit seudun pakanallista kansaa, jonka rinteelle rivitetyt ristisoturit olivat voittaneet, vanginneet ja pakottaneet omaksumaan uuden uskon. Törmän takalistolta kuului voihkinaa; siellä vieraat, hurjat keihäsmiehet rääkkäsivät niitä sisukkaampia Hämeen miehiä, jotka eivät tahtoneet kieltää vanhoja haltioitaan eivätkä notkistaa polviaan ryöstäjäin jumalalle, — pään listivät voittajat pian ja armotta jokaiselta, joka siinä pitempään vikuroi. Niinpä juoksikin sieltä soturien ajamana mekkomies toisensa perästä, juoksi verta vuotavana ja hädästä pullistuvin silmin alas pappien luo joenrantaan vastaanottamaan epämieluisan, mutta pakollisen kasteen. Syrjemmällä lepikossa kyyhötti pienin parvin jo kastettuja Hämeen miehiä ja naisia; he seisoivat siellä, tukat kerittyinä ja märkinä kuin uitetut koirat, seisoivat häpeissään ja hammasta purren ja katselivat avuttomina, kuinka yhä useampia heidän heimolaisiaan hukutettiin kylmään virtaan, pappien lukiessa kovalla äänellä kastelukujaan.
Mutta ylinnä törmällä, kaadetun pihlajan vieressä, seisoi vaakunakilpeensä nojaten voittajain päällikkö, voimakasryhtinen Birger Jarl, katsellen tyynenä ja tyytyväisenä, miten nuo uppiniskaiset hämäläiset vihdoinkin hänen viikinkiensä voimalla alistettiin ristille nöyrtymään. Lepikossa lepäileväin, jo kastettujen hämäläisten kesken kävi pientä, kuiskivaa keskustelua. Toiset siellä kiukustuneina kirosivat vieraita voittajiaan ja hautoivat salaista kostoa, toiset taas alakuloisempina huolehtivat vastaista elämistään uuden ryöstövallan alla. Mutta muuan vastakastetuista virkahti, vieläkin päristellen vettä niskastaan:
— Kauan ei ainakaan tämä poika ole noiden pitkäliepeisten pappien lumeissa. Pois huuhdon heidän voiteensa ja uskonsa ensi koskessa, jonka partaalle pääsen, — sanotaanhan koskenhaltian kykenevän peruuttamaan vieraitten haltiain kirot.
— Etkäkö huoli ollenkaan uudesta jumalastasi? kysäisi vanha koiransilmä, tunnettu kylänheittiö, joka nurisematta oli kasteeseen alistunut. Häntä pidettiin seutulaisten kesken ovelana ja viekkaana miehenä, vaikk'ei saatu selkoa, milloin hän puhui totta ja milloin pilaa.
— En huoli, vastasi niskoittelija varmasti.
— Elähän sano, ei vara venettä kaada, virkkoi siihen koiransilmä. — Minä pidän varalta tämän uudenkin jumalan, joka minulle on väkisin annettu, mutta jonka vieraat sanovat voimalliseksi. Katsohan: milloin eivät omat haltiat auta taikka jos olen heitä sattunut suututtamaan, silloin voin aina turvautua palvelemaan tätä uutta jumalaa, — sittenpähän näkyy, auttaako se!
— Mutta vanhat haltiasi pidät kuitenkin samalla?
— Totta kai, miksipä heidät hylkäisin. Tämän uuden otan vain varalta, — eikäpä tässä nyt ottamatta päästäkään.
Toiset vastakastetut hämäläiset jäivät märkinä ja nyrpeinä tuokioksi miettimään tuota kylänheittiön neuvoa, jossa, vaikka se olikin hirtehisen antama, kuitenkin tuntui olevan jokin järjentynkä. Mutta ei sekään neuvo heitä miellyttänyt; tuntuipa heistä arveluttavaltakin suututtaa vanhoja metsän ja veden haltioita, omaksumalla näiden rinnalle uusi ja outo jumala. Eivätkä he sitäpaitsi ymmärtäneet, mitenkä he osaisivat sitä uutta haltiaa oikein ja mieliksi palvoakaan.
— Syömättäkin kuuluisi pitävän olla päivä tai kaksi viikossa, — haikaili eräs hämäläisistä, — ei se käy erämieheltä, ei siinä meikäläinen kestä.
— Emme me opi heidän malliinsa uutta haltiaa lepyttämään. — Kuulkaahan tuota outoa mongerrusta ja pappien posmitusta!
Mutta vanha, maita kierrellyt viisastelija tiesi siitäkin asiasta yhtä ja toista enemmän kuin muut. Hän oli retkillään merenrannikolla jo ennen tavannut tämän uuden opin väkeä ja kuullut siitä minkä mitäkin.
— Elähän sano, — virkahti hän taas viimeksi puhuneelle, — ei kuulu olevan uutta jumalaa kovinkaan vaikea palvoa. Paastot ja rukoukset eivät toki voine olla taitamattomille aivan pakolliset. Eräät ristinmiehet kertoivat minulle tarinan muutamastakin pakolla kastetusta, vankasta miehestä, joka niinikään ei sanonut voivansa paastota eikä rukoilla. Silloin oli pappi hänelle vastannut: Ei tarviskaan, kunhan teet edes jotakin hyvää. Autapas tuossa kaalamon paikalla niitä, jotka pyrkivät virran yli, mutta joille virta on liian vuolas, niin muuta ei sinulta vaadita. Se mies asui näet kaalamon rannalla, ja siinä oli usein tulvan aikana vaaran paikka ylipyrkiville. "Jos ei muuta vaadittane, niin voinhan tuon tehdä", vastasi vankka mies ja auttoikin sitten vähäväkisempiä kulkijoita. Ja sillä palvelulla kuuluu hänestä tulleen uudelle jumalalle otollinen mies, oikeinpa pyhä mies.
— Ka, kun ei todella muuta kysyttäne… tuumi antautuvampana se ensiksi kiivaillut Hämeen mies, yhä tukkaansa kuivaillen.
— Ja kun sitten kuitenkin saanee pitää omat kotihaltiansa, lisäsi siihen toinen vastakastetuista, hänkin rauhoittuneempana.
— Niin, kas siitä en minä mene takuuseen, — selitti koiransilmä varovasti. — Mutta kuka sinua estää pitämästä, jos et puhu haltioistasi kenellekään mitään…
Varsin epäilevinä ja sydämessään synkkinä jäivät vastakastetut, joiden parvi myötäänsä lisääntyi, miettimään noita helpompia keinoja palvella vieraitten tuomaa uutta haltiata ja sovittaa uusi usko vanhan, isiltäperityn rinnalle. Miten lopultakin käynee? he kysyivät huolestuneina toisiltaan. Mutta täytynee koettaa, sillä noiden piikkimiesten kuritettavaksi ei todellakaan tee mieli usein heittäytyä.
Rannasta kuului taukoamatta äänekäs, yksitoikkoinen sanelu, kun Ruotsin papit latinalaisilla kasteluvuilla siunasivat kristinuskoon äsken aseilla voitettuja, pakanallisia hämäläisiä. Parvi toisensa perästä juoksi keihäillä heristettyinä törmältä alas rantaan, ja se palasi sieltä kotvasen kuluttua ristinmiesten uskoon kastettuna lepikkorinteelle. Mutta törmän laella seisoi yhä kaadetun pihlajan vieressä voimakas ritari Birger Jarl korkeaan kilpeensä nojaten. Hän viittasi aina väliin kannustavasti sotamiehilleen, jotka törmällä valmistivat pakanoita kasteeseen, ja väliin taas hän kovalla äänellä käski rannassa laulavia pappeja kiirehtimään toimitustaan.