TOINEN LUKU

Jad-bal-jan kasvatus

Näin saapuivat Apinain Tarzan, Jane Clayton ja Korak kotiin pitkän poissaolon jälkeen, ja heidän kanssaan Jad-bal-ja, kultaleijona, ja Za, narttukoira. Ensimmäisten joukossa heitä vastaanottamassa ja tervehtimässä oli vanha Muviro, jonka poika Wasimbu oli vihollisten hyökätessä uhrannut henkensä puolustaessaan apinamiehen kotia ja vaimoa.

"Ah, bwana", huudahti uskollinen neekeri, "teidät nähdessäni nuorentuvat vanhat silmäni jälleen! Olette ollut kauan poissa, mutta vaikka monet epäilivät palaamistanne, tiesi vanha Muviro, ettei avarassa maailmassa ollut sellaista, mikä voisi hänen isäntänsä musertaa. Ja hän tiesi myöskin, että hänen isäntänsä palaisi rakastamaansa kotiin ja maahan, jossa hänen uskolliset wazirinsa häntä odottivat; mutta että rouvakin, jota me olemme kuolleena surreet, on palannut, tuntuu uskomattomalta, ja suuri on tänä iltana riemu wazirien majoissa. Pian vapisee maa tanssivain soturien askeleista ja ilmapiiri kaikuu heidän naistensa ilohuudoista, koska ne kolme, joita he maan päällä enimmin rakastavat, ovat palanneet heidän luokseen."

Ja suuri oli todellakin riemu wazirien mökeissä. Eikä ainoastaan sinä yhtenä iltana, sillä monet puhteet jatkui tanssi ja ilonpito, kunnes Tarzanin täytyi lopettaa juhliminen, jotta hän perheineen saisi nukkua häiritsemättä. Apinamies huomasi, etteivät hänen uskolliset wazirinsa yhtä uskollisen englantilaisen pehtoorin, Jervisin, johdolla olleet ainoastaan täydellisesti rakentaneet uudestaan hänen tallejaan, navettojaan ja ulkosuojia, samoin kuin alkuasukasmajojakin, vaan että he olivat myöskin panneet kuntoon hänen asuinhuoneistonsa, joten paikka näytti aivan samanlaiselta kuin se oli ollut ennen saksalaisten hävitysretkeä.

Jervis oli Nairobissa kartanon asioilla ja palasi maatilalle vasta muutamia päiviä heidän saapumisensa jälkeen. Hänen kummastuksensa ja riemunsa eivät olleet vähemmän vilpittömät kuin wazirien. Päällikön ja soturien kanssa hän istuskeli tuntikausia suuren Bwanan jalkojen juuressa, kuunnellen kertomusta Pal-ul-donin ihmeellisestä maasta ja niistä seikkailuista, joita nuo kolme olivat kokeneet silläaikaa kun lady Greystoke oli ollut siellä vankina, ja wazirien kera hän ihmetteli niitä eriskummaisia lemmikkejä, jotka apinamies oli tuonut mukanaan. Että Tarzan oli mielistynyt afrikkalaiseen sekarotuiseen rakkiin, oli jo kylläkin omituista, mutta että hän oli ottanut kasvatikseen perivihollisensa Numan ja Saborin pennun, oli ihan uskomatonta. Ja yhtä paljon he kaikin ihmettelivät tapaa, jolla Tarzan pentua kasvatti. Kultaleijonalla ja sen kasvatusemolla oli hallussaan nurkka apinamiehen makuuhuoneessa, ja monet tunnit päivittäin hän käytti pienen täplikkään, keltaisen pallon opettamiseen, joka nyt oli perin leikkisä ja herttainen, mutta josta kerran tulisi iso, hurja peto.

Kun päivät kuluivat ja kultaleijona varttui, opetti Tarzan sille monenlaisia temppuja — opetti sen noutamaan ja kantamaan esineitä, makaamaan liikkumattomana piilossa hänen melkein kuulumattomasta käskystään, liikkumaan paikasta paikkaan hänen määräyksensä mukaan, etsimään vainunsa avulla kaikenlaisia kätkettyjä kapineita. Ja kun lihaa liitettiin sen ruokajärjestelmään, ahmi pentu sen tavalla, joka sai juron hymyilyn waziri-soturien villeille huulille; sillä Tarzan oli tehnyt sille ison miehennäköisen puunuken, ja leijonan muonaksi aiottu liha sidottiin aina nuken leuan alle kurkun kohdalle. Ruokintatapa ei milloinkaan vaihdellut. Apinamiehen lausuessa sanan kyyristyi kultaleijona ja laskeusi mahalleen maahan, ja sitten Tarzan osoitti nukkea ja kuiskasi lyhyesti: "tapa!" Olipa leijona kuinka nälissään tahansa, oppi se kärsivällisesti odottamaan eikä koskaan liikahtanut annostaan kohti ennenkuin sen isäntä oli tuon sanasen virkkanut. Sitten se raivokkaasti muristen ryntäsi suoraan lihan kimppuun. Pienenä pentuna ollessaan oli sen vaikea kiivetä ison nuken kaulaan ripustettua makupalaa ottamaan, mutta vanhemmaksi ja isommaksi tultuaan se pääsi siihen helpommin kiinni, kunnes se vihdoin yhdellä harppauksella hyppäsi maaliinsa ja nukke mätkähti selälleen nuoren leijonan reuhtoessa sen kurkussa.

Oli eräs opittava, joka oli kaikista muista vaikein, ja on epätietoista, olisiko kukaan muun kuin eläinten kasvattama ja eläinten keskuudessa kasvanut Apinain Tarzan kyennyt taltuttamaan lihansyöjän hurjaa verenhimoa ja alistamaan sen luontaisen vaiston isännän tahtoon. Vaadittiin viikkoja ja kuukausia kärsivällistä ponnistelua tähän ainoaan seikkaan leijonan kasvatuksessa ennenkuin se oppi tajuamaan, että isännän virkahtaessa "tuo!" sen oli noudettava jokin määrätty esine ja tuotava se isännälleen, vaikkapa se olisi nukke kaulaan sidottuine kimpaleineen raakaa lihaa, ja ettei saanut kajota lihaan tai vahingoittaa nukkea tai muuta noudettavaa esinettä, vaan piti ne laskea huolellisesti apinamiehen jalkojen juureen. Myöhemmin se oppi tietämään, että se sitten aina sai palkkion, jona tavallisesti oli kahdenkertainen annos sellaista lihaa, josta se enimmin piti.

Lady Greystoke ja Korak katselivat usein uteliaina pikku kultaleijonan kasvatusta, vaikka jälkimmäinen kummasteli tätä nuoren pennun perin huoliteltua ohjailua, jopa hiukan epäili apinamiehen ohjelman järkevyyttäkin.

"Mitä ihmettä teet moisella pedolla, kun se on kasvanut isoksi?" hän kysyi. "Siitä on kehittymässä mahtava Numa — alku on lupaava. Tottuneena ihmisiin se ei niitä vähääkään pelkää, ja kun se aina on saanut riistää ravintonsa nuken kaulasta, etsii se sitä vastedes eläväin ihmisten kurkkuun karkaamalla."

"Se syö ainoastaan, mitä minä sen käsken syödä", vastasi apinamies.

"Mutta ethän odottane, että se aina käyttää ruuakseen ihmisiä", kysyi rouva nauraen.

"Se ei koskaan syö ihmisiä."

"Mutta kuinka voit sen siitä ehkäistä, kun olet sen penikkavuosista alkaen totuttanut niitä syömään?"

"Pelkään, Jane, että arvostelet leijonan järjen liian vähäiseksi, tai muutoin minä arvostelen sen aivan liian suureksi. Jos sinun teoriasi on oikea, on raskain osa työstäni vielä jäljellä, mutta jos minä olen oikeassa, on se nyt jokseenkin lopussa. Mutta kokeilkaamme hiukan, nähdäksemme, kumpi on oikeassa. Otamme Jad-bal-jan mukaamme kedolle tänä iltapäivänä. Riistaa on runsaasti, eikä meidän ole vaikea havaita, kuinka suuri vaikutusvalta minulla Numaan todella on."

"Panenpa sata puntaa vetoa", sanoi Korak, "että se tekee ihan niinkuin sitä itseään huvittaa, kun se kerran pääsee elävän veren makuun."

"Hyvä on, poikani", vastasi apinamies. "Luulen voivani näyttää sinulle ja äidillesi tänä iltana, mitä te tai kukaan muukaan ette vielä ole uneksineet mahdolliseksi."

"Loordi Greystoke, maailman parhain eläintenkesyttäjä!" huudahti lady Greystoke, ja Tarzan yhtyi heidän nauruunsa.

"Tämä ei ole eläinten kesyttämistä", selitti apinamies. "Työsuunnitelmani ei olisi mahdollinen kellekään muulle kuin Apinain Tarzanille. Olettakaamme sanojeni valaistukseksi, että luoksesi tulee joku olento, jota vihaat, jota perinnäisvaistosi pakottaa pitämään verivihollisenasi. Sinä pelkäät häntä. Et käsitä sanaakaan hänen puheestaan. Vihdoin onnistuu hänen joillakin, ehkä raaoilla keinoilla, saada sinut tajuamaan toivomuksensa. Teet ehkä mitä hän haluaa, mutta teetkö sen epäitsekkään alttiuden hengessä? Et, — sinä teet sen pakosta, vihaten olentoa, joka panee sinut tottelemaan tahtoansa. Jos vain tuntisit voivasi kieltäytyä, niin sinä et tottelisi häntä. Menisitpä pitemmällekin — sinä kääntyisit häntä vastaan ja tuhoisit hänet. Mutta otaksukaamme toiselta puolen, että luoksesi saapuu tuttu. Hän on ystävä ja suojelija. Hän ymmärtää ja haastaa sitä kieltä, jota sinä ymmärrät ja haastat. Hän on ruokkinut ja hoitanut sinua ja siten voittanut luottamuksesi ystävyydellään ja suojelullaan. Jos hän pyytää sinua tekemään jotakin puolestaan, niin kieltäydytkö? Et, sinä tottelet mielelläsi. Juuri sillä tavoin tottelee kultaleijona minua."

"Niin kauan kuin se soveltuu sen tarkoituksiin", huomautti Korak.

"Astukaamme siis askel eteenpäin", sanoi apinamies. "Otaksukaamme, että tuolla olennolla, jota sinä rakastat ja tottelet, on valta rangaista sinua, jopa sinut tappaakin, jos se on välttämätöntä hänen käskyjensä tehostamiseksi. Kuinka silloin on tottelemisesi laita?"

"Saammepa nähdä", lausui Korak, "kuinka helposti kultaleijona ansaitsee minulle sata puntaa."

Sinä iltapäivänä he lähtivät tasangolle, ja Jad-bal-ja seurasi Tarzanin hevosen kintereillä. He astuivat ratsuiltaan pienen metsikön luona vähän matkan päässä kartanosta, ja sieltä he liikkuivat varovaisesti eteenpäin kapeaa laaksonuomaa kohti, missä oli melkein aina tavattavissa antilooppeja, ja nousten varovaisesti noroa ylöspäin he tulivat tiheään pensastoon, joka reunusti sitä molemmilta puolin. Siellä olivat Tarzan, Jane ja Korak, ja aivan Tarzanin vieressä kultaleijona — neljä viidakkometsästäjää — ja näistä neljästä oli Jad-bal-ja, leijona, vähimmin pätevä. Ääneti he hiipivät tiheikön läpi, tuskin lehtikään liikahti heidän kulkiessaan, ja vihdoin osui heidän silmiinsä antilooppikarja, joka söi rauhallisesti ruohoa alhaalla notkossa. Heitä lähinnä seisoi vanha pukki, ja sen osoitti Tarzan jollakin salaperäisellä tavalla Jad-bal-jalle.

Se pujottelihe salavihkaa pensaiden lävitse. Antiloopit söivät edelleen, mitään pahaa aavistamatta. Välimatka, joka erotti leijonan saaliistaan, oli liian pitkä, jotta se olisi voinut tehdä tehokkaan harppauksen, minkävuoksi Jad-bal-ja odotti pensaikossa piillen, kunnes antilooppi joko syödessään tulisi lähemmäksi tai kääntäisi selkänsä väijyjään. Nuo neljä, jotka katselivat ruohonsyöjäin aterioimista, eivät äännähtäneetkään, eivätkä antiloopitkaan näyttäneet aavistavan vaaran läheisyyttä. Vanha pukki siirtyi verkalleen lähemmäksi Jad-bal-jaa. Melkein huomaamattomasti leijona valmistausi hyökkäykseen. Ainoa havaittava liike oli hännänpään vavahtelu, ja sitten se singahti kuin salama taivaalta, kuin vasama jousesta, liikkumattomasta asennostaan silmänräpäyksessä huikeaan vauhtiin. Se oli pukin kimpussa melkein ennen kuin viimemainittu aavistikaan vaaran läheisyyttä, ja sitten oli liian myöhäistä, sillä tuskin oli antilooppi kääntynyt, kun muu lauma syöksyi suin päin pakoon.

"Nyt saamme nähdä", sanoi Korak.

"Se tuo antiloopin minulle", vastasi Tarzan luottavaisesti.

Kultainen leijona epäröi hetkisen, muristen kaatamalleen eläimelle. Sitten se tarttui siihen selästä ja pää käännettynä sivulle laahasi sitä vieressään tannerta pitkin, verkalleen palatessaan Tarzania kohti. Tiheikön läpi se raahasi tapettua antilooppia, pudotti sen vihdoin isäntänsä jalkojen juureen ja jäi seisomaan, katsellen apinamiestä kasvoihin ilmeellä, jota ei olisi voinut tulkita muuksi kuin ylpeydeksi suoritetusta tehtävästä ja kiitoksen odotukseksi.

Tarzan silitti sen päätä ja puhutteli sitä hiljaisella äänellä, kehuen, ja tarttui sitten metsästyspuukkoonsa ja katkaisi antiloopin kaulasuonen, laskien veren ruumiista. Jane ja Korak seisoivat vieressä, katsellen Jad-bal-jaa… Mitä tekisi leijona tuoreen, kuuman veren hajun hivellessä sen sieraimia? Se haisteli sitä ja murahti ja katseli noita kolmea hampaat irvissä ja vihaisin silmin. Apinamies työnsi sen pois kämmenellään, ja leijona murahti taas kiukkuisesti ja yritti puraista häntä.

Nopea on Numa, nopea on Bara, kauris, mutta Apinain Tarzan on kuin salama. Niin nopeasti hän iski ja niin voimakkaasti, että Jad-bal-ja kaatui selälleen melkein samassa hetkessä kuin se murahti isännälleen. Ketterästi se nousi jälleen pystyyn, ja nuo kaksi seisoivat tuijottaen toisiinsa.

"Alas!" komensi apinamies. "Kyyristy, Jad-bal-ja!" Hänen äänensä oli matala ja luja. Leijona epäröi vain hetkisen ja sitten se laskeutui maahan niinkuin Apinain Tarzan oli opettanut sitä hänen käskystään tekemään. Tarzan kääntyi ja nosti kuolleen antiloopin hartioilleen.

"Noh", sanoi hän Jad-bal-jalle, "tule perässä!" Ja enempää vilkaisematta petoon hän lähti hevosia kohti.

"Minun olisi pitänyt se arvata", sanoi Korak nauraen, "ja säästää sata puntaani".

"Tietysti sinun olisi", myönsi hänen äitinsä.