SEITSEMÄS LUKU

"Sinun täytyy hänet uhrata."

Varovaisesti liikkui Kadsh sadan peloittavan seuralaisensa kanssa, jotka olivat metallipäisillä sauvoilla ja kirveillä aseistettuja, hiipien salavihkaa rajaharjulta alas laaksoon, valkoisen miehen ja tämän mustien toverien jälkiä seuraten. He eivät pitäneet kiirettä, sillä Oparin ulkomuurien harjalta he olivat havainneet, että takaa-ajettavat etääntyivät varsin hitaasti, vaikka ahdistajat eivät tienneet miksi, he kun olivat olleet liian pitkän matkan päässä, nähdäkseen taakkaa, joka jokaisella neekerillä oli kannettavana. Eikä Kadsh halunnutkaan yllättää saalistaan päiväiseen aikaan, vaan oli suunnitellut salaista yöllistä hyökkäystä, jonka äkillisyys yhdessä hänen seuralaistensa suuren lukumäärän kanssa helposti voisi hämmennyttää nukkuvan leirin sekasortoon.

Heidän seuraamansa jäljet olivat hyvin selvät. Niistä ei voinut erehtyä, ja he liikkuivat verkalleen nyttemmin loivasti kaltevaa pintaa laakson pohjaa kohti. Keskipäivä oli lähellä, kun he äkkiä pysähtyivät keksiessään vastikään rakennetun okapensas-boman pienellä aukealla juuri edessään. Boman keskeltä kohosi hiipuvan nuotion ohut savu. Siellä siis oli apinamiehen leiri.

Kadsh käski seuralaistensa piilottautua latua reunustaviin tuuheihin pensaisiin ja lähetti sieltä yhden miehen edeltäpäin tiedustelemaan. Jo lyhyen hetken päästä tämä palasi ilmoittamaan, että leiri oli autio; ja vielä kerran lähti Kadsh miehineen liikkeelle. Astuen bomaan he tarkastivat sitä voidakseen arvioida Tarzanin seuralaisten lukumäärän. Heidän ollessaan siinä puuhassa näki Kadsh jotakin kätkettynä pensaisiin boman äärimmäisessä laidassa. Hyvin varovaisesti hän lähestyi sitä, sillä siinä oli jotakin, mikä ei ainoastaan herättänyt hänen uteliaisuuttaan, vaan teki hänet varovaiseksikin, sillä se muistutti selvästi maahan lyyhistynyttä miestä.

Sauvat iskuvalmiina lähestyi tusinan verta heistä mykkyrää, joka oli herättänyt Kadshissa uteliaisuutta, ja kun he olivat ehtineet kyllin lähelle, näkivät he edessään virumassa Apinain Tarzanin hengettömän ruumiin. "Leimuava Jumala on kumartunut kostamaan alttarinsa häpäisyn", huudahti ylipappi silmät kiiluen yltiöpäisyyden vimmaisesta tulesta. Mutta toinen, ehkä käytännöllisempi tai ainakin varovaisempi pappi polvistui apinamiehen ruumiin ääreen ja painoi korvansa sydämen kohdalle.

"Hän ei ole kuollut", kuiskasi kuuntelija; "kenties hän vain nukkuu."

"Tarttukaa häneen siis nopeasti", huusi Kadsh, ja hetkistä myöhemmin peitti Tarzanin ruumiin niin monta karvaista, hirveää miehenkuvatusta kuin hänen päälleen mahtui. Hän ei tehnyt vastarintaa — ei edes avannut silmiään, ja pian köytettiin hänen käsivartensa tiukasti selän taakse.

"Laahatkaa hänet sinne, missä Leimuavan Jumalan silmä voi levätä hänen päällään", huudahti Kadsh. He laahasivat Tarzanin boman keskelle täyteen auringonvaloon, ja vetäen puukon lannetaljastaan kohotti Kadsh sen päänsä yli ja seisoi kumartuneena maahan lyyhistyneen uhrattavansa yli. Kadshin seuralaiset asettuivat kehämäisesti apinamiehen ympärille, ja jotkut heistä tunkeutuivat lähelle johtajansa taakse. He näyttivät levottomilta, katselivat vuoroin Tarzania, vuoroin ylimmäistä pappiaan ja tähyilivät sitten salavihkaa aurinkoon, joka ratsasti korkealla pilvenhattaraisella taivaalla. Mutta mitkä ajatukset lienevätkin kiusanneet heidän puolivillejä aivojaan, oli heidän joukossaan vain yksi, joka tohti pukea ne sanoiksi, ja se oli sama pappi, joka edellisenä päivänä oli yrittänyt vastustaa Kadshin ehdotusta apinamiehen tappamisesta.

"Kadsh", sanoi hän nyt, "kuka sinä olet, että uhraisit Leimuavalle Jumalalle? Se on yksinomaan La'n — ylipapittaremme ja kuningattaremme — etuoikeus, ja hän suuttuu kuullessaan, mitä olet tehnyt."

"Hiljaa, Duth!" huusi Kadsh. "Minä, Kadsh, olen Oparin ylipappi. Minä, Kadsh, olen kuningatar La'n puoliso. Minunkin sanani on lakina Oparissa. Jos tahdot pysyä pappina ja jäädä eloon, niin pidä suusi kiinni."

"Sinun sanasi ei ole lakina", vastasi Duth vihaisesti. "Jos suututat ylipapittaren tai Leimuavan Jumalan, voidaan sinut rangaista niinkuin joku toinenkin. Jos sinä tuon miehen uhraat, niin vihoitat heidät molemmat."

"Riittää!" ärjäisi Kadsh. "Leimuava Jumala on puhunut minulle ja vaatinut minua uhraamaan temppelinsä häpäisijän."

Hän polvistui apinamiehen viereen ja kosketti terävän väkipuukkonsa kärjellä hänen rintaansa sydämen yläpuolelta, nostaen sitten aseensa korkealle ilmaan valmiina sivaltamaan kuolettavan iskun elävään sydämeen. Sillä hetkellä häilähti pilvi auringon yli ja varjo lankesi heihin. Ympäröivien pappien joukosta kuului nurinaa.

"Katso", huudahti Duth, "Leimuava Jumala on vihainen. Hän on peittänyt kasvonsa Oparin asukkailta."

Kadsh pysähtyi. Hän loi puolittain uhmaavan, puolittain pelokkaan katseen auringon kehrää peittävään pilveen. Sitten hän nousi verkalleen pystyyn ja ojensi käsivartensa kätkettyä päivänjumalaa kohti, jääden muutamaksi silmänräpäykseksi tähän ilmeisesti tarkkaavaiseen ja kuuntelevaan asentoon. Sitten hän kääntyi äkkiä seuralaistensa puoleen. "Katsokaa, Oparin papit", hän huusi, "Leimuava Jumala on puhunut ylipapilleen Kadshille. Hän ei ole suuttunut. Hän haluaa vain puhutella yksinään minua ja käskee teidän mennä pois viidakkoon odottamaan, kunnes hän on saapunut ja haastanut Kadshille, minkä jälkeen minä kutsun teidät takaisin. Menkää!"

Useimmat näkyivät pitävän Kadshin sanoja lakina, mutta Duth ja jotkut muut epäröivät, varmaankin jonkun epäilyksen vaikutuksesta.

"Menkää nyt!" käski Kadsh. Ja niin voimakas on tottelemisen tottumus, että epäilijät vihdoin kääntyivät pois, häipyen toisten kanssa viidakkoon. Viekas hymy valaisi ylipapin julmat kasvot, kun viimeinen heistä hävisi näkyvistä: ja sitten hän jälleen kiinnitti huomionsa apinamieheen. Että syvällä hänen sydämessään kuitenkin asui synnynnäinen pelko hänen jumalaansa kohtaan, ilmeni niistä kysyvistä katseista, joita hän tähtäsi taivaalle. Hän oli päättänyt Duthin ja muiden poissaollessa tappaa apinamiehen, mutta pelko pidätti hänen kätensä, kunnes hänen jumalansa valo jälleen lankeaisi säteilevänä hänen päälleen ja vakuuttaisi hänelle, että hänen aikomansa teko oli taivaalle otollinen.

Auringon peittänyt pilvi oli iso, ja odotellessaan Kadsh hermostui yhä enemmän. Kuudesti hän kohotti veitsen kohtalokkaaseen iskuun, mutta joka kerralla hänen taikauskonsa esti hänet teon toimeenpanosta. Kului viisi, kymmenen, viisitoista minuuttia, ja aurinko oli yhä varjostuneena. Mutta vihdoinkin saattoi Kadsh nähdä sen lähenevän pilven reunaa, ja vielä kerran hän asettui paikalleen, polvistuen apinamiehen viereen puukko valmiina sen hetken varalta, jona aurinko vielä viimeisen kerran loisi säteensä elävään Tarzaniin. Hän näki valokohdan hiipivän verkalleen boman yli häntä kohti, ja sen lähestyessä kiilui pirullisen vihan ilme hänen kapeavälisistä häijyistä silmistään. Vielä hetkinen, ja Leimuava Jumala painaisi uhritoimitukseen hyväksymisensä sinetin. Kadsh vapisi odotuksesta. Hän kohotti puukkonsa hitusta korkeammalle, hänen lihaksensa jännittyivät työntämään sen alaspäin, mutta silloin katkaisi äänettömyyden melkein kiljahdukseksi korotettu naisen ääni.

"Kadsh!" kajahti tuo ainoa ääni, mutta niin äkkiä ja yllättävänä kuin salama siniseltä taivaalta.

Veitsi vielä korkealle kohotettuna kääntyi ylipappi sille suunnalle, josta häiriö oli tullut, ja näki ahon syrjässä La'n, ylipapittaren, hahmon, ja hänen takanaan Duthin ja parikymmentä alempaa pappia.

"Mitä tämä merkitsee, Kadsh?" kysyi La vihaisesti, lähestyen häntä nopeasti aukean yli. Ylipappi nousi jurona.

"Leimuava Jumala vaatii tämän uskottoman henkeä", hän huusi.

"Valehtelija", vastasi La. "Leimuava Jumala puhuu ihmisille ainoastaan ylipapittarensa suun kautta. Liiankin usein olet yrittänyt tehdä tyhjäksi kuningattaresi tahdon. Tiedä siis, Kadsh, että valta elämän ja kuoleman yli, joka on kuningattaresi käsissä, tehoaa yhtä hyvin sinuun kuin muihinkin. Pyhät tarumme kertovat, että niinä pitkinä aikakausina, jotka Opar on kokenut, useampi kuin yksi ylipappi on uhrattu Leimuavan Jumalan alttarille, eikä ole mahdotonta. että joku vieläkin saa käydä niiden röyhkeiden tietä. Hillitse siis turhamaisuutesi ja vallanhimosi, jotteivät ne vie sinua perikatoon."

Kadsh pisti puukon tuppeensa ja kääntyi äkäisenä pois, luoden myrkyllisen katseen Duthiin, jota hän kaiketikin syytti tappiostaan. Oli ilmeistä, että hänen kuningattarensa läsnäolo nolasi hänet tilapäisesti, mutta ne, jotka tunsivat Kadshin, eivät paljoakaan epäilleet, että hän yhä riippui aikomuksessaan toimittaa apinamies hengiltä pois, jos siihen milloin sattuisi tilaisuutta, sillä Kadshilla oli voimakas puoluelaisjoukko Oparin väestön ja pappien keskuudessa. Oli monta, jotka epäilivät La'n koskaan uskaltavan ärsyttää ja vihoittaa niin tärkeää osaa kansastaan surmauttamalla tai alentamalla ylipapin, joka oli virassaan niin vanhain lakien ja tapojen valtuudella, että niiden alkuperä jo kauan sitten oli hukkunut muinaisuuden hämärään.

Usean vuoden kuluessa hän oli keksinyt milloin minkin verukkeen viivyttääkseen juhlamenoja, jotka yhdistäisivät hänet avioliittoon ylipapin kanssa. Hän oli sitäpaitsi herättänyt kansassaan vastenmielisyyttä kouraantuntuvilla todisteilla hullaantumisestaan apinamieheen; ja vaikka hänen vihdoin oli täytynyt yhtyä Kadshiin, ei hän ollut millään tavoin yrittänyt salata vihaansa ja inhoaan häntä kohtaan. Kuinka kauan La saattoi tätä rankaisematta jatkaa, oli kysymys, joka usein vaivasi niitä, joiden asema Oparissa riippui hänen suosiostaan. Ja kun Kadsh tiesi kaikki nämä seikat, ei ollut ihmeellistä, että hän hautoi kavalluksen ajatuksia kuningatartaan vastaan. Liitossa hänen kanssaan näissä petollisissa vehkeissä oli Oah, muuan naispappi, joka tavoitteli La'n valtaa ja virkaa. Jos La voitaisiin raivata tieltä, olisi Kadsh kyllin vaikutusvaltainen toimittaakseen Oahin ylipapittareksi. Oah oli myös luvannut tulla hänen puolisokseen ja sallia hänen hallita kuninkaana, mutta vielä sitoi kumpaakin heidän leimuavan jumalansa pelko, ja sen vuoksi oli La'n henki toistaiseksi turvattuna. Riitti kuitenkin pieninkin kipuna sytyttämään hänen ympärillään kytevät kavalluksen vireet ilmiliekkiin.

Toistaiseksi hänellä oli kyllä täysi oikeus kieltää ylipappia uhraamasta Tarzania. Mutta hänen kohtalonsa ehkäpä henkensäkin riippui vangin tulevasta kohtelusta. Jos La säästäisi hänet, jos hän millään tavalla ilmaisisi sen suuren rakkauden palanneen, jota hän kerran oli melkein julkisesti tunnustanut tuntevansa apinamiestä kohtaan, olisi luultavaa, että hänen kohtalonsa oli sinetöity. Olipa epätietoista, saattoiko hän rankaisematta edes säästää muukalaisen henkeä ja päästää hänet vapauteen.

Kadsh ja toiset tarkkasivat häntä kiinteästi nyt, kun hän astui Tarzanin luo. Seisottuaan siinä hetkisen äänettömänä hän vilkaisi mieheen.

"Onko hän jo kuollut?" hän kysyi.

"Hän ei ollut kuollut silloin, kun Kadsh lähetti meidät pois", rohkeni Duth huomauttaa. "Jos hän nyt on kuollut, niin on Kadsh hänet poissaollessamme tappanut."

"En minä häntä tappanut", vastasi Kadsh. "Niinkuin La, kuningattaremme, on teille sanonut, jää se hänen tehtäväkseen. Leimuavan Jumalan silmä katselee sinua, Oparin ylipapitar. Veitsi on kupeellasi, uhri viruu edessäsi."

Välittämättä miehen sanoista kääntyi La Duthin puoleen. "Jos hän vielä elää", hän sanoi, "niin laittakaa paarit ja kantakaa hänet Opariin."

Täten joutui Apinain Tarzan vielä kerran atlantilaisten vanhaan siirtolakaupunkiin. Kraskin hänelle juottaman narkoottisen nesteen vaikutus kesti monta tuntia. Oli yö, kun hän avasi silmänsä, ja hetkisen hän oli hämmennyksissä itseään ympäröivästä pimeydestä ja äänettömyydestä. Aluksi hän ei tajunnut muuta kuin että virui turkiskasalla ja oli loukkaantumattomana, sillä hän ei tuntenut mitään kipua. Verkalleen valkeni hänen huumaantuneiden aivojensa sumun lävitse muisto viime hetkestä, ennenkuin tajuttomuus oli hänet yllättänyt, ja pian hän käsitti kepposen, joka hänelle oli tehty.

Kuinka kauan hän oli ollut tiedottomana ja missä hän nyt oli, oli hänelle arvoituksellista. Verkalleen hän nousi pystyyn ja havaitsi, pientä huimausta lukuunottamatta, olevansa aivan ennallaan. Hän hapuili varovaisesti ympärilleen pimeässä, liikkuen arastellen, käsi ojennettuna ja aina tunnustellen huolellisesti, löytääkseen jotakin varmaa jalansijaa. Melkein samassa pysähdytti kiviseinä hänen etenemisensä, ja sitä seuratessaan hän pian huomasi olevansa nelinurkkaisessa pienessä huoneessa, jossa oli vain kaksi aukkoa — ovi kummallakin vastakkaisella sivulla. Täällä hänellä oli apua ainoastaan tunto- ja hajuaististaan. Alussa ne ilmaisivat hänelle vain sen, että hän oli teljettynä maanalaiseen kammioon, mutta narkoottisen aineen vaikutuksen haihtuessa herkistyivät vaistot, ja kun hän oli täysin tointunut, palasi hänen mieleensä voimakkaana vaikutelma eräistä tutuista tuoksuista, jotka hivelivät hänen hajuelimiään — hämärä vihjaus, että hän oli joskus ennen tuntenut niitä samanlaisten olosuhteiden vallitessa. Samassa kuului ylhäältä, maan ja muurauksen lävitse, heikon heikko, kaamea parahdus. Vain kuiskaavana kaikuna saapui se apinamiehen herkkiin korviin, mutta se riitti palauttamaan hänen mieleensä eläviä muistoja ja herätti hänet pian myöskin toteamaan, mitä nuo häntä ympäröivät tutut tuoksut olivat. Hän tiesi vihdoinkin, että hän oli Oparin pimeässä, maanalaisessa luolassa.

Hänen yläpuolellaan kammiossaan temppelissä heittelehti ylipapitar La unettomalla vuoteellaan. Hän tunsi liiankin hyvin kansansa mielenlaadun ja ylipappi Kadshin vilpillisyyden. Hän tunsi sen uskonnollisen kiihkon, joka kannusti hänen eläimellisten ja tietämättömäin alamaistensa useinkin mielipuolisia tekoja, ja arvasi aivan oikein, että Kadsh kiihoittaisi heitä häntä vastaan, jollei hän tälläkään kertaa taipuisi uhraamaan apinamiestä Leimuavalle Jumalalle. Ja hänen ponnistellessaan keksiäkseen keinon, miten pääsisi tästä pulmasta, pakeni uni hänen silmistään, sillä La ei suinkaan aikonut Apinain Tarzania uhrata. Vaikka hän olikin kamalan uskonnon ylipapitar ja puolieläimellisen rodun kuningatar, oli hän samalla nainenkin — nainen, joka oli rakastanut vain kerran ja lahjoittanut rakkautensa tälle taaskin hänen valtaansa joutuneelle jumalaiselle apinamiehelle. Kahdesti ennen oli Tarzan välttänyt hänen uhriveitsensä; viime hetkessä oli rakkaus vihdoin voittanut mustasukkaisuuden ja kiihkon, ja nainen La oli todennut, ettei hän koskaan saattaisi panna alttiiksi rakastamansa miehen elämää, niin toivottomaksi kuin hän rakkautensa tiesikin.

Tänä iltana oli hänellä edessään arvoitus, jonka ratkaisemiseen hän tunsi itseltään melkein kokonaan puuttuvan kykyä. Se seikka, että hän oli naimisissa Kadshin kanssa, poisti häneltä viimeisenkin toivonhäivän, mitä hänellä koskaan lienee ollut, apinamiehen vaimoksi pääsemisestä. Mutta hänen päätöksensä pelastaa Tarzan, jos suinkin mahdollista, oli yhtä luja. Kahdesti oli apinamies pelastanut hänet: kerran hullulta papilta ja kerran raivopäiseltä Tantorilta. Silloinpa hän myöskin oli luvannut, että Tarzan Opariin palatessaan saapuisi ystävänä ja otettaisiin ystävyydellä vastaan.

Mutta Kadshin vaikutusvalta oli suuri, ja La tiesi, että sitä vaikutusvaltaa oli herkeämättä käytetty apinamiestä vastaan — hän oli nähnyt sen alamaistensa ilmeistä siitä hetkestä asti, kun Tarzan oli nostettu paareille Opariin tuotavaksi. Hän oli lukenut sen niistä häijyistä katseista, joita oli häneen tähdätty. Ennemmin tai myöhemmin he tohtisivat antaa hänet ilmi — siihen tarvittiin vain vähäpätöinen uusi veruke, jota hän tiesi heidän innokkaasti vainuavan hänen vastaisessa suhtautumisessaan Tarzaniin. Oli jo melkoisesti yli puolenyön, kun hänen luokseen saapui muuan papittarista, jotka aina vartioitsivat hänen kammionsa oven ulkopuolella.

"Duth haluaisi puhutella sinua", kuiskasi palvelushenki.

"On myöhäinen", vastasi La, "eikä miesten sallita astua tähän temppelin osaan. Kuinka hän tänne tuli ja miksi?"

"Hän sanoo tulevansa La'n vuoksi, jonka henki on suuressa vaarassa", vastasi tyttö.

"Tuo hänet sitten tänne", sanoi La, "ja niin totta kuin elämäsi on sinulle kallis, varo hiiskumasta asiasta kellekään."

"Minä pysyn yhtä äänettömänä kuin alttarin kivet", vastasi tyttö kääntyessään lähtemään huoneesta.

Hetkisen perästä hän palasi, mukanaan Duth, joka pysähtyi parin askeleen päähän ylipapittaresta ja tervehti. La viittasi saattajaa poistumaan ja kääntyi sitten mieheen, kysyvä ilme kasvoilla.

"Puhu, Duth!" hän käski.

"Kaikki tiedämme La'n rakastavan outoa apinamiestä", sanoi Duth, "eikä meidän, alempain pappien, asiana ole arvostella ylipapittaremme ajatuksia ja tekoja. Minun on vain palveltava, kuten olisi parasta tehdä niidenkin, jotka nyt vehkeilevät sinua vastaan."

"Mitä tarkoitat, Duth? Kuka vehkeilee minua vastaan?"

"Juuri tällä hetkellä ovat Kadsh, Oah ja useat papit ja papittaret panemassa toimeen suunnitelmaa sinun tuhoamiseksesi. He lähettävät vakoojia sinua vaanimaan, tietäen sinun vapauttavan apinamiehen, koska luoksesi saapuu eräs kertomaan sinulle, että hänen pakonsa salliminen on helpoin keino suoriutua pulmasta. Hänet lähettää Kadsh, ja sitten ne, jotka pitävät sinua silmällä, tiedoittavat kansalle ja papeille, että ovat nähneet sinun päästävän uhrin vapauteen. Mutta siitäkään ei olisi sinulla mitään hyötyä, sillä Kadsh, Oah ja ne muut ovat lähettäneet Oparista vievän reitin varrelle monta miestä lymyilemään, jotka karkaavat hänen kimppuunsa ja tappavat hänet ennenkuin Leimuava Jumala on kahdesti laskenut lännen metsään. Ainoastaan yhdellä keinolla voit pelastaa itsesi, Oparin La."

"Ja mikä se keino on?" kysyi ylipapitar.

"Sinun täytyy temppelimme alttarilla omakätisesti uhrata apinamies Leimuavalle Jumalalle."