NELJÄSTOISTA LUKU

Kauhujen kammio

Mustaharjainen leijona samoili viidakkoyössä. Majesteetillisen huolettomasti, mistään muista luoduista olennoista välittämättä se kulki ylväästi tietään aarniometsän halki. Se ei pyydystellyt, koskapa se ei yrittänyt liikkua hiipimällä, vaikka se tosin ei äännähdellytkään. Se liikkui nopeasti, vaikka toisinaan seisahtuen kuono pystyssä, vainutakseen ja kuunnellakseen. Ja niin se vihdoin saapui korkean muurin luo, jota pitkin se nuuski, kunnes tapasi puoliksi avatun portin katkaiseman kohdan. Ja siitä aukosta se livahti aitaukseen.

Sen edessä häämöitti iso rakennus, ja kun se seisoi tarkaten sitä ja kuunnellen, kajahti sisältä vihaisen leijonan ukkosentapainen karjahdus.

Mustaharjainen keikautti päänsä kallelleen ja hiipi eteenpäin

Juuri sillä hetkellä, kun La'ta oltiin heittämässä Numan kynsiin, harppasi Apinain Tarzan huoneeseen kimakasti huutaen, mikä sai naista tuomioonsa raahaavat gomanganit hetkeksi pysähtymään; ja sillä lyhyellä väliajalla, jonka apinamies tiesi hänen keskeytystään seuraavan, hän paiskasi nopean keihäänsä. Raivostuen ja ällistyen näkivät bolganit sen uppoavan keisarinsa — ison, mustaharjaisen leijonan sydämeen.

Tarzanin vieressä seisoi gomangani, jonka hän oli säikyttänyt palvelukseensa, ja kun apinamies ryntäsi eteenpäin La'ta kohti, seurasi neekeri häntä, huutaen tovereilleen, että jos he auttaisivat tätä muukalaista, he voisivat tulla vapaiksi, ja päästä iäksi bolganien ikeestä.

"Olette sallineet tappaa suuren keisarin", hän huusi Numaa vartioineille gomangani-poloisille. "Siitä syystä bolganit tappavat teidät. Auttakaa vieraan tarmanganin ja hänen puolisonsa pelastamisessa, niin teillä on ainakin joku mahdollisuus säilyttää henkenne ja päästä vapauteen. Ja teidät", hän lisäsi, kääntyen niiden kahden puoleen, jotka olivat La'ta vartioineet, "katsovat he myöskin syyllisiksi, — ainoa toivonne on meissä."

Tarzan oli ehtinyt La'n viereen ja raahasi häntä juuri askelmia pitkin korokkeelle, toivoen siellä hetkiseksi voivansa vastustaa viittäkymmentä bolgania, jotka nyt istuimiltaan ryntäsivät häntä kohti.

"Tappakaa ne kolme, jotka istuvat korokkeella", huusi Tarzan gomanganeille, jotka nyt ilmeisesti epäröivät, kummalle puolelle arpansa heittäisivät. "Tappakaa heidät, jos haluatte vapauteen! Tappakaa heidät, jos tahdotte elää!"

Hänen käskevä äänensävynsä, hänen henkilöllisyytensä magneettinen vetoaminen, hänen luontainen johtajavaistonsa voitti heidät hänen puolelleen siksi lyhyeksi hetkeksi, joka oli välttämätön heidän usuttamisekseen korokkeella istuvaan kolmen bolganin, noiden vihattua arvovaltaa edustavain kuvatusten kimppuun, ja kun he syöksivät keihäänsä isäntiensä mustiin, karvaisiin ruumiisiin, tuli heistä ainiaaksi Apinain Tarzanin miehiä, sillä eihän heillä tästälähin enää voinut olla mitään tulevaisuudentoiveita bolganien maassa. Toinen käsivartensa La'n vyötäisillä kantoi apinamies hänet korokkeelle, missä hän tarttui keihääseensä ja veti sen ulos kuolleen leijonan ruhosta. Sitten hän kääntyi läheneviä bolganeja päin, laski toisen jalan kaatamansa pedon ruumiille ja korotti äänensä Kertshakin apinain kamalaan voittohuutoon.

Hänen edessään pysähtyivät bolganit, hänen takanaan vaikeroivat gomanganit kauhuissaan.

"Seis", huudahti Tarzan, kohottaen kämmenensä bolganeja kohti. "Kuunnelkaa! Minä olen Apinain Tarzan. Minä en haastanut riitaa teidän kansanne kanssa. Etsin vain tietä maanne läpi omille alueilleni. Sallikaa minun lähteä rauhassa tämän naisen kanssa ja ottaa nämä gomanganit mukaani."

Vastaukseksi nousi villi nurina bolganien parvesta heidän hyökätessään koroketta kohti. Heidän riveistään hyppäsi äkkiä itäisen tornin vanhus, joka riensi Tarzania kohti.

"Ah, kavaltaja", huusi apinamies, "siksipä siis saatkin ensimmäisenä maistaa Tarzanin vihaa!" Hän puhui englanninkieltä, ja vanhus vastasi samalla kielellä.

"Kavaltajako?" hän huudahti kummastuneena.

"Niin, kavaltaja", pauhasi Tarzan. "Etkö sinä rientänyt tänne kertomaan bolganeille, että minä olin palatsissa, jotta he lähettäisivät gomanganin viekoittelemaan minut satimeen?"

"En minä mitään sellaista tehnyt", vastasi toinen. "Minä tulin tänne asettuakseni valkoisen naisen lähelle, ajatellen voivani tarpeen tullen auttaa häntä ja sinua. Minä asetun nyt, englantilaisena, sinun sivullesi, taistelemaan ja kuolemaan kanssasi, sillä kuoleman oma sinä olet niin totta kuin Jumala on taivaassa. Mikään ei voi pelastaa sinua bolganien raivolta, joiden keisarin sinä surmasit."

"Tule sitten", huusi Tarzan, "ja todista uskollisuutesi! On parempi kuolla nyt kuin iäti elää orjuudessa."

Kuusi gomangania oli järjestynyt riviin, kolme Tarzanin ja La'n kummallekin puolelle, samalla kun seitsemäs, joka Tarzanin kanssa oli aseettomana astunut huoneeseen, riisti aseita yhdeltä korokkeelle kaatuneista kolmesta bolganista.

Tämän heille niin oudon sotarintaman edessä bolganit pysähtyivät korokkeelle johtavien askelmain juurelle. Mutta vain hetkeksi, sillä olihan vihollisia ainoastaan yhdeksän viittäkymmentä vastaan, ja bolganien rynnätessä portaille otti Tarzan gomanganeineen heidät vastaan sotakirveillä, keihäillä ja lyijypäisillä sauvoilla. Hetkiseksi he työnsivät heidät takaisin, mutta ylivoima oli liian suuri, ja taaskin tyrskähti heitä vastaan aalto, joka uhkasi heidät tuhota. Mutta silloin kajahti taistelijain korviin peloittava karjahdus, joka melkein heidän vierestään kuuluvana äkkiä keskeytti ottelun.

Kääntäen silmänsä ääntä kohti he näkivät ison mustaharjaisen leijonan seisomassa huoneen lattialla, juuri eräästä ikkunasta sisälle harpanneena. Hetkisen se seisoi kuin kultapronssista valettu kuvapatsas, ja sitten järähti rakennus taas sen mahtavasta karjahduksesta.

Kaikkia korkeammalla seisoi Tarzan katsellen korokkeelta isoa petoa alapuolellaan, ja sitten hän äkkiä riemastuen kohotti äänensä bolganien mylvintää kuuluvammaksi. "Jad-bal-ja", hän huusi osoittaen bolganeja, "tapa, tapa!" Tuskin oli nämä sanat lausuttu, kun kamala hirviö, oikea ruumistunut paholainen, hyökkäsi karvaisten gorillamiesten kimppuun. Ja samassa juolahti apinamiehen mieleen rohkea tuuma itsensä ja muiden hänestä riippuvien pelastukseksi.

"Nopeasti", hän huusi gomanganeille, "karatkaa bolganien kimppuun! Tässä on vihdoinkin oikea Numa, eläinten kuningas, kaiken luomakunnan hallitsija. Hän tappaa vihollisensa, mutta hän suojelee Apinain Tarzania ja gomanganeja, jotka ovat hänen ystäviään."

Nähdessään vihattujen isäntiensä peräytyvän leijonan hirvittäväin hyökkäysten edeltä, ryntäsivät gomanganit esille sotakirvein ja nuijin. Tarzanin heittäessä keihäänsä pois ja asettuessa heidän keskelleen paljastettu puukko kädessä, pysytellen Jad-bal-jan vieressä, jota hän ohjaili uhrista toiseen, jottei leijona erehdyksessä kävisi gomanganien, pienen valkoihoisen ukon tai itse La'n kimppuun. Kaksikymmentä bolgania virui kuolleina lattialla ennenkuin loput pääsivät pakenemaan kammiosta, ja sitten Tarzan katsoi Jad-bal-jaan ja kutsui sen takaisin.

"Menkää ottamaan vale-Numan ruumis korokkeelta", hän sanoi gomanganeille. "Toimittakaa se pois huoneesta, sillä oikea keisari on tullut vaatimaan valtaistuimensa."

Vanha mies ja La silmäilivät kummastuneina Tarzania ja leijonaa.

"Kuka sinä olet", kysyi ensinmainittu, "joka voit tehdä sellaisia ihmeitä viidakon villin pedon avulla? Kuka sinä olet ja mitä nyt aiot?"

"Odota, niin näet", sanoi Tarzan julmasti hymyillen. "Luulen, että olemme nyt turvassa ja että gomanganit saavat kauan tämän jälkeen elää huolettomina."

Kun neekerit olivat poistaneet leijonanraadon korokkeelta ja heittäneet sen ulos yhdestä huoneen ikkunasta, lähetti Tarzan Jad-bal-jan korokkeelle istumaan surmatun Numan entiselle paikalle.

"Tuossa", hän sanoi gomanganeille, "näette oikean keisarin, jota ei tarvitse kytkeä valtaistuimeensa. Kolme teistä menköön kansanne hökkeleihin palatsin taa kutsumaan ihmiset sieltä valtaistuinsaliin, jotta hekin näkisivät, mitä on tapahtunut. Rientäkää, jotta saamme tänne paljon sotureita ennenkuin bolganit palaavat joukolla."

Niin innostuneina, että heidän typerissä aivoissaan melkein välähti älyä, riensi kolme gomangania täyttämään Tarzanin käskyä, toisten katsoa töllistellessä Tarzania sellaisen pelonsekaisen kunnioituksen ilmein, jonka vain jumaluusolennon näkeminen voi aiheuttaa. La tuli sitten seisomaan Tarzanin viereen ja katsoi häntä kasvoihin silmillä, jotka kuvastivat aivan yhtä syvää kunnioitusta kuin neekerien tuntema.

"En ole kiittänyt sinua, Apinain Tarzan", hän sanoi, "siitä, mitä olet minun tähteni tehnyt ja pannut alttiiksi. Minä tiedän kyllä sinun tulleen tänne minua etsimään, pelastaaksesi minut noiden olentojen käsistä, ja tiedän, että se ei ollut rakkautta, mikä pakotti sinut tähän sankarilliseen ja melkein toivottomaan tekoon. Että olet yrityksessäsi näin pitkälle onnistunut, on ihan ihmeellistä, mutta minä, joka olen kansani taruissa kuullut kerrottavan bolganien urotöistä, tiedän, että mitään lopullisen pelastuksen toivoa meille kaikille ei ole, ja pyydän siis sinua heti käyttämään tilaisuutta paetaksesi yksinäsi, jos mahdollista, sillä sinulla ainoalla meistä saattaa olla joitakin pakenemismahdollisuuksia."

"En ole kanssasi samaa mieltä siitä, La, että meillä ei ole mahdollisuutta paeta", vastasi apinamies. "Minusta näyttää, ettei meillä nyt ole ainoastaan täyttä syytä uskoa todelliseen ja varmaan pelastukseen, vaan voinemmepa vapauttaa nämä gomangani-paratkin bolganien orjuudesta ja hirmuvallasta. Mutta ei siinä kaikki. Tähän minä en tyydykään. Ei ole rangaistava ainoastaan tätä kansaa, joka ei suo mitään vieraanvaraisuutta muukalaiselle, vaan omia uskottomia pappejasikin. Sitä varten minä aion marssia ulos Timanttipalatsin laaksosta Oparin kaupunkia vastaan mukanani riittävän suuri gomanganijoukko, pakottaakseni Kadshin luopumaan anastamastaan vallasta ja asettamaan sinut takaisin Oparin valtaistuimelle. Mikään vähempi ei minua tyydytä, enkä mitään vähempää tyydy suorittamaan ennenkuin täältä lähden."

"Sinä olet urhoollinen mies", sanoi vanhus, "ja olet onnistunut paremmin kuin luulin mahdolliseksi, mutta La on oikeassa: sinä et tunne bolganien hurjuutta ja apulähteitä tai sitä valtaa, joka heillä on gomanganien yli. Jos voisit neekerien typeristä mielistä karkoittaa pelon painajaisen, joka heitä niin raskaana pöpönä kahlehtii, voisit ehkä saada puolellesi riittävän suuren joukon paetaksesi laaksosta, mutta minä pelkään, että se on sinullekin ylivoimainen tehtävä. Ainoa toivomme siis on paeta palatsista heidän ollessaan tilapäisesti epäjärjestyksessä ja luottaa nopeuteemme ja onneemme, ehtiäksemme laakson ulkopuolelle ennenkuin meidät tavoitetaan."

"Kah", huudahti La osoittaen sormellaan; "nytkin on jo liian myöhäistä — he palaavat."

Tarzan katsahti osoitettuun suuntaan ja näki avoimesta oviaukosta huoneen eteläisestä päästä ison joukon gorillamiehiä lähestyvän. Hän käänsi silmänsä nopeasti toisen seinän ikkunoihin. "Mutta odottakaas", hän sanoi, "katsokaa, toisessakin vaakakupissa on jotakin!"

Hänen seuralaisensa katsoivat pengermälle aukeaviin ikkunoihin päin ja huomasivat niiden takana monisataiselta näyttävän neekerijoukon juoksemassa nopeasti ikkunoita kohti. Korokkeella olevat neekerit huusivat innostuneina: "Ne tulevat! Ne tulevat! Me pääsemme vapaiksi, eivät bolganit enää voi teettää meillä työtä, kunnes kaadumme uupumuksesta, piestä meitä, kiduttaa meitä tai syöttää meitä Numalle."

Kun ensimmäiset bolganit ehtivät huoneen ovelle, alkoi gomanganeja tunkeutua sisälle useista vastapäisellä seinällä leveistä ikkunoista. Heitä johtamassa olivat ne kolme, jotka oli lähetetty heitä noutamaan, ja niin vaikuttavasti he olivat suorittaneet lähetintoimensa, että neekerit jo näyttivät uudelta kansalta, sillä niin elähdytti heitä koittava vapauden ajatus. Heidät nähdessään bolganien päällikkö huusi heille äänekkäästi, että he tarttuisivat korokkeella oleviin tungettelijoihin, mutta vastaukseksi lävisti lähin neekeri hänet heittämällään keihäällä, ja kun hän tuupertui kasvoilleen kuolleena, riehahti taistelu ilmiliekkiin.

Palatsin bolganit olivat neekereitä melkoisesti lukuisammat, mutta jälkimmäisillä oli se etu, että heitä oli valtaistuinsalin sisäpuolella riittävästi, estääkseen suurempaa bolganimäärää pääsemästä huoneeseen samalla kertaa. Heti kun Tarzan huomasi neekerien mielentilan, kutsui hän Jad-bal-jan seuraamaan häntä ja astuen alas korokkeelta ryhtyi johtamaan gomanganeja. Jokaiseen aukkoon hän sijoitti kylliksi miehiä sitä suojelemaan ja piti loput varalla keskellä huonetta. Sitten hän kutsui vanhuksen neuvottelemaan.

"Itäisen muurin portti on auki", hän sanoi. "Minä jätin sen tullessani auki. Olisiko kahden- tai kolmenkymmenen neekerin mahdollista päästä sinne turvallisesti ja sieltä metsään, viedäkseen viestin kylien asukkaille siitä, mitä täällä palatsissa tapahtuu, ja taivuttaakseen heidät lähettämään heti kaikki soturinsa lopettamaan aloittamamme vapautustyön?"

"Se on oivallinen suunnitelma", vastasi vanhus. "Bolganit eivät ole meidän ja portin välisellä puolella palatsia, ja jos tuuma konsaan voidaan panna täytäntöön, niin nyt on sopiva aika. Minä valitsen puolestani miehet; niiden tulee olla päälliköitä, joiden sanoilla on kantavuutta palatsin muurien ulkopuolella asuvien kyläläisten keskuudessa."

"Hyvä!" huudahti Tarzan. "Valitse heidät heti; kerro heille, mitä haluamme, ja varoita heitä kaikin mokomin rientämään."

Vanhus valitsi yksitellen kolmekymmentä soturia, joille jokaiselle hän tarkoin selitti heidän velvollisuutensa. He riemastuivat suunnitelmasta ja vakuuttivat Tarzanille, että ensimmäinen apujoukko saapuisi ennenkuin tuntiakaan oli kulunut.

"Kun lähdette aitauksesta", sanoi apinamies, "niin särkekää lukko, jos voitte, jotta bolganit eivät voi lukita porttia jälleen ja sulkea apujoukoiltamme tietä. Sanokaa myöskin, että ensiksi tulleiden on jäätävä muurin ulkopuolelle, kunnes on saapunut kyllin suuri joukko, jotta he voivat verraten turvallisesti astua palatsin alueelle — ainakin niin monta kuin nyt on tässä huoneessa."

Neekerit ilmaisivat tajuavansa ja läksivät hetkistä myöhemmin huoneesta erään ikkunan kautta, häviten yön pimentoon.

Pian sen jälkeen, kun neekerit olivat lähteneet, tekivät bolganit päättäväisen rynnäkön valtaistuinsalia vartioivia gomanganeja vastaan, minkä tuloksena parin-, kolmenkymmenen gorillamiehen onnistui tunkeutua huoneeseen. Tästä ensimmäisestä vastoinkäymisen merkistä säikähtyneinä osoittivat neekerit horjumisen oireita; heidän luontainen pelkonsa bolganeja kohtaan esiintyi heidän epäröivässä asennossaan ja haluttomuudessaan vastahyökkäykseen. Hypätessään eteenpäin, auttaakseen bolganien valtaistuinsaliin tekemän rynnäkön torjumisessa, kutsui Tarzan Jad-bal-jaa, ja kun suuri leijona loikkasi korokkeelta, osoitti apinamies lähintä bolgania ja huusi: "Tapa, tapa!"

Jad-bal-ja hyppäsi suoraan lähimmän kurkkuun. Mahtavat leuat loksahtivat vain kerran säikähtyneen gorillamiehen murisevassa naamassa, ja sitten heitti kultaleijona raadon sitä vain kerran ravisteltuaan ja karkasi toisen kimppuun. Kolme oli täten saanut nopeasti surmansa, toinen toisensa jälkeen, kun loput bolganeista kääntyivät pakenemaan tästä kauhun kammiosta. Mutta gomanganit, joiden rohkeus palasi heidän nähdessään, kuinka helposti tämä hurja liittolainen tuotti tyranneille kuolemaa ja pelästystä, asettuivat bolganien ja oviaukon väliin, katkaisten heiltä pakotien.

"Pidättäkää heidät, pidättäkää heidät", huusi Tarzan. "Älkää tappako heitä!" Ja sitten kääntyen bolganien puoleen: "Antautukaa, niin säästämme teidät!"

Jad-bal-ja pysytteli isäntänsä vieressä, mulkoillen ja muristen bolganeille ja silloin tällöin luoden apinamieheen rukoilevan silmäyksen, joka sanoja selvemmin haastoi: "Lähetä minut heidän joukkoonsa!"

Viisitoista saliin saapuneista bolganeista oli vielä elossa. Hetkisen he epäröivät, mutta sitten yksi heistä heitti aseensa lattialle. Toiset noudattivat heti esimerkkiä.

Tarzan kääntyi Jad-bal-jan puoleen. "Takaisin!" hän sanoi osoittaen koroketta, ja kun leijona kääntyi ja tassutti pois korokkeelle, haastoi apinamies jälleen bolganeille.

"Menköön yksi joukostanne", hän käski, "ilmoittamaani tovereillenne, että vaadin heitä heti antautumaan."

Bolganit kuiskailivat muutaman silmänräpäyksen keskenään, ja lopuksi muuan heistä ilmoitti lähtevänsä toisia tapaamaan. Hänen poistuttuaan huoneesta vanhus lähestyi Tarzania.

"He eivät milloinkaan antaudu", hän virkkoi. "Varo petosta."

"Hyvä näinkin", sanoi Tarzan. "Minä aavistelen petosta, mutta voitan aikaa, ja sitä me enimmin tarvitsemme. Jos lähettyvillä olisi paikka, johon voisin teljetä nämä toiset, tuntisin asemamme turvallisemmaksi, sillä se vähentäisi vastustajaimme lukua ainakin näin monella."

"On sellainen huone", virkkoi vanhus, osoittaen yhtä valtaistuinsalin oviaukosta, "johon voit heidät sulkea — sellaisia huoneita on keisarien torneissa monta."

"Hyvä", sanoi Tarzan, ja hetkistä myöhemmin olivat bolganit hänen ohjeittensa mukaan tiukasti teljettyinä valtaistuinsalin viereiseen huoneeseen. Käytävästä he kuulivat gorillamiesten väittelyä. Oli ilmeistä, että he pohtivat Tarzanin heille lähettämää tiedonantoa. Kului viisitoista, kului kolmekymmentäkin minuuttia, eikä mitään sanaa saapunut bolganeilta, eikä vihollisuuksiakaan uudistettu, mutta sitten saapui valtaistuinsalin pääovelle sama mies, jonka Tarzan oli lähettänyt viemään antautumishaasteen.

"No", kysyi apinamies, "mitä he vastasivat?"

"He eivät antaudu", sanoi bolgani, "mutta he sallivat sinun lähteä laaksosta, kunhan päästät vapaiksi ne, jotka olet vanginnut etkä tee pahaa toisillekaan."

Apinamies pudisti päätänsä. "Se ei kelpaa", hän vastasi. "Minulla on valta musertaa Timanttilaakson bolganit. Katso", ja hän osoitti Jad-bal-jaa, "tässä on oikea Numa. Otus, joka teillä oli valtaistuimellanne, oli vain villipeto, mutta tämä on Numa, eläinten kuningas, kaikkien luotujen keisari. Katso häntä. Täytyykö häntä pitää kultakahleilla kytkettynä kuin vankia tai orjaa? Ei! Hän on todella keisari. Mutta yksi on häntä korkeampi, ja sen käskyjä hän tottelee. Se olen minä, Apinain Tarzan. Ken minut suututtaa, ei saa tuntea ainoastaan Numan vihaa, vaan myöskin Tarzanin vihaa. Gomanganit ovat minun kansaani, bolganit joutuvat orjikseni. Mene sanomaan tovereillesi, että heidän, jos mielivät laisinkaan säilyttää henkensä, on parasta saapua pian anomaan armoa. Mene!"

Kun lähetti oli jälleen poistunut, vilkaisi Tarzan vanhukseen, joka silmäili häntä ikäänkuin pelon tai kunnioituksen ilmein, mutta hänen silmäkulmissaan välähtikin hiukan vekkulia. Apinamies huokaisi syvään helpotuksesta. "Tällä tavoin voitamme ainakin puoli tuntia lisää", hän sanoi.

"Sen kyllä tarvitsemme ja enemmänkin", vastasi vanhus, "vaikka tosin oletkin saanut aikaa enemmän kuin pidin mahdollisena, sillä olet toki herättänyt epäröimistä bolganeissa, joilla ei ennen koskaan ole ollut aihetta epäillä voimaansa."

Silloin ulkokäytävistä kuuluva väittely ja pohdinta vaihtui liikehtimiseksi. Noin viisikymmentä gorillamiestä käsittävä joukko asettui aivan valtaistuinsalin pääkäytävän eteen, missä seisoivat ääneti, aseet valmiina, ikäänkuin ehkäistäkseen huoneissa olevilta jokaisen pakomahdollisuuden. Heidän takanaan nähtiin muiden bolganien liikkuvan poispäin ja häviävän ovista ja käytävistä, jotka johtivat palatsin pääeteisestä. La'n ja vanhuksen kanssa odottivat gomanganit levottomasti apujoukkojen saapumista, Tarzanin istuessa puolittain nojaillen korokkeen reunalla, toinen käsivarsi Jad-bal-jan kaulalla.

"Niillä on jotain tekeillä", sanoi vanhus. "Meidän tulee huolellisesti varoa yllätystä. Kunhan neekerit vain saapuisivat nyt, kun ovea vartioimassa on vain viisikymmentä, nujertaisimme heidät helposti ja meillä olisi, niin tosiaan luulen, joku pieni mahdollisuus raivata itsellemme tie palatsin alueelta."

"Pitkän täälläolosi aikana", huomautti Tarzan, "on sinussa herännyt samaa mieletöntä pelkoa bolganeja kohtaan kuin gomanganeissakin. Mielentilastasi heitä kohtaan voisi päätellä heidän olevan joitakin yli-ihmisiä; mutta hehän ovat vain elukoita, ystäväni; ja jos pysymme lujina ja itsellemme uskollisina, voitamme heidät."

"Olkoot vain elukoita", vastasi vanhus, "mutta niillä elukoilla on ihmisen aivot — ja niiden oveluus ja julmuus on pirullista."

Seurasi pitkä äänettömyys, jota vain gomanganien hermostuneet kuiskaukset keskeyttivät. Neekerien ryhti oli ilmeisesti verkalleen lamaantumassa pakollisen odotuksen herpaisevasta jännityksestä, kun heidän metsäläistoverinsa eivät nopeasti ehtineet apuun. Lisäksi tuli kuria höllentävä vaikutus aprikoimisesta, mitä bolganit ehkä suunnittelivat tai ehkä jo olivat panemassa täytäntöönkin. Gorillamiesten pelkkä äänettömyys oli kauheampi kuin todellisen hyökkäyksen melske. La oli ensimmäinen valkoisista, joka katkaisi äänettömyyden.

"Jos kolmekymmentä gomangania saattoi niin helposti lähteä palatsista, miksi emme mekin voisi?" hän kysyi.

"On kaksi syytä", vastasi Tarzan. "Toinen, että jos olisimme lähteneet samaan aikaan, niin bolganit meitä paljon lukuisampina olisivat voineet häiritä meitä ja pidättää meitä kyllin kauan, jotta heidän lähettinsä olisivat ehtineet hyvissä ajoissa ennen meitä, minkä seurauksena meidät ennen pitkää olisivat tuhannet vihamieliset soturit piirittäneet. Toinen syy on, että haluan rangaista noita olentoja, jotta vieras vastaisuudessa olisi turvassa Timanttipalatsin laaksossa." Hän pysähtyi. "Ja nyt mainitsen kolmannen syyn, miksi meidän ei sovi yrittää pakoa tällä hetkellä." Hän osoitti pengermälle aukeavia ikkunoita. "Katsokaa", hän sanoi, "pengermä ja puutarha ovat täynnä bolganeja. Mitkä aikeet heillä lieneekin, arvelen heidän suunnitelmansa menestyksen riippuvan yrityksestämme paeta tästä huoneesta ikkunain kautta, sillä jollen erehdy, koettavat pengermällä ja puutarhassa olevat bolganit kätkeytyä meiltä." Vanhus asteli huoneessa sellaisella kohdalla, mistä voi nähdä suurimman osan pengermää ja puutarhaa, jonne päin valtaistuinsalin ikkunat olivat.

"Olet oikeassa", hän sanoi palatessaan apinamiehen viereen; "bolganit ovat joukolla kerääntyneet ikkunain alle, paitsi valtaistuinsalin toisten ovien edessä. Mutta siitä meidän on saatava selko." Hän käveli nopeasti huoneen vastakkaiselle puolelle, vetäen erään oviaukon edestä syrjään uutimet, joiden takaa tuli näkyviin pieni joukko bolganeja. He seisoivat siellä liikkumattomina, millään tavoin yrittämättä häneen tarttua tai tehdä hänelle pahaa. Hän astui ovelta ovelle, ja jokaisen takaa näyttäytyi huoneessa olijoille samanlainen äänetön gorillavartiosto. Hän kiersi huoneen seinustaa korokkeen ja kolmen valtaistuimen taitse ja palasi sitten Tarzanin ja La'n luo.

"Asia on niinkuin pelkäsin", hän virkkoi, "me olemme täydellisesti saarroksissa. Jollei apua pian tule, niin meidät perii hukka."

"Mutta heidän voimansa on jaettu", huomautti Tarzan.

"Sittenkin se on riittävä meidät nujertamaan", vastasi ukko.

"Saatat olla oikeassa", myönsi Tarzan, "mutta teemmepä edes sitkeää vastarintaa."

"Mitä tuo on!" huudahti La, ja huomio kääntyneenä samaan meluun kohottivat heti muutkin valtaistuinsalissa olijat silmänsä kattoa kohti, havaiten, että kahdestatoista aukosta oli poistettu laskuluukut, ja nähden usean kymmenen gorillamiehen synkät naamat.

"Mitä ne nyt hommailevat!" huudahti Tarzan, ja ikäänkuin vastauksena tähän kysymykseen alkoivat ylhäällä olevat bolganit paiskella valtaistuinsaliin palavia, öljyssä liotettuja ja vuohennahkoihin köytettyjä rättejä, jotka heti alkoivat täyttää sitä paksulla, tukehduttavalla, palavain vuotain ja karvain käryyn sekaantuneella savulla.