KOLMAS LUKU
Valfrid Hedman translation
Salaperäinen kohtaus
Verrattain miellyttävän näköinen, vaikka liian korskeapukuinen nuori nainen oli syömässä päivällistä eräässä toisen luokan ruokalassa Lontoossa. Hän ei kiinnittänyt huomiota niin paljon komealla vartalollaan ja karkeankauniilla kasvoillaan kuin toverinsa koon ja ulkonäön vuoksi. Tämä oli isokasvuinen, sopusuhtainen mies, iältään puolivälissä kolmatta vuosikymmentään, ja hänellä oli niin mahtava parta, että näytti siltä kuin hän olisi sen takana piileskellyt. Hän oli mitaltaan hyvinkin kolme tuumaa kuuden jalan yli. Hartiat olivat leveät, rinta syvä ja lanteet kapeat. Hänen ruumiinrakenteensa, ryhtinsä ja koko olemuksensa osoitti silminnähtävästi harjaantunutta atleettia.
Nämä kaksi olivat hartaassa keskustelussa, joka silloin tällöin näkyi kaikesta päättäen lähenevän kiihtyneen väittelyn rajaa.
"Sanon sinulle", selitti mies, "etten käsitä, mitä me niillä muilla tekisimme. Miksi he pääsisivät osallisiksi meidän kanssamme — miksi jakaa kuuteen osaan se, minkä sinä ja minä voisimme yksinämme saada?"
"Suunnitelman toteuttamiseen tarvitaan rahaa", vastasi nainen, "eikä meillä kummallakaan sitä ole. Heillä on rahoja ja he tukevat meitä niillä — minua tietojeni ja sinua ulkonäkösi ja voimiesi vuoksi. He olivat etsineet sinua kaksi vuotta, Esteban, ja nyt kun ovat sinut löytäneet, en tahtoisi olla kengissäsi, jos heidät pettäisit. He eivät häikäile katkaista kurkkuasi, Esteban, jos edes epäilisivät, etteivät voisi sinua käyttää, nyt kun tunnet heidän suunnitelmansa kaikki yksityiskohdat. Mutta jos sinä yrittäisit riistää heiltä kaiken voiton…" Hän vaikeni kohauttaen olkapäitään. "Ei, ystäväni, minä rakastan elämää liian paljon yhtyäksesi kanssasi mihinkään sellaiseen salavehkeeseen."
"Mutta minä sanon sinulle, Flora, että meidän tulisi saada enemmän kuin mitä he mielivät antaa. Sinä hankit kaikki tiedot, ja minä yksin antaudun vaaraan, — eikö meidän pitäisi saada enemmän kuin kuudesosa kummankin?"
"Puhu heille sitten itse, Esteban", virkkoi tyttö taaskin nytkäyttäen olkapäitään; "mutta jos noudatat minun neuvoani, niin tyydyt siihen, mitä sinulle tarjotaan. Minulla ei ole ainoastaan tietoja, joita ilman he eivät voi tehdä mitään, mutta minä etsin päälle päätteeksi sinutkin enkä kuitenkaan pyydä kaikkea, — minä tyydyn täydellisesti kuudennekseen, ja vakuutanpa sinulle, että kuudennes saavutuksestasi, jollet sotke asiaa, riittää jokaiselle meistä maallisen elinikämme loppuun asti."
Mies ei näyttänyt varmistuneelta, ja nuori nainen vaistosi, että häntä sieti pitää silmällä. Hän tiesi tuosta miehestä tosiaan varsin vähän ja oli nähnyt hänet henkilökohtaisesti vain muutaman kerran sen jälkeen kun kaksi kuukautta sitten oli keksinyt hänet lontoolaisen elokuvateatterin valkoisella kankaalla esittämässä keisarilliseen henkivartiostoon kuuluvaa roomalaista soturia.
Täällä hän oli tullut otetuksi huomioon vain sankarikokonsa ja moitteettoman ruumiinrakennuksensa vuoksi, sillä hänen osansa oli vähäpätöinen, ja niistä tuhansista, jotka näkivät hänet hopeanhohtavalla kankaalla, oli Flora Hawkes kaiketikin ainoa, jossa hän herätti enemmän kuin ohimenevää mielenkiintoa, eikä hänenkään mielenkiintoaan herättänyt miehen näyttämötaiteellinen kyky, vaan pikemminkin se, että Esteban Miranda niin ihmeellisesti vastasi sellaista tyyppiä, jota hän liittolaisineen oli pari vuotta etsiskellyt. Miehen itsensä löytäminen osoittautui perin vaikeaksi tehtäväksi, mutta kuukautisen, näennäisesti tuloksettoman etsinnän jälkeen hän vihdoin tapasi hänet parinkymmenen statistin seurassa erään pienenlaisen filmiyhtiön työpajassa Lontoossa. Flora ei kaivannut muita suosituksia kuin hyvän ulkonäkönsä päästäkseen hänen tuttavakseen, eikä hän ystävyyssuhteen sydämellisemmäksi kehittyessä ollut maininnut mitään seurustelunsa oikeasta tarkoituksesta.
Että mies oli espanjalainen ja arvatenkin hyvästä perheestä, näytti Florasta selviöltä, ja hänen tunnottoman häikäilemättömyytensä arvasi hän siitä nopeudesta, jolla hän suostui osalliseksi siihen hämärään hommaan, jonka Flora Hawkes oli mielessään suunnitellut ja jonka yksityiskohdat hän oli neljän liittolaisensa kanssa viimeistellyt. Ja juuri sen vuoksi, että hän vaistosi miehen tunnottomuuden, tiesi hän kaiken varovaisuuden olevan tarpeen estääkseen tätä käyttämästä hyväkseen tietoaan heidän suunnitelmastaan, joka hänelle kerran täytyisi selittää yksityiskohtaisesti, vaikkakin Flora tähän asti oli pidättänyt asian avaimen yksinomaan itselleen, edes uskomatta sitä kellekään neljästä liittolaisestaan.
He istuivat hetkisen ääneti, hypistellen tyhjiä laseja, joista olivat juoneet. Sitten nainen vilkaisi miehen kasvoihin ja näki hänen silmissään ilmeen, jonka vähemmänkin ovela nainen kuin Flora Hawkes olisi helposti kyennyt tulkitsemaan.
"Sinä voit pakottaa minut tekemään mitä tahdot, Flora", sanoi mies, "sillä sinun parissasi minä unohdan kullan ja ajattelen ainoastaan sitä toista palkintoa, jonka sinä minulta alati kiellät, mutta jonka minä kyllä kerran voitan."
"Lempi ja liikeasiat eivät kuulu yhteen", vastasi tyttö. "Odota, kunnes olet onnistunut tässä tehtävässäsi, Esteban, niin sitten voimme puhua rakkaudesta."
"Sinä et rakasta minua", kuiskasi toveri käheästi. "Minä tiedän… olen nähnyt… että jokainen niistä muista rakastaa sinua. Siksi minä saattaisin vihata heitä. Ja jos luulisin sinun rakastavan jotakuta heistä, niin voisin puhkaista hänen rintansa. Joskus olen ajatellut, että sinä rakastat… ensin aavistelin sinun rakastavan yhtä ja sitten toista. Sinä olet heidän kanssaan liian tuttavallinen, Flora. Olen huomannut John Peeblesin puristavan hartaasti kättäsi, kun ei luullut kenenkään olevan näkemässä, ja tanssiessasi Dick Throckin kanssa pitää hän sinua liian lähellä ja te tanssitte poski poskea vasten. Sanon sinulle, Flora, että se ei minua miellytä, ja jonakuna päivänä minä vielä unohdan koko kullan, ajattelen vain sinua, ja silloin tapahtuu jotakin, eikä sen jälkeen ole niin monta jakamassa kultaharkkoja, jotka Afrikasta noudan. Eivätkä Bluber ja Kraski ole paljoa parempia; Kraski on ehkä pahin kaikista, sillä hän on hyvännäköinen lurjus, enkä minä pidä niistä vasikansilmäyksistä, joita sinä häneen luot."
Syttyvä kiukku alkoi leimahdella tytön silmistä. Vihaisella eleellä hän vaiensi toverinsa.
"Mitä se teihin kuuluu, señor Miranda, keitä minä valitsen ystävikseni tai kuinka minä heitä kohtelen ja he minua? Sinun ei sovi unohtaa, että olen tuntenut nuo miehet vuosikausia, kun sitävastoin olen tuntenut sinut vain muutaman viikon; ja jos jollakulla olisi oikeutta sanella minulle käytöstapoja — mitä jumalan kiitos ei kellään ole, — niin sitten pikemmin jollakulla heistä kuin sinulla."
Miehen silmät välähtivät äkäisesti.
"Arveluni oli oikea!" hän huudahti. "Sinä rakastat jotakuta heistä." Hän nousi puolittain tuolilta ja nojausi sen yli uhkaavasti toveriaan kohti. "Kunhan vain saan selville, kuka se heistä on, niin minä leikkaan hänet palasiksi!"
Hän työnsi sormensa pitkään, mustaan tukkaansa, kunnes se kohosi pystyyn kuin vihaisen leijonan harja. Hänen silmistään säihkyi tuli, joka sai tytön tuntemaan vihlovaa pelkoa sydämessään. Tuo mies näkyi hetkiseksi menettäneen järkensä. Jollei hän ollut hullu, oli hänellä ainakin hullun ilme, ja tyttö pelkäsi ja käsitti, että hänen oli häntä lepyteltävä.
"Nos, noh, Esteban", hän kuiskasi vienosti, "sinun ei tarvitse tyhjästä kiihoittua noin tuliseen vimmaan. Minä en ole sanonut rakastavani ketään heistä enkä ole myöskään sanonut, etten rakasta sinua, mutta minä en ole tottunut moiseen kosintaan. Kenties teidän espanjalaiset señoritänne siitä pitävät, mutta minä olen englantilainen tyttö, ja jos sinä minua rakastat, niin kohtele minua niinkuin englantilainen kosija kohtelisi."
"Et ole sanonut rakastavasi ketään niistä toisista — et kyllä, mutta et ole myöskään sitä kieltänyt. Sano minulle, Flora, ketä sinä heistä rakastat?"
Hänen silmänsä hehkuivat yhä ja hänen kookas ruumiinsa vapisi hillitystä intohimosta.
"Minä en rakasta ketään heistä, Esteban", vastasi tyttö, "enkä minä vielä rakasta sinuakaan. Mutta minä voisin, Esteban, — niin paljon saatan sinulle sanoa. Minä voisin rakastaa sinua, Esteban, niinkuin en koskaan voisi rakastaa ketään muuta; mutta minä en anna itselleni siihen lupaa ennenkuin olet palannut ja olemme vapaat elämään missä ja miten haluamme. Sitten ehkä — mutten minä sitäkään lupaa."
"Parasta, että lupaisit", sanoi Esteban jurosti, vaikka ilmeisesti leppyneempänä. "Parasta, että lupaisit, Flora, sillä minä en piittaa siitä kullasta, jollen saa sinuakin."
"Hst", varoitti nainen, "tuolla he tulevat, ja aika jo onkin; ovat hyvinkin puoli tuntia myöhästyneet."
Toveri käänsi silmänsä sinne päin, mihin hän katsoi, ja molemmin he istuivat odottaen neljän miehen lähestymistä, jotka juuri olivat astuneet ruokalaan. Kaksi heistä oli ilmeisesti englantilaisia — isoja, lihavia miehiä keskiluokasta, ja he näyttivät siltä, mitä todella olivatkin, entisiltä nyrkkeilijöiltä; kolmas, Adolph Bluber, oli lyhyt, lihava, pyöreä, punakkakasvoinen ja kyhmyniskainen saksalainen. Neljäs, nuorin heistä, oli melkoisesti kauniimpi toisia. Hänen sileät kasvonsa, heleä hipiänsä ja isot tummat silmänsä olisivat jo kyllin riittäneet tekemään Mirandan mustasukkaiseksi, mutta niiden lisäksi oli hänellä vielä tuuhea, aaltoileva, ruskea tukka, kreikkalaisen jumalan vartalo ja venäläisen tanssijan joustava sirous; ja tanssija todella olikin Karl Kraski, milloin hän suvaitsi olla jotakin muuta kuin lurjus.
Tyttö tervehti näitä neljää hauskasti, mutta espanjalainen soi heille vain yhden ainoan juron nyökkäyksen, heidän ottaessaan tuolit ja istuutuessa pöydän ääreen.
"Oltta!" huusi Peebles ja iski pöytään herättääkseen viinurin huomiota. "Tuokaa meitille oltta!"
Ehdotusta tervehdittiin yleisellä tyytyväisyydellä, ja juomaa odottaessa he rupattelivat kaikenlaista joutavaa: helteestä, viipymisensä syystä ja niistä pikkutapauksista, joita oli sattunut heidän viime kohtaamisensa jälkeen. Sen ajan istui Esteban jurosti ääneti, mutta kun viinuri palasi ja he joivat Floran maljan, jolla juhlamenolla heillä jo aikoja oli ollut tapana merkitä jokainen kokous, kävivät he asiaan.
"No", huudahti Peebles iskien pöytään lihakkaalla nyrkillään, "tässä me nyt siis ollaan! Meitillä on kaikki, Flora, — suunnitelmat, kolikot, señor Miranda — ja olemme vallan valmiit, armahaisemme, kunhan vain sinä puolestasi viserrät oman virtesi."
"Kuinka paljon rahaa teillä on?" kysyi Flora. "Sitä tarvitaan melkoinen summa, eikä hyödytä yrittää, jollei teillä ole riittävästi ropoja asian perilleajamiseksi."
Peebles kääntyi Bluberiin. "Tuossa", hän sai näyttäen häntä paksulla sormellaan, "on hyvin ruokittu rahastonhoitajamme. Hän voi sanoa sulle, kuinka paljon meitillä on, toi lihava saksalainen lurjus."
Bluber myhäili öljymäistä hymyä ja hieroi lihavia kämmeniään yhteen. "No", sanoi hän "kuinka paljon te luulette, neiti Flora, että me tarvitaan?"
"Vähintäänkin kaksituhatta puntaa, voidaksemme toimia varmasti", vastasi tyttö nopeasti.
"Oi, oi!" huudahti Bluber. "Mutta se on paljon rahaa — kaksituhatta puntaa! Oi, oi!"
Neitonen teki närkästyneen liikkeen. "Sanoinhan teille heti alussa, etten tahtoisi olla missään tekemisissä kituuttelijain kanssa, ja että vasta sitten, kun teillä on riittävästi rahoja tehtävän kunnolliseen suoritukseen, antaisin teille kartat ja ohjeet — välttämättömät opastukset holveihin, joihin on kasattuna kyllin kultaa koko tämän tiukan pikkusaaren ostamiseksi, jos vain puoletkin siitä, mitä olen kuullut kerrottavan, on totta. Saatte tuhlailla omat rahanne mielenne mukaan, mutta teidän tulee näyttää minulle, että teillä on vähintäänkin kaksituhatta puntaa käytettäväksi, ennenkuin luovutan teille ne tiedot, jotka tekevät teidät maailman rikkaimmiksi miehiksi."
"Sillä hyväkkäällä on kyllä", murahti Throck. "Lempo ties mitä varten hän kieräilee."
"Bluber ei sille mitään voi", ärähti venäläinen, — "rotupiirre. Se juutalainen yrittäisi tinkiä naimalupatoimiston sihteerinkin palkkiota, jos sattuisi menemään avioliittoon."
"No mutta", huokasi Bluber, "miksi me tuhlaisi enempi rahaa kuin on välttämätön? Jos me tulla toimeen yksituhannella punnalla, niin sitä parempi."
"Epäilemättä", tokaisi tyttö, "ja jos siihen riittää tuhat puntaa, ei teidän tarvitse enempää uhrata; mutta teillä tulee olla kaksituhatta kaiken varalta, ja näkemistäni siinä maassa päättelen, että joudutte kyllä kokemaan enemmän vaikeuksia kuin aavistattekaan."
"Oi, oi!" huoahti Bluber.
"Kyllä sillä rahat on", sanoi Peebles, "ryhdytään nyt vain toimeen."
"Ehkä hänellä on, mutta minä tahdon ne ensin nähdä", vastasi tyttö.
"Luuleeko, että minä kanta kaikki se rahasumma minun plakkarissani?" huudahti Bluber.
"Etkö voi luottaa meidän sanaamme?" mörähti Throck.
"Mokoma varaskopia sitä minulta vielä kysyykin!" vastasi tyttö, nauraen roteville roistoille päin naamaa. "Minä luotan kuitenkin Karlin sanaan; jos hän vakuuttaa minulle, että teillä on varat ja että ne käytetään ja voidaan käyttää kaikkien retkemme välttämättömäin kulujen maksamiseksi, niin minä uskon häntä."
Peebles ja Throck rypistivät vihaisesti otsaansa, ja Mirandan silmät siristyivät kahdeksi kapeaksi, luihuksi rakoseksi, kun hän tähtäsi katseensa venäläiseen. Bluber vain ei piitannut mistään. Mitä enemmän häntä herjattiin, sitä enemmän näkyi hän siitä pitävän. Sellaisia kohtaan, jotka kohtelivat häntä kunnioituksella ja arvonannolla, tuli hän piankin röyhkeäksi, mutta suuteli sensijaan ruoskijan kättä. Kraski yksin hymyili itsetyytyväisyyden hymyä, mikä sai Mirandan espanjalaisen veren kiehumaan.
"Bluberilla on rahat, Flora", hän sanoi; "jokainen meistä on antanut osansa. Me teemme Bluberista rahastonhoitajan, koska tiedämme, että hän pitää joka roposesta kiinni niin että sormia kirvelee, ennenkuin päästää sen hyppysistään. Suunnitelmanamme on nyt lähteä parittain Lontoosta."
Hän veti kartan taskustaan, avasi sen ja levitti pöydälle heidän eteensä. Hän osoitti sormellaan X:llä merkittyä paikkaa. "Tuolla me kohtaamme ja varustaudumme retkelle. Bluber ja Miranda lähtevät ensinnä, sitten Peebles ja Throck. Neidin ja minun saapuessa on kaikki valmista siirtyäksemme heti sisämaahan, jonne pystytämme vakinaisen leirin etäälle kulkureiteistä ja niin lähelle päämääräämme kuin mahdollista. Miranda karkeloi viiksiensä takana, kunnes on valmis matkansa lopulliselle näyttämölle. Oletan, että hän on hyvin koulutettu esitettäväänsä osaan ja kykenee mainiosti naamioitumaan ja näyttelemään. Kun hänen tarvitsee pettää vain tietämättömiä alkuasukkaita ja metsänpetoja, ei se käyne ylivoimaiseksi hänen näyttelijäkyvylleen." Pehmeässä venytetyssä äänessä värähti purevaa ivaa, mikä sai espanjalaisen mustat silmät häijysti kiilumaan.
"Ymmärränkö minä asian niin", kysyi Miranda, jonka vieno äänensävy kielsi kasvojen vihaisen ilmeen, "että sinä ja neiti Hawkes matkustatte kahden X:ään?"
"Kyllä vain, jollei ymmärryksesi ole puutteellinen", vastasi venäläinen.
Espanjalainen nousi puolittain tuoliltaan ja kurottausi sen yli uhkaavasti Kraskia kohti. Neitonen, joka istui häntä lähinnä, tarttui hänen takinliepeisiinsä.
"Ei sellaista!" hän sanoi vetäen miehen takaisin tuolilleen. "Välillänne on ollut jo liiankin paljon kahnausta, ja jos sitä vielä sattuu, teen eron teistä kaikista ja etsin sopuisampia ja hauskempia matkatovereita retkelleni."
"Niin, jättäkää se sikseen, tässä me nyt ollaan, ja suut poikki!" huudahti Peebles sotaisesti.
"John on oikeassa", mörähti Throck syvällä bassollaan, "ja minä olen valmis häntä tukemaan. Flora on oikeassa, ja minä olen valmis häntäkin kannattamaan. Ja jos vielä rähisette, niin, jumalavita, enkö minä anna pari mojausta teille kaunokuonoille!" Ja hän vilkaisi ensin Mirandaan ja sitten Kraskiin.
"Noh", lepytti Bluber, "puristetaan kaikki toisten kättä ja olla hyviä ystäviä."
"Juuri niin", huudahti Peebles, "se on oikeata puhetta. Anna hänelle käpäläsi, Esteban. No, Karl, hautaa sotakirveesi. Ei me voida tällä tavoin kiukutellen asiaan ryhtyä; ja tässä me nyt ollaan, niinpä niin."
Venäläinen, joka tunsi asemansa varmaksi Floraan nähden ja siis oli jalomielisellä päällä, ojensi kätensä pöydän yli espanjalaista kohti. Esteban epäröi hetkisen.
"No, mies, purista nyt hänen kättään", mörähti Throck. "Muutoin saat palata hommaasi näyttämön lisämiehenä, ja, lempo soikoon, me etsimme jonkun muun sinun tilallesi jakamaan kultakasan kanssamme."
Äkkiä valaisi hauska hymy espanjalaisen kasvot. Hän ojensi kätensä nopeasti ja tarttui Kraskin käteen. "Suo anteeksi", hän sanoi, "minä olen äkkipikainen, mutta en minä pahaa tarkoita. Neiti Hawkes on oikeassa, meidän kaikkien tulee olla ystäviä, ja tässä on käteni, sen vakuudeksi, Kraski, minun puolestani."
"Hyvä on", vastasi Kraski; "olen pahoillani, että sinua loukkasin." Mutta hän unohti, että toinen oli näyttelijä, ja jos hän olisi voinut nähdä tuon synkän sielun pohjaan, olisi häntä puistattanut.
"Ja nyt kun me olla hyvät ystävät", sanoi Bluber hieroen mairean intoilevasti käsiään, "miksi ei me järjestä asiaa laskuun, jotta me saa kaikki päätökseen? Neiti Flora antaa minulle kartta ja ohjeet ja me ryhty heti toimeen."
"Lainaa minulle lyijykynä, Karl", pyysi tyttö, ja kun tämä oli hänelle sellaisen antanut, etsi hän kartalta kohdan, jonkun matkaa sisämaahan päin X:stä, jolle piirsi pienen pyörylän. "Tämä on O", hän sanoi. "Kun kaikki olemme ehtineet tänne, niin saatte lopulliset ohjeet, — ette ennen."
Bluber kohotti kätensä ylös. "Oi, neiti Flora, mitä te ajattelee! Mekö tuhlais kaksituhatta puntaa ostaa sika säkissä? Oi, oi, eihän te voi meiltä sellaista asia pyytää? Me täytyy nähdä kaikki, tietää kaikki, ennenkuin me tuhlaa yks äyri."
"Niin, ja tässä me nyt ollaan, jukoliste!" karjaisi John Peebles, iskien nyrkillään pöytään.
Tyttö nousi verkalleen tuoliltaan. "Hyvä sitten", hän sanoi kohauttaen olkapäitään, "jos te asiasta sillä tavoin ajattelette, voimme yhtä hyvin peruuttaa kaikki."
"Oh, odottaa, odottaa, neiti", huudahti Bluber, nousten kiireellisesti. "Ei saa kiihtyä. Mutta eikö käsitä meidän asemaa? Kaksituhatta puntaa on paljo rahaa, ja me on hyviä liikemiehiä. Ei meidän sopi se kaikki tuhlata, jos me ei siitä mitä saa."
"En minä pyydä teitä sitä turhaan tuhlaamaan", vastasi tyttö hanakasti; "mutta jos tässä hommassa jonkun on toiseensa luotettava, on teidän luotettava minuun. Jos minä luovuttaisin teille kaikki tietoni, ei mikään maailmassa estäisi teitä menemästä edellä ja jättämästä minua imeskelemään kynsiäni; mutta sellainen ei kuulu minun ohjelmaani."
"Mutta eihän me olla halunkkeja, neiti Flora", tivasi juutalainen. "Me ei ajattelis yksi minuutti pettää neiti."
"Mutta ettepä ole enkeleitäkään, Bluber enempää kuin toisetkaan", vastasi tyttö. "Jos tahdotte päästä eteenpäin, on teidän noudatettava minun määräyksiäni; ja minä olen siellä loppusuorituksessa mukana pitämässä huolta, että saan oman osani. Tähän asti olette uskoneet sanaani, että minulla oli selvä tieto, ja nyt teidän on uskottava sitä loppuun asti, tai muutoin saa koko homma jäädä sikseen. Mitä minua hyödyttäisi lähteä hirveään viidakkoon kärsimään kaikkia vaivoja ja vaikeuksia, joita meidän siellä täytyy kokea, ja laahata teidät mukanani, jollen kykenisi avaamaan aarreholveja, kun sinne pääsen? Enkä minä ole sellainen hupsu, että luulottelisin voivani kaapata saaliin ja livistää teidänlaisenne rosvokoplan kynsistä, jos yrittäisin teitä jutkauttaa. Ja niin kauan kuin pelaan rehellisesti, tunnen olevani täydessä turvassa, sillä minä tiedän, että joko Esteban tai Karl suojelee minua — ja mitäpä te toisetkaan muuta tekisitte? Kelpaako vai ei?"
"No, John, mitä sinä ja Dick ajatella?" kysyi Bluber, kääntyen entisten ammattinyrkkeilijäin puoleen. "Karl kylläkin ajatella mitä ikänä Flora, sen minä tietää. Noh, mitä te sanoo?"
"Tuhat tulimmaista", virkkoi Throck, "ei minun ole juuri koskaan ollut tapana kehenkään luottaa, jollei ole ollut pakko, mutta nyt näyttää siltä kuin meidän täytyisi luottaa Floraan."
"Samat sanat", säesti John Peebles. "Jos yrität jotakin koirankujetta, Flora…" Hän teki merkitsevän liikkeen sormellaan kaulansa ympäri.
"Minä ymmärrän, John", virkkoi tyttö hymyillen, "ja tiedän, että tekisit sen yhtä nopeasti kahden punnan kuin kahdentuhannen vuoksi. Mutta oletteko nyt sitten kaikki valmiit toimimaan minun suunnitelmieni mukaan? Myöskin Karl?"
Venäläinen nyökkäsi. "Minä tyydyn kaikkeen, mitä muut päättävät", hän sanoi."
Ja sitten tuo herttainen pikku ryhmä pohti suunnitelmiaan niin pitkälle kuin voi — jokaista pienintäkin yksityiskohtaa, joka oli välttämätön heidän kaikkien päästäkseen tytön kartalleen piirtämään O:hon.