SYDÄNPÄIVÄN LAULU.
Reading edition
Suuri sydänpäivä mulle paistaa, elon maljan sain ma pohjaan maistaa, syliin suljin maisen lemmen, kunniassa kuljin yöstä elämään, missä kyllyyttään kaikki runsautta hedelmöitsi, missä täyttyi ihmeet, joita sielu ikävöitsi.
Tunsinko ma koskaan itseäni? Vaiherikas oli elämäni, kamppailusta sain vain elinvoimain uudistusta; korkeen sunnuntain kaaren nähdä sain kimmeltävän riemuportin lailla, sielun hirmumyrskyn jälkeen unelmien mailla.
Elon erheitäkö vielä kadun? Elinhän kuin prinssi suuren sadun, lauluin loitsin, hengen maailmoissa hekumoitsin. Kenen onnen vein, synninkö mä tein, rikoin, minkä sain jo anteheksi, mutta kaikki sain kuin lahjaksi ja ilmaiseksi.
Tuhlasin, mut elo aina täytti, mitä ruumis, sielu liikaa käytti, henki nousi, aatos pingoittui kuin jäykkä jousi, voimain pimeäin voittajaksi jäin, riemun tieks loin tuskan tanteereeni, luonnon alttarille lasken voitonseppeleeni.
Suuri luonto, joka yhteen liittää ikikuoroon, sua ma tahdon kiittää, hymnit soikaa, suurten metsäin urut huminoikaa, kuink' on kaunis maa, kun saa rakastaa sitä voimaa, joka onneen ohjaa, riemun suuruutta, joll' ei oo mitään määrää, pohjaa!
Kaikki kesän kyllyyttänsä huokaa, pyhin lauluin uhrimaljat tuokaa; aurinkoihin nouskoon aatos, henki haltioihin yli kaiken maan sointuun suurempaan, kun on hohdon ylin hetki juuri, elämä niin kirkas, kaunis, korkea ja suuri!