KAIHO.
Reading edition
Niinkuin sairas lintu lentää yli metsän lentää aatos yli elon erämaan, yksinäisen linnun kummallinen kaiho ajaa sitä kauvas yli oudon meren, kauvas tummaan tuntemattomaan, missä ilta-pilven kultaruskon takaa hohtaa unelmien suuri ihmemaa, miss' on aina kevät kukkineen, toivoineen ja lemmentaruineen, miss' ei yötä oo, ei kuolemaa. — Siellä jossain loistaa lepopuu aamu-aurinkoisen sätehissä, luona paratiisinihanaisen lammin, lotuskukkain kelluessa, hiljaa kimmeltäin siniväreilyjen vanaveessä, johon suuri, harmaa siipi heijastaa.
Siellä nukahtaen laulun lepopuullaan näkee lintu unta matkastansa laulaaksensa päivän koittehessa, virkistyen valon väikkyessä kaiken ikivoiman alkulähteen luona, laulaaksensa laulun elämälle muiden lintuin vienoin viserryksin säestäissä sydänsävelillään siellä unten, uskon, toivon maassa.
Lennä, lennä, sairas lintuseni, löydät ehkä vihdoin lepopuusi elon meren yli päästyäsi kirkkaan korkeampaan maailmaan, matkoiltasi yli vilpoisien vetten. — —