KIRKONAIDALLA.
Reading edition
Ja kirkonaidalla istui kaks neitoa sunnuntaina, ja aina, aina kun neidot aidalla istuu, niin sunnuntai on aina.
Ne neidot kuiskutti hiljaa, ne jutteli yöstä ja kuusta ja paljosta muusta, jota kuiskutellaan hiljaa eikä juuri paljosta muusta.
Kaks poikaa raittia ramppasi, ne katseli kirkonaitaa. Ja mitä taitaa nyt tehdä? — ne raitilla mietti: mitä hittoa tehdä taitaa?
Mutta hiljaa kuin kirkonhiiret tytön tylleröt vuotti ja vuotti, se tuskan tuotti pojanrunteille kirkonhiiret päänvaivan ja tuskan tuotti.
Yks sanoi: »on kaunis ilma, mitä sanoo Tilta ja Hilma?» — »Niin, kaunis on ilma!», tytöt tirskui: »kaunis on ilma!», pojat mietti: on kauniimpi Hilma!
Esiliinaansa neitoset nyppi, eikö kohta ne nahjukset nappaa, tämä tuska tappaa, esiliinaa kun nyppii, nyppii, tämä tuska ja tauti tappaa!
Pojan jullit jäykkinä jumppi, niit' ei kylliksi sättiä saata. »Kai mennään maata!», ne sanoi ja vilkuen taakseen ne menivät myllylle maata.