MERENRANNALLA
Jaakko Tuomikoski translation
(STANZAS, WRITTEN IN DEJECTION, NEAR NAPLES)
On lämmin, päivä kirkas on ja aallot juoksee kimmeltäin ja sininen ja aineeton on silta etäisyyteen päin. Maan tainten juuri herääväin on hetki kevyt hengittää. Ei missään sula äänet näin, tääll’ elon melu häviää ja sama lauha sointu vain ja ilo jää.
Nään kuinka syvyys vihertää ja kuink’ on laajat salit sen, tuoss’ aallot rantaan tyrskyää kuin tähtikuurot välkkyen ja meren sävel tasainen soi iäisyyden tahdissa ja soluu läpi sydämen kuin virta — kuinka suloista, jos toinen sydän sykkis tässä rinnalla!
Vaan toivoa ma löydä en, en mielen rauhaa, rattoa, en tyytymystä viisasten, jok’ antaa hengen kirkkaana maan varjoist’ ylös kohota. On onnen aika, lemmen kevät, on voiman päivät toisilla, jotk’ elävät ja hymyilevät, — mun vähät iloni jo pohjaa lähenevät.
Mut tääll’ on epätoivokin kuin suvituuli leppeä. Nyt lapsen lailla tahtoisin täss’ itkeneenä levätä ja tuta, kuinka elämä ja murheet hiipis hiljaa pois ja kuolon käsi viileenä mua hyväilis, ja meri sois — se viihdyttävä viime laulu kuulla ois.
Ehk’ itkis joku mua, kuin tätä ma suren päivää jälkeenpäin, jot’ elon autius, syömen hätä mun suuni kautta soimaa näin. Ehk’ itkis joku — koska jäin ma rakkaudetta — hartaammasti kuin hurmaa päiväin lähteväin, jotk’ ihailtuina iltaan asti viel’ loistelevat muistoissakin valoisasti.