YKSIN.

Lunta lyöpi seinustaani Tuuli talvinen, Pimeästä akkunaani Ruoskii ripsien.

Tuolta tulta tuikkuaapi Kautta synkän sään, Läpi myrskyn raivajaapi Valo tiehyttään.

Katsahdanpa. — Hökkelissä Kellä turvans' on? Vaimo vanha vuotellessa Siell' on voimaton.

Kasvoilla on kalman merkki, Rauha, raukeus. Väre elon niihin kulki, Silmään kirkastus.

Käsi kääntyy, tapajaapi Käden puolison, Jakkaralla vieressä mi Vuotehensa on.

"Sano:", lausuu, "Saarallemme: Häneen turvatkoon — Ei hän heitä, Jesuksemme, — Mull' jo voitto on."

Niin hän lausuu: kallistuupi Päähyt pahnahan. Kuolon koura koskettaapi Silmälautahan. —

Risahtaapi. — Ikkunasta laitti pärehen Talven tuuli. Loistamasta Lakkas' lamppunen.

Kylmä käsi kämmenessä Istuu vanha mies. Liekö silmä kyynelissä — Pimeessä ken ties?

Kuuluu: "Herra antoi, otti — Hälle kiitos vaan!" — Pirttiin tuulee, tuiskuu — leski Tuot' ei huomaakaan.

Sampoinen.