JÄÄHYVÄISLAULU.

(Suomennos Isa Asp-vainajan ruotsinkielisestä laulusta).

Hyvästi, synnyinseutunen, Sa armas tanhua! Oi, laula, laakson puronen, Jäähyväislaulua! Kun erotaan, Suo, kuulla saan Nyt surusoitelman: Ah, joutuisaan Ma kohta vaan Jätän tään maiseman!

Hyvästi, kotilaaksonen Ja isän' majakin! Hyvästi, metsän lehtonen Ja kolkko kangaskin! Viel' humiskaa, — Jo kiiruhtaa Nuor' ystävänne pois. Vieraissa vaan, Pois kotoaan, Häll' tulevaisuus ois.[1]

[1] Laulu on kirjoitettu vähää ennen runoilijattaren lähtöä Jyväskylän seminariin. Suoment.

Hyvästi, kallis synnyinmaa Ja lasnaoloni! Viimeistä kaipuun kuiskelmaa Suokaatte kuullani. Te, ahoset Ja kukkaset, Oi, vielä tuoksukaa, Ja lintuset, Te pienoset, Lohtua laulakaa!

Teill', laakson paadet, kivetkin Hyvästit huokailen. Syömmessäin aina teitäkin Murheella muistelen, Viimeiseni Nyt katseeni Käyn teihin heittämään. Joudunkohan Ma milloinkaan Taas teitä näkemään!

Vaan jos ma viivyn luotanne, Eik' mua näykään, Ja josp' ei lemmityisenne Luoksenne riennäkään, Niin lehtosen Sa leppänen Nimeäin kuiskaile, Ja purokin, Sa aaltoihin Kuvaani piirtele!

Kun sitte saapuu tänne hän, Lapsuutein kumppani, Mua, nimen kuullen, nähdessään Kuvan hän muistavi Ja miettii näin: "Oil syömmessäin Hän kallis mullekin," Ja nimeäin Viel' äännähtäin Hän mua kaipaakin.

—r—r.