KOLKKO KESÄ-AAMU.
Reading edition
18 28/6 84
I.
Hiljaa öisen peitteen luopi Kirkas aamu tieltään pois. Uuden päivän Herra suopi; Oi, jos lintuin laulut sois!
Tyynnä kun on järven pinta, Aamu kirkkaudessaan, Silloin miks'ei ihmisrinta Riemuin laula laulujaan?
Mutta kun ei lehdikoissa Satakielen sävel soi, Ihmisrinta kuinka noissa Täysin äänin laulaa voi!
Tosin aamuhetkin soisin, Että linnut laulaisi. Silloin ehkä miekin voisin Laulaa — sumut poistuisi.
Muistellessain kuinka ennen Kesä-aamuin ihastuin, Kuullessani kyntörastaan Lauluja, kuin riemastuin!
En voi olla kaipaamatta Kesä-aamuin lauluja; Nyt on linnut laulamatta. — Kesät on niin kolkkoja.
Oisivatko muuttunehet Suomen kesät syksyiksi, Joiss' ei enää linnut laula, Marjat kypsy kypsiksi?
II.
Laulaa linnut kerran vielä, Kun on aamu isänmaan. — Kansa kun on noussut siellä Suomen sydänmailla vaan!
Marjat kypsyy kankahilla, Helteiseks kun päivä käy. Silloin Suomen sydänmailla Syksyä ei koskaan näy.
Hengen tiellä kesän voittaa Kansa kerran ikuisen. — *Silloin* ihmislapsi soittaa Iloisna kuin leivonen!
—rt—