TÄMMÖINEN.

Mies keitti pihkaa ja teki harjoja ja elätti henkeänsä sillä. Hän asui yksinäisessä mökissä metsän laidassa.

Kun hän kerran taas oli pihkaa sulattamassa, tuli hänen tuvalleen jättiläinen. Ja ruman ja tuhman näköinen se jättiläinen oli. Nähdessään miehen siinä lieden luona hommailevan, kysyi hän:

— Mikä mestari sinä olet, kun siinä pihkaa sulattelet?

— Parran kultaaja minä olen, vastasi mies.

— Oikeaanpa paikkaan olenkin osunut, sanoi jättiläinen. Kun minä olen tällainen ruman näköinen, niin kaikki minua karttavat, mutta kun minä antaisin pitkän partani kullata, niin eiköhän minua paremmin suvaittaisi.

— Partahan on miehen kaunistus, sanoi mies. Ja kun parta oikein kultaisena hohtaa, niin sehän vasta kaunista onkin.

— Paljonko sinä tahtoisit, jos minun partani kultaisit?

— Kyllä minä pienemmän parran huokealla kultaisin, mutta sinulla on niin suuri reuhkana, että siihen menee runsaasti ainesta, enkä minä alle kolmensadan hopearahan sitä voi tehdä.

Jättiläinen oli rikas ja hän arveli, ettei sellainen summa miltään tuntunut hänen varoissaan.

— Eihän sellainen summa minua kumoon kaada, sanoi hän miehelle. Tehkäämme siis kaupat, ja sinä kultaat minun partani oikein kauniiksi.

Hän maksoi miehelle heti summan ja mies alkoi suuressa ropeessa sulattaa pihkaa.

— Mikä tämän tällaisen mestarin nimi on? kysyi jättiläinen.

— Tämmöinen, vastasi mies.

— Kovin on kummallinen nimi mestarilla, jos on mestarikin kummallinen, sanoi jättiläinen.

Sulatettuaan pihkan, sanoi mies jättiläiselle:

— Levitä nyt huolellisesti partasi, niin että jokainen jouhi on irrallaan ja että kultaus menee jokaiseen jouheen eikä parta jää kirjavaksi.

Kun jättiläinen oli partansa oikein sukinut ja puhdistanut, sanoi mies:

— Levitä nyt tämä aines huolellisesti joka paikkaan! Pistä partasi tähän ropeeseen!

Jättiläinen teki niin ja mies paineli partaa ja levitti pihkan partaan. Sen tehtyään hän vei jättiläisen pihalle ja sanoi:

— Pitele nyt tätä rovetta partasi alla ja odota siksi, kunnes se on jäähtynyt. Sitten vasta voit ottaa ropeen pois.

Jättiläinen odotteli odottelemistaan, kunnes pihka oli jäähtynyt. Koettaessaan irroittaa rovetta parrasta, jäikin se siihen kiinni ja siinä se on vieläkin.

Huomattuaan tulleensa petetyksi raivostui hän ja alkoi etsiä miestä. Mutta mies oli livistänyt tiehensä. Kun jättiläinen oli turhaan miestä tuvasta etsinyt, meni hän metsään häntä hakemaan. Siellä tapasi hän toisia jättiläisiä ja kysyi heiltä:

— Oletteko nähnyt Tämmöistä?

Jättiläiset rupesivat nauramaan toisen kummallista partaa ja siitä riippuvaa rovetta ja sanoivat.

— Emme ole ennen tämmöistä nähneet, tämmöistä roskapartaa, tämmöistä pihkapartaa.

Ja jättiläiset nauroivat niin, että maa tärisi.

Ja siitä jäi sen jättiläisen parta ikuisiksi ajoiksi pihkaiseksi.