HENGEN ANTAMINEN TOISEN EDESTÄ.

Oli kerran mies ja vaimo ja heillä oli yksi ainoa tytär, joka heille oli tavattoman rakas. Sairastui sitten tyttö eräänä päivänä. Äiti meni levottomana etsimään parantajaa. Niin kohtasi hän loihtijan, joka kysyi häneltä:

— Minne olet, vaimo, matkalla?

— Tyttäreni on sairaana ja minä olen etsimässä hänelle parantajaa.

— Mitä antaisit sille, joka tyttäresi parantaisi?

— Mitä äiti antaisi parantaakseen lapsensa. Kaiken minä annan.

— Annatko henkesi, kysyi loihtija.

— Mitä minun hengestäni, kun tyttäreni vain terveeksi tulee, sanoi vaimo.

Loihtija seurasi vaimoa hänen mökilleen ja paransi tyttären. Lähtiessään hän sanoi:

— Kolme vuotta vielä saat elää, sitten minä tulen sinua noutamaan.

Kun kolme vuotta alkoi käydä umpeen, vaipui vaimo tautivuoteelle. Siinä hän sitten miehelleen kertoi kaiken ja ilmoitti, että kohta se aika on täytetty, jolloin hänen täytyy mennä pahalle, joka loihtijan muodossa oli tullut hänen luokseen.

Kuultuaan sen, lähti mies etsimään pappia ja sanoi:

— Minun tyttäreni tuli sairaaksi ja silloin vaimoni lupasi henkensä pahalle, jotta tyttäreni pelastuisi. Nyt on se aika kulunut, jonka vaimoni saa elää. Neuvokaa minua, mitä minun tulee tehdä, jotta minä pelastaisin vaimoni ja antaisin oman henkeni hänen edestään.

Pappi mietti asiaa ja sanoi:

— Kenelle henki on luvattu, sille se meneekin.

Mies sai alakuloisena palata vaimonsa luo.

Jo tuli määräpäivä ja loihtija tuli noutamaan vaimon henkeä. Silloin mies alkoi rukoilla:

— Elä vie minun vaimoni henkeä. Jos tahdot jotain, niin ota minun henkeni hänen puolestaan.

Kun loihtija sen kuuli, suostui hän miehen ehdotukseen ja antoi hänelle vielä kolme vuotta elinaikaa.

Mies ei vaimolleen ilmoittanut, että hän tämän hengen oli pelastanut.

Vaimo parani taudistaan ja oli iloinen, kun paha ei ollutkaan häntä saanut.

Mutta tytär oli kuullut, miten isänsä keskusteli loihtijan kanssa ja hän päätti pelastaa isänsä hengen.

Hän meni pyhän miehen luo. Mutta tämä ei osannut hänelle mitään keinoa neuvoa, jonka avulla hän olisi voinut isänsä pelastaa.

Sitten meni tyttö toisen pyhän miehen luo, eikä tämäkään osannut mitään keinoa neuvoa.

Kun tyttö tuli kolmannen pyhän miehen luo, tiesi tämä kaiken jo ennenkuin tyttö oli asiaansa ilmoittanutkaan.

— Sinä tulet pelastamaan isäsi henkeä, jonka hän on luvannut pahalle pelastaakseen äitisi, sanoi pyhä mies. Lähde minun kärryilläni ajamaan, niin me kyllä sen voimme takaisin voittaa.

Aamun koittaessa pyhä mies vihelsi kerran, ei tullut mitään. Hän vihelsi toisen kerran, vaan ei vieläkään tullut mitään. Hän vihelsi kolmannen kerran, ja silloin tulivat kärryt esiin.

Pyhä istui kärryihin ja yhdessä tytön kanssa hän läksi ajamaan.

He ajoivat kauan ja tulivat viimein meren rantaan. Siinä pyhä mies vihelsi kerran ja meri aukeni ja he ajoivat sisään.

Ajettuaan kotvasen tulivat he rautaisen talon luo.

— Onko täällä se hengen ottaja? kysyi pyhä mies.

— Ei ole, vastattiin hänelle.

He ajoivat taas meren sisässä kotvasen, tullen vaskisen talon luo.

— Onko täällä se hengen ottaja? kysyi pyhä mies.

— Ei ole, vastattiin hänelle.

He ajoivat taas eteenpäin yhä syvemmälle mereen ja tulivat viimein kolmannen talon luo, joka oli kultainen.

— Onko täällä se hengen ottaja? kysyi pyhä mies.

Siellähän se asui.

Kun paha kuuli, mitä varten ajajat olivat tulleet, sanoi hän tyttärelle:

— Minä annan sinulle isäsi hengen, jos lupaat omasi minulle.

Pyhä mies kuiskasi tytön korvaan:

— Elä lupaa mitään. Jumala meitä kyllä auttaa, kun ensin tiedämme, kuka hengen ottaja on.

Tyttö ei luvannut pahalle henkeään, vaikka tämä sitä kovasti pyysi.

Silloin paha suuttui ja uhkasi määräpäivänä tulla noutamaan tytön isän.

Pyhä mies ja tyttö ajoivat kärreillä merestä takaisin ihmisten ilmoille.

— Mitä minä nyt teen, sanoi tyttö, kun he taas olivat rannalle tulleet.

— Menkäämme Herran huoneeseen ja rukoilkaamme siellä, sanoi pyhä mies.

Tyttö meni kirkkoon, laskeutui polvilleen ja alkoi rukoilla.

Kokonaisen päivän hän rukoili taukoamatta. Seuraavan päivänkin hän rukoili eikä nauttinut palaakaan ravinnokseen. Kolmantena päivänä olivat hänen polvensa jo aivan veriset rukoilemisesta, mutta hän ei lakannut kuitenkaan.

Silloin paha tuli kirkon katolle korpin muodossa ja koetti rääkynällään häiritä tyttöä rukouksissaan. Mutta tyttö oli niin rukoukseen vaipuneena, että hän ei kuullut, kuinka paha hänelle huusi.

Ja kun kolmas päivä oli kulunut umpeen, täytyi pahan lentää pois ja mennessään se huusi:

— Rukoili, rukoili, kolmelta hengen sai, kolmelta hengen sai!

Näin olivat äiti, isä ja tytär pelastaneet toinen toisensa hengen.