← Table of contents
Satujen maailma

PAHOLAINEN JA JÄNIKSENPYYTÄJÄ.

Reading edition

Olipa kerran mies, jäniksenpyytäjä ammatiltaan. Hän tapasi kerran metsässä paholaisen ja teki hänen kanssaan sellaisen sopimuksen, että paholainen ajaa jäniksiä miehen jänislankoihin, pankoon mies ne sitten vaikka mihinkä. Palkaksi tästä lupasi mies itsensä paholaiselle.

Nytpä kelpasi miehen elää ja pyydystää. Pani hän lankansa minne tahansa, niin aina tuli niihin jäniksiä. Hän piti niitä pihalla aivan ikkunansa alla ja katseli, miten niitä sinne tuli aivan kuin kilvalla, toisinaan ne ihan tappelivat siitä, kuka sai pistää päänsä ansaan.

Mies tuli rikkaaksi myydessään jäniksen nahkoja. Mutta vähitellen hän alkoi käydä levottomaksi muistaessaan paholaiselle antamaansa lupausta ja hän alkoi miettiä keinoa, millä tavoin hän voisi saada välikirjan puretuksi.

Hän alkoi panna noitalankojaan tupaansa, mutta auttoikos se, kaikkea vielä. Kyllähän jänikset sinnekin pääsivät, kun paholainen piti ovea raollaan ja ajoi niitä sisään. Mies mietti ja tuumaili, miten hän voisi asettaa langat sellaiseen paikkaan, ettei jänis millään keinolla sinne pääsisi.

Eräänä päivänä hän viritti langat tupansa katolle, ja siellä oli sellainen paikka, ettei sinne olisi luullut jäniksen millään keinolla pääsevän. Paholainen tuli pihalle ajaen suurta jänislaumaa edellään ja kysyi mieheltä:

— Missä sinun lankasi nyt ovat?

— Tuolla ne ovat katolla.

Silloin alkoi paholainen lyödä jäniksiä ja huusi:

— Tippasteijaa. Tippasteijaa.

Jänikset koettivat hypätä, minkä parhaiten taisivat, mutta eiväthän ne millään keinolla päässeet sinne.

Paholainen löi ja huitoi, mutta kaikki hänen hommansa olivat turhia.

— Ne sinun jäniksesi eivät taidakkaan enää mennä minun lankoihini, sanoi mies.

Paholainen tuli niin pahalle mielelle siitä, ettei saanutkaan miestä omakseen, että hän poraten ja parkuen meni tiehensä.

Ja niin pääsi mies paholaisesta vapaaksi.

Explore with AITake your curiosity a little further.

Reading settings