ÄITIÄÄN TYHMEMPÄÄ HAKEMASSA.

Olipa kerran leskivaimo. Hänellä oli kolme poikaa. Kaksi heistä oli viisasta, mutta kolmas tuli äitiinsä ja oli tyhmä.

Kerran läksivät viisaat veljet metsälle jättäen nuorimman veljensä ja äitinsä kotia katsomaan. Tulipa silloin taloon kerjäläinen, mikä lie ollutkaan suuri velikulta. Emäntä kysyi häneltä: Mistä kaukaa vieras tulee?

— Tuoltahan minä olen toiselta ilmalta tullut, kuolleitten maasta, katsomaan kuinka täällä päin jaksetaan.

— Vai toiselta ilmalta! huudahti emäntä. Etkö ole siellä minun ukkoani nähnyt, joka tässä takavuosina sinne meni?

— Kyllähän minä hänet nähnyt olen, sanoi kerjäläinen. Olemmehan me siellä yksissä olleet hyvinkin paljon.

— Mitäs se minun ukkoni siellä tekee? Ei kai hän siellä jouten ole, kun täällä maan päälläkin aina niin kovasti rehti ja raastoi.

— Eihän se siellä jouten ole, vettä on pantu vetämään.

— Ei ole helppoa työtä, jos ylämäki on edessä ja yhtäpäätä sitä saa tehdä.

— Se ei nyt vielä ole mitään, mutta kun sillä ei ole niin vaateriepuakaan yllään.

— No, voi, voi, mahtaa sen olla vilu, kun sattuu tulemaan kylmät ilmat.

— Onhan se siellä saanut värjöttää jos jonkinlaisissa ilmoissa. Tänne lähtiessäni käski se minun pyytää täältä hänelle sen valkoisen hevosensa, jotta saisi panna sen vesikeikkaa vetämään. Ja sitten ukkonne pyysi vielä neljäkymmentä kyynärää vaatetta, jotta saisi siitä ommella itselleen vähän ruumiin verhoa.

— Annanhan minä, sillä enhän minä salli, että tällaisen talon isäntä siellä toisessa maailmassa saisi kaikkien pilkkana ilkosen alasti vesikelkkaansa vetää. Eroitus se sielläkin pitää olla ihmisillä.

Ja emäntä ravitsi runsaasti kerjäläistä ja antoi hänelle valkoisen hevosen ja neljäkymmentä kyynärää kangasta. Nyt kerjäläinen, niin täynnä ruokaa kuin kiiliäinen, kiitteli emäntää, nousi hevosen selkään, otti kangaskäärön syliinsä ja ratsasti pois.

Kun molemmat vanhemmat veljet illalla tulivat kotia, riensi emäntä heille kertomaan, millainen vieras oli käynyt talossa ja kuinka hän sille oli antanut valkoisen hevosen ja neljäkymmentä kyynärää kangasta, jotta hän ne veisi sinne toiseen maailmaan isäukolle, joka siellä ihan ilkosen alasti saa kaiket päivät vettä vetää.

Tämän kuultuaan, kävivät veljekset kiukusta punaisiksi ja sanoivat:

— Me lyömme sinut kuoliaaksi, kun sellaisia tyhmyyksiä teet. Eihän kukaan sieltä toisesta maailmasta voi takaisin tulla, vaan nyt olet sinä antanut talon paraan hevosen maankiertäjälle.

Mutta nuorin veljistä astui väliin ja sanoi:

— Eihän pidetä sillä äidin tappamisella sellaista kiirettä. Ainahan toisen hengiltä joutuu ottamaan. Antakaahan minun mennä etsimään, onko maailmassa toisia yhtä tyhmiä ihmisiä. Jos on, niin silloin saakoon äitimme pitää henkensä.

Tähän suostuivat toiset veljekset ja nuorin veli läksi maailmalle äitiään tyhmempää hakemaan. Kulkiessaan tuli hän kartanon luo, jonka pelloilla makasi suuri sika. Poika meni sian luo, tarttui sen sorkkaan ja kumarsi syvään. Kartanon herra ei ollut kotosalla, hänen vaimonsa vain yksinään talossa liikuskeli. Kun palvelijat näkivät pojan pellolla sialle kumartelevan, menivät he emännän luo sanoen:

— Mikähän hullu meidän pellolla on. Se kumartelee meidän suurelle sialle?

Emäntä lähetti heti palvelijan kysymään pojalta, miksi hän sialle kumartelee.

Poika vastasi:

— Tämä sika on minun äitini sisar.

— Kuinka se sinun äitisi sisar voi olla?

— Tämä sika on kirjava niinkuin minun äitinikin, ja siis on se minun tätini. Meillä on siellä kotona häät ja minä tulin kutsumaan sukuani häihin.

Palvelija riensi kertomaan tämän emännälleen. Tämä huomasi heti, että mies oli hullu. Hän kutsutti pojan luokseen ja sanoi hänelle:

— Mitä sinä sitä minun sikaani kumartelet?

— Se on minun äitini sisar, siksi minä sitä kumarran.

— Ja mitä sinulla on sille asiaa?

— Meillä on kotona häät, ja minä tulin häntä kutsumaan pitoihin.

Emäntä kun sen kuuli, alkoi makeasti nauraa. Ja nauroi siinä koko palvelusväkikin sellaiselle miehelle, joka sikaa tätinänsä piti. Ja emäntä käski tuoda silkkisen hameensa ja puki sian siihen ja antoi pojalle vielä hevosenkin, jolla hän sai tätinsä viedä kotiaan.

Kun poika oli lähtenyt talosta, tuli kartanon herra kotiaan. Hänen vaimonsa riensi heti hänelle kertomaan.

— Ajattelehan, sanoi hän nauraen, millainen mies täällä kävi. Hän kumarteli meidän suurelle emäsialle ja sanoi, että se oli hänen tätinsä, jota hän oli tullut kutsumaan häihin. Minusta se oli niin hullunkurista, että minä puetin sian silkkiseen hameeseeni ja annoin pojalle hevosen, jotta hän sai viedä tätinsä kotiaan.

Kuultuaan sen tuli kartanon herra kovasti kiukkuiseksi ja sanoi:

— Kaikkia muun maailman viettelyksiä sinä uskotkin. Nyt olet antanut pois meidän parhaan sikamme ja komeimman hevosemme. Mutta kyllä minä ne takaisin noudan.

Hän valjasti kaksi hevosta rattaiden eteen, otti käteensä hyvän karahkan ja läksi poikaa takaa ajamaan. Kuullessaan kuminaa takanaan, arvasi poika heti, että häntä oltiin takaa-ajamassa. Hän poikkesi tien oheen, piiloitteli hevosen metsään ja sitoi sen puuhun. Sian takajalkaan sitoi hihnan ja kiinnitti sen toiseen puuhun. Itse hän meni maantielle, otti lakin päästään, laski sen tiellä olevaan kakkaran päälle ja piteli sitä siinä.

— Mitä sinä siinä lakillasi varjelet?

— Satuin saamaan kultaisen linnun kiinni ja sitä minä tässä nyt koettelen estää pakoon pääsemästä.

— Etkö ole nähnyt tästä sellaisen miehen ajavan ohitse, jolla oli hevonen ja silkkiseen hameeseen puettu sika?

— Näinhän minä sellaisen. Tuonne se ajoi kotiaan päin.

Kuultuaan sen, sanoi kartanon herra:

— Ota minun hevoseni ja lähde miestä takaa ajamaan. Kyllä minä sillä aikaa vartioin lintua.

— Mutta te ette saa lakkia nostaa, muuten lintu pääsee pakoon.

Herra lupasi sen ja poika otti hänen molemmat hevosensa, etsi salavihkaa metsästä oman hevosensa ja sian ja läksi kulkemaan kotiaan kohden.

Siinä kartanon herra maantiellä piteli pojan lakkia luullen suojelevansa kultaista lintua. Lopulta hänen teki mieli katsoa, millainen se kultainen lintu oikeastaan oli. Hän nosti hiukan lakin reunaa ja kurkisti alle. Kylläpä hän vimmastui nähdessään sen alla vain kakkaran. Hän huomasi, että mies olikin sama, jolle hänen vaimonsa oli sian ja hevosen antanut. Kiireimmän kautta riensi hän taloonsa, valjasti kolme hevosta ajoneuvojen eteen ja läksi poikaa takaa ajamaan. Ja kiukkuinen oli hänen mielensä, niin että kipinöitsi.

Poika kuuli takaansa jymyä ja siitä hän arvasi, että taas oltiin häntä takaa-ajamassa. Hän piiloitti kiireimmän kautta hevosensa ja sian metsään.

Siinä lähellä oli vanha ämmä niityllä heiniä rukoon panemassa. Tämä kun kuuli kaukaa jyminää, kysyi pojalta:

— Mikä siellä on tulossa?

— Keisari sieltä tulee, vastasi poika.

— Mitä se keisari nyt kesken kiireintä heinäaikaa ajelee?

— Se kulkee ympäri valtakuntaa tappamassa kaikki vanhat ämmät.

— Voi hyvänen aika, minne nyt menen piiloon?

— Mene tuonne heinäruon alle, kyllä minä hänet tästä pois toimitan.

Ämmä meni heinäruon alle ja poika peitti hänet niin tarkoin, ettei muuta näkyville jäänyt kuin hänen hampaaton suunsa. Sinne poika pisti sormensa.

Kartanon herra tuli täyttä vauhtia ajaen ja kysyi pojalta.

— Mitä sinä siinä teet?

— Minulla on täällä heinäruon alla lekkeri, jossa minulla on hyvää juomaa. Mutta äkkiä paukahti tappi pois, ja nyt minun täytyy pitää sormeani tapinreiässä, jotta ei juoma pääse valumaan maahan.

— Oletko nähnyt miehen ajavan tästä ohi, jolla oli kolme hevosta ja silkkihameeseen puettu sika matkassaan? kysyi kartanon herra.

— Näinhän minä sen miehen, vastasi poika. Ei ole kauaakaan siitä, kun ajoi tästä ohitse tavatonta himphamppua.

— Ota nämä minun hevoseni ja lähde sitä miestä takaa ajamaan, kyllä minä sillä aikaa pidän sormeani tapinreijässä, sanoi kartanon herra.

— Kyllähän minä sen voin tehdä, sanoi poika.

Hän otti hevoset, haki metsästä omansa ja läksi kotiaan.

Siinä kartanon herra kauan aikaa piteli sormeaan ämmän suussa. Lopulta teki hänen mieli maistaa, millaisia juomia lekkerissä oli. Mutta pistäessään sormen suuhunsa, sanoi hän:

— Hyi, pahan makuista on!

Samassa kömpi akka heinäruon alta esiin. Silloin kartanon herra huomasi, että häntä taaskin oli petetty ja hän läksi kiukuissaan kotiaan astumaan.

Mutta poika tuli kuudella hevosella kotiaan ja sanoi:

— Henkiin se meidän äiti-muori saa jäädä, sillä minä olen tavannut toisia, jotka ovat tyhmempiä kuin hän.

Näin tulivat he rikkaiksi ja taitavat vieläkin elää, elleivät ole kuolleet.