Kerran näin unta, — se oli sumuinen illansuu, ja korkealle kammiooni kuumotti jättiläiskaupunki sinertävänä siluettina, ja kalvaankellertävä kuu oli kohonnut ja paistoi ikkunaani synkän Notre-Damen takaa. Minä olin palannut kaupungilta turhalta kululta ja hervahtanut uneen.

… Näin kauniin puiston, jossa suorat käytävät ulottuivat äärettömiin. Aurinko paistoi, ja taivas hymyili ja ilmanranta välkehti kuin helmiäinen: sinisen ja vihreän ja kullan vivahteissa. Taivaan alla hymyilivät kuvapatsaat peitellen kädellään sulojansa. Kukkalavat paistoivat valkeina ruutuina, ja niiden välistä suihkusi heleänsinisistä lammikoista vettä taivaan korkeuteen, ja kun suihku putosi jälleen alas, rapisi se puiden lehvistöissä, jotka hohtivat tummaa sineä. Mutta suihkujen helmirihmain takaa siintivät kaukaa riemukaaret.

Siellä oli kaikkea ihanuutta. Suloiset nurmikentät nukkua puiden siimeessä, ja temppelit pilaristoineen. Siellä oli päivänpaistetta, — siellä ei ollut ihmiskasvoissa köyhyyden vääristystä. Siellä välkehti vain silkki ja kultatikkaukset, ja siellä ui sielu keveänä kuin valkoviinissä. — — Se kuva minulle kangasteli unessa.

Ja ajelin jotakin — joka keijui kultapallolla edessäni ja liehui pois edestäni. Ajoin kauan, puistossa ristiin rastiin, toivovana ja nauraen, mutta välistä levähtäen.

En tiedä, miten aikani lienee siellä mennyt! Mutta silloin minä kuulin äänen, joka sanoi minulle: "Sinun täytyy kuolla." Ja minä heräsin.

Heräsin kiireesti hengittäen, ja silmät raottuivat ja jäykistyivät tuijottamaan kalpeaan kuutamoon. Ja sydänalassa oli vaiva, joka väänsi melkein suun itkuun. Mutta yhä kajahtivat kammiossani ikäänkuin sanat: "Sinun täytyy kuolla."

Vaikka aistejani yhä kiehtoi se, joka oli kiitänyt kultapallolla edeltäni ja joka ei mitään ollut kuin unta. Yhä se kiehtoi selittämättömästi. Ja minä vaikeroin: yksi ainoa seikka on elämässäni, joskin voin muuten sanoa: vieläkö enemmän ihanuutta luojaltani vaatisin? — yksi on siinä raskasta: että täytyy kuolla.

Kuu välkkyi ikkunaan synkän Notre-Damen paritornien viereltä. Se oli kellertävä ja kalpea kuu, joka levitti valoaan himmeältä ja utuiselta taivaalta. Sen valo oli itkun-surullista, se lekutti kuin kuolinkynttilät.