VSEVOLOD GARSHIN.
Martti Wuori translation
Kun Pietarissa levisi tieto, että Vsevolod Garshin maaliskuun 24 päivänä v. 1888 oli kuollut sen johdosta, että hän saman kuun 19 p. mielipuolisuuden kohtauksessa oli heittäytynyt asuntonsa porraslavalta alas portaiden väliseen aukkoon, niin tämä surusanoma otettiin Venäjällä vastaan mitä haikeimmilla säälin ja kaipauksen tunteilla. Sillä vaikka Garshin kuollessaan olikin vasta kolmenkymmenen kolmen vuoden vanha (hän oli syntynyt Jekaterinoslavin kuvernementissä 2 p. helmikuuta v. 1855) ja vaikka hänen tuotteliaisuutensa, häntä aika ajoin rasittavan sielun taudin takia, olikin jotenkin niukka, niin oli kuitenkin tämä "kieltämätön, omaperäinen kirjailijakyky", jolla lausunnolla Turgenjev kunnioitti nuorta kirjailijaa jo hänen ensimäisen "Neljä päivää" nimisen kuvauksensa ilmestyttyä, ehtinyt herättää niin suurta huomiota, että uskottiin Venäjän saaneen hänestä uuden Dostojevskin, — tietysti, ei kirjalliseen suuntaan, vaan kyvyn laatuun nähden. Paitse Turgenjevia, oli Leo Tolstoillakin, jonka kouluun Garshin, varsinkin sotakertomuksissaan, kuuluu, hänestä suuria toiveita, ja ell'ei Garshinin aikaista kuolemaa olisi väliin tullut, niin näyttää siltä kuin olisi toteutunut Turgenjevin ennustus Venäjän nuorempien kaunokirjailijain suhteen, että "Garshinista yksinään ehkä jotakin tulee". Sillä eipä näistä yksikään näy tähän saakka vielä saaneen Garshinin laajalle levinnyttä kirjailijanimeä syrjäytetyksi.
Kirjailijatoimessaan ei Garshin ehtinyt ulommaksi kertomusten tahi, oikeammin sanoen, kuvausten ja usein hyvin lyhyeidenkin kuvausten ahtaita rajoja. Mutta jotakin omituista, samalla tuskallista ja viehättävää, niissä joka ainoassa on, mikä lukijata kerrassaan ihastuttaa. Tekijän synnynnäinen alakuloisuus on antanut niille niiden synkän värityksen ja ne aatteet, joita hän palveli, syvällisen, siveellisen vaikutuksen.
Eikä ole iso Garshinin jättämä puhtaasti kaunokirjallinen perintökään. Niissä kolmessa pienenlaisessa kirjassa, joihin kaikki hänen teoksensa "kertomusten" nimellä ovat kootut, on näitä kaikkiaan kahdeksantoista kappaletta. Kolmannessa, 1889 vuoden lopulla ilmestyneessä kirjassa on, paitsi A. Skabitshevskin kirjoittamaa, pääasiallisesti Garshin autobiografiaan ja hänen kirjeisiinsä perustuvaa tekijän elämäkertaa, joka täyttää melkein puolen kirjaa, neljä, ennen ainoastaan sanomalehdistössä painettuina ollutta, pikku kertomusta, kuvaus Ajaslarin tappelusta, johon Garshin itse otti osaa ja jossa häntä ammuttiin jalkaan, "kirjeitä Pietarista", taidearvostelua koskevia kirjoituksia ynnä kolme aivan lyhyttä runopätkää.