Salonkisoinnuttajat.

Kai ootte jotain yli-ihmisluokkaa, on teillä tarkat kaavat, huonetaulut, salonkisoittonne nyt muodin muokkaa, kuin heisimadot teiltä luistaa laulut. Soi säkeet kuusta, ruusupuusta, muusta, naissuosiosta kilpalauluun käytte, ja pistinmiekkanne on tehty puusta; te suuren luonnon unhoittaneen näytte. Te kirjastoissa pengotte ja luette, te runovarkaat, vaihdatte vain vaiheet, te omaa mitätöntä minää tuette, vain uuteen narrinpukuun puette aiheet. Soi sirot sonetit ja loppusoinnut, kun tuumii, tuhrii, sievistellen sorvaa, on valhe virsissänne vaikeroinut, se sisällyksen syvyyden kai korvaa. On säkeissänne kursaileva käytös, mi kultakansin peittää salinpöytää. »Tekijä esille!» on loppunäytös ja laakeri, min pokkuroiden löytää. Te, »tekotavan taiturit», te loitte sen hengenhallan, joka taimet kaasi, töin turhin tyhmyyden kun laakeroitte; kaikk' aasin tuntee, vaan ei ketään aasi. Nyt idätätte itkusipulinne, kun taidatte sen tyhjän helkkeen homman, mua inhoittaa jo runoripulinne ja veistän vilpistänne verikomman.