Professori.
Reading edition
Hän makaa vielä nahkasohvallansa, kun ovikello soi — ja luona oven hän huomaa kainon, kalpeen nuorukaisen, mi kiskoo runovihkon alta poven. Ja kuulu dekanus nyt nousee vihdoin, ei yöllä nukkunut hän moneen tuntiin, on paljon pohtimista osingoista, kun kuuluu moniin pankinjohtokuntiin. Hän tarttuu runovihkoon, tuhrii, tuumii kuin korkolippujaan hän tutkis tarkkaan, hän, taiteen tuomari, on taksoitettu kuin arvo vaatii moneen tuhatmarkkaan. »Mies nuori, runoja vain rustailette, ne öitten unen ehkä teiltä veivät, mut laulupuu ei kasva aina kultaa, taivaasta harvoin putoo mesileivät. Kas ensin virka, pieni varma oksa, siin' ylistää te voitte runotarta, mut teill' ei vielä ole kokemusta, se kasvaa kai, kun kasvaa kerran parta. Mä myöskin tuhrin ennen runonpäitä ja merkkihenkilöille niitä näytin, mut huomasin sen alan ahtahaksi, luin tutkintoni, virkatoimet täytin. On aika käytännön ja numeroiden, ei tunteiden, ei turhain haaveiluiden, ja niinpä järki, hyvä hännystakki voi miehen viedä viimein eelle muiden. Mua ymmärtäkää, kultakeskitieltä kun käännytte vain hiukan oikeahan, te saatte mielenmaltin, tyynen talttumuksen, myös rintaan tähden, pienen virkamahan... Ma lasken leikkiä, no leikki sikseen, ma suosin lepoa ja arkirauhaa, on aika täynnä tapain turmellusta, suupaltit turuilla nyt turhaa pauhaa. — Mä nään, te vapisette, silmät palaa, lie vatsa tyhjä, minun auttaa suokaa; jos teill' on puute, ehkä hiukan nälkä, niin kyökissäni piika antaa ruokaa.» — »Ei, herra professori... erehdytte...» mies nuori virkkoi, »siltä tässä näyttää: kai turhaan tulin, ihmistä mä etsin, mi sielun nälän voisi jollain täyttää!» - »Ei mitään intoilua... yllätystä, niin... nuoret näkee aina nuorten untaan, mut anteeks... toivon teille menestystä... nyt täytyy mennä... kuulun johtokuntaan.» Ja professori pyyhkii nenänvarttaan, hän jotain mutisee tai jotain myöntää; hän hyvästiksi tarjoo pikkusormen ja nuorukaisen hiljaa ulos työntää. Hän vääntyy, vaipuu vanhaan nahkasohvaan, taas unten mailla pieni harmi haihtuu, hän näkee unta runovihkosesta, min lehdet sadan seteleiksi vaihtuu.